15.7.2024 12:42 Puhuttarissa viime kaudella pelannut Nea Yli-Kankahila siirtyy ensi kaudeksi Catziin.

Yli-Kankahila on 182-senttinen, vuonna 2005 syntynyt Lohjan Urheilijoiden kasvatti. Viime kaudella Yli-Kankahilan pääsarjana oli Puhuttarien WU19 SM-sarja naisten 1. divisioonan rinnalla. Omina vahvuuksinaan hän pitää pelin lukua ja ohjaamista kentällä. Hän haluaisi parantaa etenkin omaa korintekotaitoaan ja sitä, kuinka löytää itselleen korintekopaikka.
LAB-ammattikorkeakoulussa tulevana syksynä alkava tradenomian opiskelu toi luontevan tilaisuuden hakeutua Kissalaumaan.
– Catziin päädyin nyt opiskelupaikan perässä ja odotan innolla, mitä tuleva kausi tuo tullessaan. Luotan kauden opettavan paljon ja Catzin olevan mahtava paikka kehittyä omalla urheilijaurallani, Yli-Kankahila kertoo.
Aikaisemmin Catz on solminut sopimuksen Maria Jokisen, Tuulia Marttisen, Pinja Kepon, Iiris Muhosen ja Veera Mäntykiven kanssa.
Aikuisten divarit jäivät joulutauolle derbyjen merkeissä. Miesten I divisioona B:ssa Turun seudun derbyssä Kaarina vei voiton lähes 800 katsojan edessä. Miesten I divisioona A:ssa HNMKY oli vahvempi loppuhetkillä HBA:ta vastaan. Naisten I divisioonassa EBT II lähtee joulutauolle tappiottomana.
Aikuisten divareissa runkosarjojen puolivälit lähestyvät, kun syyskautta on jäljellä enää yksi kierros. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket jatkaa kärjessä, mutta sarja on erittäin tasainen. Miesten I divisioona B:ssa ei löydy tällä hetkellä Panttereille pysäyttäjää. Naisten divisioonassa Pyrintö Akatemia kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Panttereille on tällä hetkellä vaikea löytää pysäyttäjää miesten I divisioona B:ssa. Pyrintö Akatemia ja Espoo Basket Team II jatkavat tappiottomina naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket palasi voittojen tielle ja Lappeenrannan NMKY otti tärkeän voiton.
Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.
Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.
Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.
Koripalloliiton kurinpitopäällikkö on antanut naisten I divisioona pelaavan Panttereiden valmentajalle Jussi Syrjäselle varoituksen.
Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.
Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.
Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.