Quan Jackson Kouvojen vahvuuteen

5.8.2022 09:40 Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 193-senttisen Quan Jacksonin kanssa. Jackson pelasi koronatilanteen mahdollistamana yliopistokoripalloa viiden kauden ajan valmistuen kuluvan vuoden keväänä.

Quan Jackson, 24, pelasi yliopistokoripalloa kahdessa opinahjossa yhteensä viisi vuotta. Takapelaajan tontilla operoiva puolustuspään ekspertti pelasi kaudet 2017-2020 Georgia Southern -yliopiston paidassa. Vahvat kaksi viimeistä Georgia-kautta avasivat ovet astetta kovempaan UAB:n (The University of Alabama at Birmingham) joukkueeseen.

UAB Blazersin joukkueessa kaudet 2020-22 pelannut Jackson kuului edellisen pestinsä tavoin joukkueensa kantaviin voimiin.  Viimeisellä kaudella Jackson tilastoi keskimäärin 11.9 pistettä, 5.9 levypalloa, 2.0 syöttöä ja peräti 2.3 riistoa ottelua kohden. Koko viiden yliopistovuoden keskiarvot olivat 11,6 pistettä, 4,7 levypalloa ja 1,5 syöttöä.

Yliopistouran 157 ottelussa riistoja tarttui Quan Jacksonin vikkeliin hyppysiin yhteensä 329 kappaletta, se tekee keskiarvona huikeat 2,1 ottelua kohden. Riistomäärällään Jackson sijoittuu koko yliopistokoripallon (NCAA) historiankirjoissa sijalle 21.

- Quan on mielenkiintoinen prospekti. Erinomainen puolustaja ja levypallopelaaja takapelaajan tontilla. Jokaisella kaudellaan yliopistossa hänellä oli keskiarvollisesti enemmän riistoja kuin menetyksiä tai syöttöjä. Hänet on rankattu useissa arvioissa keväällä valmistuneiden ryhmän yhdeksi parhaista puolustajista koko maassa. Hyökkäyksessä Quan menee kovaa alamäkeen ja on erinomainen viimeistelijä puolimatkan etäisyyksiltä. Uskomme pystyvämme auttamaan häntä kehittymään heittäjänä ja päätöksen tekijänä palloscreen -tilanteissa, päävalmentaja Jyri Lehtonen avaa seuran tiedotteessa.

Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >

Asiat

 
1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

30.4.2026 09:51 Korisliiga

Äänestä Hang Time -sarjan kauden paras jakso ja voita kultainen koripallo tai Ruudun 3 kuukauden lahjakortteja

Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.

30.4.2026 08:54 Korisliiga

Korisliigan finaalierotuomarit valittu

Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

Näytä lisää vastaavia