Puolivälieräennakko 1/2: Ylemmästä jatkosarjasta toisilleen tutut Pyrintö ja FoA ottavat yhteen – Vimpeli haastaa EBT:n

22.3.2023 14:00 Naisten Korisliigan puolivälierät starttaavat torstaina. Välieräpaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.

Tera Reed ja Pyrintö ovat onnistuneet tällä kaudella. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga

Puolivälieräpareista toisilleen tutuimmat joukkueet ovat Pyrintö sekä FoA. Tamperelaiset sijoittuivat lopulta neljänneksi ja nappasivat kotiedun puolivälieriin.

- Toivottavasti paikallinen korisväki saapuu katsomaan naiskorista paikan päälle. Meille kotipelit ovat olleet hankalampia, kuin vieraspelit tällä kaudella. Kannustusta tarvitaan, sillä pyrimme kääntämään asetelman toisin päin, Pyrinnön päävalmentaja Petteri Molenius kertaa kotiedun merkitystä.

Pyrintö on joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa niskan päällä. Joukkue on vienyt sarjan aikana kohtaamiset 3-1. Kaikissa otteluissa ainakin voittajajoukkue on heittänyt reilusti pisteitä.

Pyrinnön tehoduon ovat kauden aikana muodostaneet Reili Richardson ja Tera Reed. Molemmat lukeutuvat sarjan eliittiin. Pyrinnön leirissä ei lähdetä aliarvioimaan tulevaa vastustajaa

- FoA on pelannut nousujohteisen kauden ja ollut erityisesti kevätkaudella erittäin hyvä. Heillä on viisikollinen pelaajia, joka kestää vertailun lähes ketä tahansa vastaan tässä sarjassa. Heidän amerikkalaisvahvistuksensa ovat pelanneet hyvät kaudet. Meidän joukkueemme on rakennettu kahden ulkomaalaispelaajan ympärille, joten tässä on yksi ero joukkueiden välillä, Molenius sanoo.

Kamppailupelaaminen tulee olemaan isossa roolissa sarjassa.

- Tärkeintä on, että löydämme oikean tunnetilan ja kamppailupelaamisen heti alusta alkaen. Nautitaan ja pelataan jokainen tilanne täysillä loppuun asti. Tämä kausi on meille jo tässä vaiheessa menestys. Olemme voittaneet enemmän pelejä kuin Pyrintö liigatasolla viimeiseen 17 vuoteen. Seuran edellinen pudotuspelipaikka oli vuodelta 2005. Voimme olla ylpeitä siitä mitä olemme saavuttaneet, ja meillä on vain voitettavaa loppukauden aikana.

Myös Alun päävalmentaja Juri Heinämäki odottaa alkavaa pudotuspelisarjaa innolla.

- Tämä pudotuspelisarja on itselleni suuri ylpeyden aihe. Paljon verta, hikeä ja tamperelaisen naiskoripallon eteen vuodattaneena, on upeaa kohdata Pyrintö pudotuspeleissä. Pelillisesti tähän sarjaan on helpompi lähteä, kun vastustajan pelaajat ovat erittäin tuttuja.

FoA:n amerikkalaiskolmikko Breon Gunnels, Caterrion Thompson ja Jade Vega ovat kukin onnistuneet tahollaan. Lisäksi erityisesti Silja Viita ja Sara Rokkanen ovat pelanneet hienosti.

- Molemmissa joukkueissa on paljon yksilötaitoa, joten ratkaisijat voivat vaihdella yksittäisten otteluiden välillä, Heinämäki sanoo.

Pyrintö on ollut forssalaisille kauden aikana hankala vastus.

- Vastustaja on hyvin roolitettu ja monipuolinen. He pystyvät muuntautumaan viisikkoihin, joilla on erilainen taitopaletti. Se tuo oman haasteensa valmistautumiseen.

Myös Forssassa uskotaan siihen, että kamppailupelaaminen tulee ratkaisemaan jatkoon menijän.

- Meidän täytyy voittaa kamppailut korin läheisyydessä sekä minimoida Pyrinnön helpot korit, jotta etenemme jatkoon, Heinämäki päättää.

Ensimmäinen ottelu on Pyrinnön kotikentällä torstaina 23.3. Toinen ottelu pelataan Forssassa lauantaina 25.3. Tarvittaessa pelataan vielä Tampereella 28.3.

EBT:llä kotietu Vimpeliä vastaan

Espoo Basket Team pelasi hienon runo- ja jatkosarjan. Joukkue sijoittui lopulta niukasti toiseksi, mutta lähtee loistavista asetelmista pudotuspelikevääseen.

Puolivälierissä vastaan asettuu ViVe, joten bussikilometrejä kertyy molemmille. EBT vei joukkueiden molemmat keskinäiset kohtaamiset runkosarjassa.

- Runkosarja oli meiltä tuloksellisesti loistava suoritus. Meitä ei kauden alla ennakoitu neljän joukkoon, joten onnistuimme yli odotusten, EBT:n päävalmentaja Niko Hellman sanoo.

Carmen-Tyson Thomas ja Sierra Moore ovat pelanneet hienon kauden. Tyson-Thomas vei nimiinsä koko sarjan korintekotilaston ja Moore sijoittui kolmanneksi. Pelkkiä korintekijöitä he eivät kuitenkaan ole. Heidän lisäkseen joukkueen kotimaiset pelaajat ovat onnistuneet loistavasti.

EBT ei ole sarjan isoin joukkue, mutta on kauden aikana korvannut koon pelinnopeudella. Vimpelillä taas on joukkueessaan isoja pelaajia.

- Vimpeli on pelannut nousujohteisen kevään. Heillä on meitä vastaan pelatessaan kaksi kentän kookkainta pelaajaa, joka tuottaa meille haasteita. Tynice Martin on hyvä korintekijä.

EBT nojaa pudotuspeleissä omaan peli-identiteettiinsä. Tässä sarjassa kamppailupelaamisella on iso merkitys.

- Ottelusarjan avaimia ovat kamppailupelaaminen erityisesti kolmen sekunnin alueella. Sen lisäksi se, joka pystyy luomaan paremmin helppoja korintekotilanteita, on vahvoilla, Hellman sanoo.

Vimpelin joukkue on muuttunut sen jälkeen, kun joukkueet viimeksi kohtasivat. Sen jälkeen joukkueeseen on liittynyt Alexandra Wittinger, joka on muodostanut yhdessä Tynice Martinin ja Kristina Kingin kanssa vaarallisen amerikkalaiskolmikon.

Kotimaisista pelaajista Tuulia Anttonen, Riikka Kujala ja Anni Kujala ovat isoissa rooleissa.

- Meillä on ollut nousujohteinen kevätkausi. Meidän täytyy onnistua puolustuspelissä. Myös vauhdin ottaminen EBT:n pelaamisesta on tärkeää ottelusarjan ratkaisun kannalta, Vimpelin päävalmentaja Jukka-Pekka Kujala sanoo.

EBT:n vahvuudet ovat tiedossa Vimpelissä. Niitä joukkue lähtee ottamaan pois parhaansa mukaan.

- EBT hyökkää suoraan korille ja heidän hyökkäyslevypallopelaamisensa on vahvaa. Puolustuspäässä joukkue on todella aktiivinen, Kujala kertaa vastustajan vahvuuksia.

Ottelusarjan ensimmäinen ottelu pelataan Espoossa torstaina 23.3. Toinen ottelu on Vimpelissä sunnuntaina 26.3. Tarvittaessa kolmas ottelu on vuorossa 29.3.

 
4.6.2023 17:44 Naisten Korisliiga

Petra Noponen palaa Tapiolan Honkaan

Välikauden verran sivussa ollut Petra Noponen, 26, palaa Naisten Korisliigaan kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan edustusjoukkueeseen. Noponen, 174 cm, pelasi pääsarjatasolla edellisen kerran kaudella 2021-22, jolloin hän juhli Peli-Karhujen kanssa Suomen mestaruutta.

1.6.2023 13:50 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan vuoden pelaaja Roosa Kosonen: ”Yksin ei pärjää, vaikka pelaisi kuinka hyvin”

Monipuolinen laitapelaaja Roosa Kosonen liittyi syksyllä Kotkan Peli-Karhujen menestysjoukkueeseen uutena mutta jätti välittömästi jälkensä.

1.6.2023 08:40 Korisliiga

Jussi Laakso ja Mika Haakana pokkasivat Vuoden valmentaja -palkinnot

Seagullsin mestarivalmentaja Jussi Laakso on Korisliigan vuoden valmentaja. Naisten Korisliigassa valinta osui Peli-Karhut mestaruuteen luotsanneeseen Mika Haakanaan.

31.5.2023 14:50 Naisten Korisliiga

Niemi ja Kanerva palkittiin korisliigojen kehittyneimpinä, Carroll ja Thomas Vuoden ulkomaalaispelaajat

Korihaiden Trey Niemi ja ToPon Meri Kanerva äänestettiin korisliigojen vuoden kehittyneimmiksi pelaajaksi. Seagullsin Jeffrey Carroll ja ToPon IImar’I Thomas puolestaan parhaat ulkomaalaispelaajat.

30.5.2023 14:25 Korisliiga

Blomgren ja Vehka-aho Vuoden puolustuspelaajat, Kaukiainen ja Kujala toivat penkiltä voimaa

Vilppaan Perttu Blomgren ja Peli-Karhujen Lotta Vehka-aho äänestettiin liigojen puolustuspelaajaksi. Parhaiksi kuudensiksi pelaajaksi puolestaan Kauhajoen Severi Kaukiainen ja ToPon Saana Kujala.

29.5.2023 15:07 Korisliiga

Ogun ja Tumba Vuoden tulokkaat, Selkee ja Kaminen Vuoden erotuomarit

Korisliigojen kapteenit ja päävalmentajat ovat äänestäneet vuosittaiset valinnat sarjojen vuoden parhaiksi. EBT:n Nicole Ogun ja Kataja Basketin Thomas Tumba äänestettiin Vuoden tulokkaiksi.

21.4.2023 20:43 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille viides peräkkäinen Suomen mestaruus

Peli-Karhut nappasi seurahistorian kahdeksannen mestaruuden. Se vei kolmannen ottelun 85-83 ja koko finaalisarjan otteluvoitoin 3-0.

18.4.2023 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vei huiman trillerin ja siirtyi finaaleissa 2-0 johtoon

PeKa nappasi toisen voiton naisten finaalisarjassa. Joukkue haki vierasvoiton kahden jatkoajan jälkeen 103-93 ja on voiton päässä mestaruudesta.

16.4.2023 19:29 Naisten Korisliiga

ViVe avasi mitalitilinsä

Vimpelin Veto päätti kautensa pronssijuhliin, kun joukkue kukisti pronssiottelussa Forssan Alun jännittävien vaiheiden jälkeen 80-76. Mitali oli ViVe:n seurahistorian ensimmäinen.

15.4.2023 18:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille ensimmäinen kiinnitys mestaruuteen

Kotkan Peli-Karhut aloitti finaalisarjan väkevästi. Joukkue nappasi johdon itselleen, kun se voitti kotikentällään 80-71.

14.4.2023 07:00 Naisten Korisliiga

Suomen Cupin finaalista tutut PeKa ja ToPo taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigakausi huipentuu lauantaina alkavaan finaalisarjaan. Vastakkain ovat viidettä peräkkäistä mestaruuttaan tavoitteleva PeKa sekä ensimmäistä mestaruuttaan havitteleva ToPo.

11.4.2023 16:37 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalien otteluohjelma vahvistettu

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy lauantaina 15.4. klo 17.00 Kotkassa. Mestariksi vaaditaan kolme voittoa. Ruutu lähettää kaikki naisten finaaliottelut monikameratuotantona ja selostettuna kanavillaan.

10.4.2023 19:18 Naisten Korisliiga

ToPo:lle ensimmäinen finaalipaikka

ToPo nappasi seurahistoriansa ensimmäisen finaalipaikan Naisten Korisliigassa. Joukkue voitti neljännessä ottelussa vieraskentällä ViVe:n 84-77 ja eteni finaaleihin otteluvoitoin 3-1.

9.4.2023 19:09 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille viides peräkkäinen finaalipaikka

PeKa eteni jälleen finaaleihin ja tavoittelee viidettä peräkkäistä mestaruutta. Se haki päivän ottelussa vierasvoiton 95-67 ja vei välieräsarjan 3-1.

7.4.2023 19:29 Naisten Korisliiga

ToPo:lle toinen kiinnitys finaalipaikkaan

Torpan Pojat otti toisen voiton välierissä, kun se kaatoi ViVe:n 78-66. Helsinkiläiset johtavat välieräsarjaa 2-1.

6.4.2023 21:10 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä finaaleista

Kotkan Peli-Karhut oli toipunut tappiosta ja esiintyi vakuuttavasti kotiyleisönsä edessä. Se ei antanut FoA:lle mahdollisuutta ryöstöön, vaan voitti selvästi 95-61. Samalla se siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

5.4.2023 20:30 Naisten Korisliiga

ViVe tasoitti ottelusarjan

Vimpelin Vedon ja ToPo:n välieräsarjassa pelattiin toinen ottelu. Vimpeli oli vahvempi kotonaan 88-81 ja tasoitti ottelusarjan tilanteeseen 1-1.

3.4.2023 20:27 Naisten Korisliiga

FoA kampesi sarjan tasoihin

Välieräsarja jatkui Forssassa. Kotijoukkue tuli otteluun sisuuntuneena ja otti tärkeän voiton 84-73. Sarja on tilanteessa 1-1.

2.4.2023 19:20 Naisten Korisliiga

ToPo:lle ensimmäinen voitto välierissä

ToPo aloitti välieräsarjan vakuuttavasti kotonaan. Se nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan 98-64.

31.3.2023 21:06 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

Kotkan Peli-Karhut aloitti välierät voitolla, kun se emännöi Forssan Alkua. Voitto kirjattiin kotijoukkueelle 66-58.

Näytä lisää vastaavia