RAIDERS – Keravan ja Järvenpään koripalloseurat laajentavat yhteistyötä

9.3.2018 Keravan Kori-80 ja Järvenpään Koripalloseura ry ovat sopineet seurojen välisen yhteistyön laajentamisesta. Seuroilla on tällä hetkellä yhteensä 339 lisenssipelaajaa, mikä tekee siitä pelaajamäärällisesti suuren korisperheen valtakunnallisella mittakaavalla. Seurat eivät ole yhdistymässä, vaan molemmat seurat jatkavat edelleen omina seuroinaan tarjoten laadukasta koripallotoimintaa alueellaan. Yhteistyön avulla halutaan tarjota alueen junioreille laadukas pelaajapolku haluamallaan tasolla aina aikuisiin saakka.


Osana yhteistyötä seurojen välisten yhteistyöjoukkueiden nimiviidakkoa pyritään kirkastamaan. Keravaa ja Järvenpäätä yhdistää raide, näinpä seurojen välisten yhteistyöjoukkueiden nimen on jatkossa päätetty olevan RAIDERS.

RAIDERS-yhteistyöjoukkueiden tavoitteena on pelata jatkossa valtakunnallisissa sarjoissa. Nuorten valtakunnallisen sarjatoiminnan uudistuminen ensi kaudesta alkaen, asettaa pienille seuroille haasteen pystyä säilyttämään ja kasaaman kilpailukykyisiä joukkueita myös vanhimmissa ikäluokissa. Uuden yhteistyön avulla pyrimme tarjoamaan nuorille mahdollisuuden jatkaa tavoitteellista pelaamista kilpatasolla lähellä kotia. Kaudella 2018-2019 RAIDERS-nimellä yhteistyön aloittavat A-ikäluokat.

Alueellisen yhteistyön tiivistyessä miesten 1. divisioonassa pelaava JKS Basket vaihtaa nimeä. Ensi kaudella kannustetaan joukkuetta RAIDERS nimellä ja uudistuneella ilmeellä. Edustusjoukkuetta hallinnoiva JKS Uusimaa ry vaihtaa nimekseen RAIDERS ry ja tulee jatkossa hallinnoimaan itsenäisesti koripalloliiton kilpailulisenssiä sekä vanhimman poikien A-ikäluokan toimintaa. Seura julkistaa miesten edustusjoukkueen ja A-poikien valmennustiimin lähiaikoina. Edustusjoukkueen ja A-poikien yhteinen toiminta alkaa toukokuun 2018 alussa.

Lisätietoja:

Keravan Kori-80 ry
Tiina Hedeman
puh. 040-588 6558
kori80pj@gmail.com

Järvenpään Koripalloseura ry
Johanna Mainio
puh. 044 540 1597
jkspuheenjohtaja@gmail.com

JKS Uusimaa ry
Jarkko Lanu
puh. 0400-700 322
jarkko.lanu@hotmail.com

 
3.12.2025 09:46 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan kasvatteja maailmalla

Espoolaisen koripallon ylpeys Tapiolan Honka näkyy ja kuuluu myös kansainvälisillä kentillä. Seuran kasvatteja pelaa tällä hetkellä niin Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa kuin Euroopan ammattilaiskentillä – ja mukana on myös Susijengin kapteeni Sasu Salin, joka aloitti ammattilaisuransa Hongassa.

1.12.2025 14:10 Seura tiedottaa

Hae JBA:n opiskelijastipendiä!

JBA:n toiminta on suunnattu niin lukioikäisille ja tulevaa 3. asteen opiskelupaikkaa suunnitteleville kuin myöhemmällä iällä korkeakouluopintonsa aloittaville tai niitä jatkaville nais-ja miespelaajille.

25.11.2025 10:05 Seura tiedottaa

TinaCup 2026 järjestetään Järvenpäässä tammikuun alussa

Beat Basket järjestää Tina Cupin 3.-4.1.2026 Järvenpäässä.

6.11.2025 10:17 Seura tiedottaa

Namika WINTER 3x3-turnaus pelataan 20.12.2025

WINTER 3x3 -turnaus tulee taas. Tule mukaan päättämään koripallovuosi vauhdikkaiden 3x3-pelien merkeissä.

23.10.2025 12:54 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n Talvilomaleiri 2013-2018 -syntyneille pelaajille

Helsingin NMKY järjestää talvilomaleirin 2.1.2026 - 6.1.2026. Leiri on tarkoitettu 2013-2018 -syntyneille pelaajille.

15.10.2025 10:21 Seura tiedottaa

STC Cup 2026 turnaus U12-ikäisille Kisakalliossa 5.-6.4.

LoU Basket järjestää Kisakallion ensiluokkaisissa olosuhteissa U12-ikäluokan turnauksen tytöille ja pojille. Majoitus ja ruokailut Kisakallion urheiluopistolla ja pelit pelataan maajoukkueidenkin suosimassa Susi Training Centerissä.

14.10.2025 13:34 Seura tiedottaa

Kempower Easter Tournamentin 30-v juhlaturnauksen ilmoittautuminen on avattu!

Lahdessa tulevana pääsiäisenä 3.-5.4.2026 järjestettävän kansainvälisen koripalloturnauksen Kempower Easter Tournamentin ilmoittautuminen on avattu!

8.10.2025 14:06 Seura tiedottaa

Lady Basket -korisleiri Kisakalliossa 7.–9.11.2025

Oletko valmis kehittämään peliäsi ja viettämään viikonlopun huippuvalmennuksessa? Lady Basket -koripalloleiri Kisakallion kampuksella tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden treenata, oppia uutta ja nauttia koripallosta hyvässä seurassa! Leiri on suunnattu kaiken tasoisille naispelaajille ja -harrastajille.

7.10.2025 09:42 Seura tiedottaa

Tykkimäki Basket Tournament 14-16.11.2025 Kouvolassa

Sarjat 2010-2019 syntyneille - kaikissa sarjoissa vielä tilaa!

3.10.2025 14:11 Seura tiedottaa

Kempower Easter Tournament ilmoittautuminen alkaa 13.10.2025 maanantaina kello 9.00!

Lahdessa tulevana pääsiäisenä 3.-5.4.2026 järjestettävän Kempower Easter Tournament 2026 koristurnauksen ilmoittautuminen aukeaa maanantaina 13.10.2025 kello 9.00!

Näytä lisää vastaavia