Salman Babar, 19, on ikäisekseen kokenut erotuomari: ”Tämä on loistava tapa pysyä koriksessa mukana”

28.10.2020 10:37 Salman Babar toimi erotuomarina ensimmäisen kerran 14-vuotiaana. Sen jälkeen hän on vuositasolla viheltänyt parhaimpina kausina yli 120 ottelua. Hänen mukaansa tuomarointi on loistava harrastus, jonka avulla hän pysyy kunnossa.

Salman Babarin kertoo, että erotuomarina toimiminen on pitänyt hänet tiukasti koripallossa mukana.

Erotuomarin pilli soi Paloheinän ala-asteella. Erotuomari näyttää toimitsijapöydälle jämäkästi edellisessä tilanteessa tuomitun hyökkääjän virheen. 

Kyseinen ottelu on Salman Babarille yksi viikonlopun lukuisista. Hän nauttii erotuomariharrastuksestaan, jota on jatkunut jo pian kuuden vuoden ajan.

Babar aloitti koripallon Leppävaaran Pyrinnössä, josta tie vei Vantaalle PuHu Junioreihin. Lopulta lukion IB-linja vei aikaa sen verran, että hän päätti laittaa koulun kilpakoripallon edelle.

Hän ei kuitenkaan halunnut luopua koripallosta, joten erotuomaritoiminta alkoi kiinnostaa.

- Katsoin pelatessani, miten erotuomarit hoitavat tehtäviään ja miten koko systeemi toimii. Halusin pysyä pelissä ja lajissa mukana, siksi kiinnostuin erotuomarina toimimisesta, Babar kertoo.

Babar suosittelee erotuomarointia lämpimästi kaikille – etenkin, kun kokeileminen ei kustanna mitään.

Babar toimii erotuomarina 3-tasolla eli hän saa toimia erotuomarina 14- ja 15-vuotiaiden valtakunnallisissa sarjoissa, miesten IV-divisioonassa sekä naisten II-divisioonassa.

Skaala on suuri. Mini-ikäisten ottelun jälkeen voi vuorossa olla ottelu, jonka riveistä löytyy alempia divisioneja vääntäneitä sarjajyriä.

- Joku voi olla eri mieltä, mutta mitä vanhempien peli on, sitä helpommaksi työ muuttuu. Peli on paljon selkeämpää erotuomarillekin, kun pelaajilla on pelivuosia paljon takana. 

Erotuomarin tehtävät pitävät kehon kunnossa

Babar tuomitsee otteluita pääasiassa viikonloppuisin. Viime talvena otteluita kertyi yli 120 ottelua. Pari viikonloppua sitten hän vihelsi kymmenen ottelua.

- Jalat olivat viikonlopun jälkeen tunnottomat, hän naurahtaa.

Babar kertoo, että erotuomarina toimiminen on ollut loistava harrastus, jossa on saanut pysyä mukana rakkaassa harrastuksessa.

- Kun pelejä tulee paljon, se tarkoittaa, että fyysisesti pysyn myös harrastuksen avulla hyvässä kunnossa. Lisäksi asun vanhempien kanssa, joten pystyn korvauksilla kattamaan omat menoni. 

- Olen myös saanut paljon uusia ystäviä tuomaroinnin kautta, Babar kertoo.

Koripalloliitto järjestää erotuomarin peruskursseja ympäri Suomen. Peruskurssi 1 on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa. Sitä kautta Babarin tiekin erotuomariksi on käynyt.

Erotuomarit tukevat toisiaan

Babarin tavoitteena on lähiaikoina kouluttautua liittoerotuomariksi eli nelostasolle. Silloin hän saisi toimia erotuomarina 16- ja 17-vuotiaden SM-sarjoissa sekä miesten II-divisioonassa ja naisten I-divisioonassa.

Nuoresta iästään huolimatta Babar on jo suhteellisen kokenut erotuomari. Hän jakaa kiitosta kokeneille kollegoille, jotka ovat auttaneet ja ohjanneet nuorta erotuomaria.

- Kokeneemmat erotuomarit ovat antaneet minulle paljon hyviä vinkkejä, joka on auttanut aloittaneita nuorisoerotuomareita uran alkupuolella. Vastaavasti itse autan uusia erotuomareita aina, kun heitä tapaan. On tärkeää, että aloittaneita kannustetaan ja ilmapiiri on ollut loistava. 

Halusin pysyä pelissä ja lajissa mukana, siksi kiinnostuin erotuomarina toimimisesta.

Babar kertoo saaneensa hyvin palautetta. Joukkueiden johtajat ja vanhemmat tulevat usein kysymään jostain tilanteesta, josta he eivät tiedä. Molemmin puoleinen kommunikointi on molemmille osapuolille tärkeää ja kehittävää.

- Tietysti sitä toivoo, että valmentajat olisivat kilttejä tuomareille. Eivätkä vaan tulisi huutamaan vain silloin, kun tilanne hyödyntää omaa joukkuetta, vaan hahmottaisivat kokonaisuuden paremmin. Yksikään erotuomari ei ole toisen joukkueen puolella.

Babar suosittelee erotuomarointia lämpimästi kaikille – etenkin, kun kokeileminen ei kustanna mitään.

- Aluksi vihelletään ihan pienten peleissä, jossa ei ole niin vakava ilmapiiri. Kun sitä kautta itseluottamus nousee, voi jokainen tähdätä sille tasolle, joka tuntuu mieleiseltä. Se tekee tästä harrastuksesta todella mukavan, Babar päättää.

 
15.6.2022 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Johannes Sarekoski Koripalloliiton huippuerotuomarivalmentajaksi

Suomen Koripalloliiton uudeksi huippuerotuomarivalmentajaksi on valittu pitkän linjan Korisliiga-erotuomari Johannes Sarekoski, 47. Sarekoski aloittaa uudessa pestissään kesällä 2022.

1.6.2022 16:14 Erotuomarit

Valtakunnallinen erotuomariklinikka VEK 27.-28.8.2022 Espoossa

Tallink turnauksen yhteydessä Espoossa järjestetään 27.-28.8.2022 Valtakunnallinen erotuomariklinikka.

29.3.2022 12:38 Erotuomarit

Ensimmäinen Erotuomaritoiminta tutuksi -tilaisuus sai kiitosta

Tampereen Pyrintö oli ensimmäinen seura, jossa erotuomaritoimintaa käsittelevä tilaisuus järjestettiin. Tilaisuudessa oli mukana reilut 20 erotuomaritoiminnasta kiinnostunutta henkilöä.

17.3.2022 10:11 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Forssassa ma 28.3 (webinaari) ja ti 29.3. (käytännön harjoitus)

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa. Tämä kurssi on ensisijaisesti tarkoitettu Forssan, Hämeenlinnan ja Loimaan alueiden tuomarien koulutukseen.

11.3.2022 12:20 Erotuomarit

Ariadna Chueca Moreno hyppäsi tuntemattomaan ja päätyi Suomeen – entinen pelaaja tekee nyt kansainvälistä uraa erotuomarina

Espanjassa varttunut Ariadna Chueca Moreno halusi nähdä maailmaa ja päätyi monen mutkan kautta Suomeen. Korisliigoissa meritoituneen erotuomarin tie on vienyt naisten MM-karsintoihin ja Euroliigaan asti.

2.3.2022 10:51 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Porvoossa pe 11.3. ja la 12.3.2022

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

23.2.2022 10:53 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi II Vantaalla ke 9.3. ja to 10.3.2022

Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluita tuominneille erotuomareille. Peruskurssin suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.

22.2.2022 15:47 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Tampereella ke 9.3. ja to 10.3.2022

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

16.2.2022 08:00 Korisliiga

Korisliiga Tough Calls 2021–22 #3: tarkastelussa transition-pelin epäurheilijamaiset virheet

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

8.2.2022 11:27 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Rovaniemellä ke 23.2. ja pe 25.2.

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

7.2.2022 14:27 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I su 13.3. Säynätsalossa ja ma 2.5. Jyväskylässä

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

28.1.2022 08:20 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliitto etsii huippuerotuomarivalmentajaa

Suomen Koripalloliiton kilpailutoiminta on jaettu huippu- ja kilpakoripalloon, nuorten valtakunnallisiin sarjoihin sekä alueellisiin sarjoihin. Koripalloliiton nykyisen huippuerotuomarivalmentajan lopettaessa liiton palveluksessa pelikauden 2021-22 jälkeen, etsii Koripalloliitto erotuomaritoiminnan ammattilaista vastaamaan huippu- ja kilpakoripallosarjojen erotuomaritoiminnasta. Huippuerotuomarivalmentaja vastaa liiton erotuomaritasojen 5-6 toiminnasta yhteistyössä liiton erotuomaripäällikön kanssa.

26.1.2022 16:41 Erotuomarit

Talentti erotuomariklinikka Kisakalliossa 6.-8.5.2022

Talentti erotuomariklinikka on koulutus, joka järjestetään U14-lopputurnauksen yhteydessä, 6.-8.5.2022, Lohjan Kisakalliossa.

26.1.2022 16:28 Erotuomarit

Erotuomareiden koulutusklinikat Easter tournamentissa Lahdessa 16. ja 17.4.2022

Erotuomareiden koulutusklinikka on tarkoitettu tason 2 erotuomareille ja se on tasoa nostava koulutus. Koulutukseen kuuluvat luento, tarkkailupelit ja sääntökoe. Sääntökokeen lisäksi kouluttajat arvioivat jokaisen tuomarin erikseen ja tekevät klinikan jälkeen päätöksen tason nostosta.

17.11.2021 10:46 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Mikkelissä ti 7. ja ma 13.12.2021

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

11.11.2021 15:34 Erotuomarit

Erotuomarin peruskurssi I Vimpelissä la 4.12.

Peruskurssi I on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Tason 1 erotuomareina alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.

3.11.2021 16:37 Erotuomarit

Valtakunnallinen erotuomariklinikka VEK 15.-16.1.2022

Vantaan Energia -turnauksen yhteydessä järjestetään Vantaalla 15.-16.1.2022 Valtakunnallinen erotuomariklinikka.

29.10.2021 10:46 Erotuomarit

Hämeenlinnan erotuomarin peruskurssi oli menestys

Hämeenlinnassa järjestetty erotuomarin peruskurssi yhdessä Punaportin Bluesin kanssa keräsi mukaan 12 erotuomarikokelasta.

25.10.2021 09:29 Erotuomarit

Mimmidumariklinikka la 27.- su 28.11.2021 Kisakalliossa

Tason 3 ja 4 Mimmidumareille tarkoitettu klinikka järjestetään Lohjan Kisakalliossa la-su 27-28.11.2021.

21.10.2021 09:00 Erotuomarit

Korisliiga Tough Calls 2021–22 #1: videotarkituksia ja mielenkiintoinen vapaaheittotilanne

Erotuomariyksikkö analysoi Korisliigan ottelut, ja julkaisee niistä joitakin yksittäisiä tilanteita ja perustelee päätökset videoiden avulla, jotta erotuomareiden ratkaisut olisi parempi ymmärtää.

Näytä lisää vastaavia