Saksassa ja Italiassa nähtiin suomalaiskohtaamiset

28.2.2022 10:47 Saksassa ja Italiassa nähtiin suomalaispelaajat vastakkain. Voittoja pääsivät tuulettamaan Elina Koskimies, Anissa Pounds sekä Helmi Tulonen. Awak Kuier kasasi tupla-tuplan ja Annika Holopainen heitti kovat pisteet.

Anissa Pounds uurasti Angels Nördlingenin voitossa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Koskimiehen ja Poundsin Angels Nördlingen kaatoi tärkeässä ottelussa Anniina Äijäsen Royals Saarlouisin jatkoajan jälkeen 80-73 (72-72, 41-36). Pounds urakoi peräti 43 minuuttia tilastoiden 12 pistettä, kolme levypalloa, kaksi syöttöä ja kolme riistoa. Virhevaikeuksista kärsineelle Koskimiehelle kirjattiin kuusi pistettä, kolme levypalloa ja kolme riistoa. Äijäselle kertyi neljä pistettä ja viisi levypalloa. Tappiosta huolimatta Royals on vielä kahdeksantena Angelsin edellä, mutta voitolla Angels piti pudotuspelihaaveensa elossa.
Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastoja

Sofia Pelander oli Herner TC:n parhaimmistoa, mutta HTC taipui Hannoverin vieraana 69-74 (34-47). Pelander merkkautti 10 pistettä, kuusi levypalloa, syötön, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa. HTC on sarjassa neljäntenä.
Ottelusta ei ole saatavilla tarkempia tilastoja

Awak Kuierin 15 pisteen ja 11 levypallon tupla-tupla ei riittänyt tuomaan Ragusalle voittoa Campobasson vieraana, vaan Campobasso voitti niukasti 75-72 (37-39). Kuier tilastoi myös yhden riiston.
Ottelutilastot

Serie A2:ssa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun Anni Jämsän Teen Basket Torino emännöi Helmi Tulosen Carugatea. Tulonen lähti kotimatkalle 72-59 (33-33)-voitto mukanaan. Molemmat olivat isossa roolissa pelaten noin 38 minuuttia. Tulonen keräsi rivilleen 14 pistettä, yhdeksän levypalloa, kolme syöttöä, torjunnan ja riiston. Jämsä kokosi 10 pistettä, kuusi levypalloa, kuusi syöttöä ja kaksi riistoa. Carugate on kahdeksantena ja Torino viimeisenä.
Ottelutilastot

Espanjan liigassa Marianne Kalinin Bembibre taipui Sedis Basquetin vieraana 47-57 (16-27). Kalin kasasi kaksi pistettä, neljä levypalloa ja kaksi riistoa. Bembibre on sarjassa 14.
Ottelutilastot

LF Challengessa Ella Pekosen Maresme pisti kampoihin kärkipään Jairisille vielä ensimmäisen puoliajan, mutta toisella Jairis karkasi 82-38 (37-27)-voittoon. Pekonen kerrytti tilastojaan neljällä pisteellä, yhdellä levypallolla, yhdellä syötöllä ja yhdellä riistolla. Maresme on sarjataulukon hännillä.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kreikan liigassa Anni Mäkitalo oli joukkueensa parhaimmistoa ja kellotti yli 37 minuuttia peliaikaa, mutta PAOK hävisi kotonaan Esperides Kallitheasille 56-83 (34-29). Mäkitalo heitti 11 pistettä, otti kolme levypalloa, antoi kuusi syöttöä ja riisti kahdesti.
Ottelutilastot

 
15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

1.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Kolme Susiladies-pelaajaa Bundesliigan välieriin – Espanjassa hienoja onnistumisia ja voittoja

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern eteni vakuuttavasti Saksan Bundesliigan välieriin ja saivat Anissa Poundsista sekä Lions Hallesta seuraa. Espanjassa suomalaisten joukkueet ottivat tärkeitä voittoja.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia