Perrion Callandret saapuu BC Nokian riveihin

4.8.2022 13:49 BC Nokian Korisliiga-joukkue ja Perrion Callandret, 27, ovat solmineet ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen. Aiemmin NBA G Leaguessa pelaavaa Windy City Bullsia edustanut Callandret tulee pelaamaan ensimmäistä kauttaan Euroopassa.

Callandret on pelannut kokonaisuudessaan kaksi kautta Windy City Bullsissa, jossa hän tilastoi viime kaudella 4,1 pistettä, 2,6 levypalloa ja 3,3 syöttöä ottelua kohden. Callandret on ollut Bullsin sopimuspelaaja kolmen kauden ajan ja pelannut yhteensä G Leaguessa 59 ottelua, joista 6 aloitusviisikossa.

Koronakaudella 2020-21 NBA G Leaguessa pelattiin vähän yli kuukauden mittainen kausi, johon Bulls ei osallistunut. Tämän vuoksi Callandretilta ei löydy pelejä tuolta kaudelta. Callandret on ollut kaksi kesää myös Chicago Bullsin kesäliigajoukkueen mukana Las Vegasissa. Viimeisin edustus on tältä kesältä, mistä BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson bongasi hänet.

– Perrion on nähnyt G Leaguen ja haluaa nyt katsoa mahdollisuuksia Euroopassa. Minulla oli mahdollisuus tavata hänet Las Vegasissa ja olemme innoissamme, että hän tulee meille. Hän on urheilullinen, vahva, monipuolinen ja hyvä puolustuksessa. Kaikkein tärkeintä on, että hän on nälkäinen etenemään koripallourallaan, Näätien päävalmentaja Greg Gibson kertoo.

Callandret teki syksyllä 2019 pelaajasopimuksen Chicago Bullsin kanssa, minkä myötä häneltä löytyy myös yksi preseason-ottelu Bullsin NBA-joukkueen riveistä. Windy City Bulls on Chicago Bullsin farmijoukkue. Yliopistouransa Callandret pelasi Idahossa, jossa hän tilastoi seniorikaudellaan 9,6 pistettä, 3,4 levypalloa ja 3,0 syöttöä ottelua kohden.

BC Nokialla on pelaajasopimukset Callandretin lisäksi Kalle Peltosen, Mikael Laihosen, Antero Lehdon, Niko Mattilan, Antti Ahosen ja Hugo Bomanin kanssa. Joukkuetta valmentaa Greg Gibson, jonka apuna on Tanner Massey

Asiat

 
7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

3.7.2025 09:37 Mestarien liiga

Kauhajoki kohtaa Mestarien liigan avauskierroksella liettualaisvastustajan

Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.

3.7.2025 09:11 Korisliiga

Eemi Luukkonen ja Kauhajoki jatkosopimukseen

Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

30.6.2025 09:35 Korisliiga

Miikka Marttinen siirtyy Lapualle

Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 09:19 Korisliiga

Kouvot ja Tuukka Härsilä kaksivuotiseen sopimukseen

196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.

26.6.2025 13:15 Korisliiga

Tai Bibbs Kouvojen ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 190-senttisen takamiehen Tai Bibbsin kanssa. Bibbs on Columbian ja Howardin yliopistojen kasvatti. Ammattilaisena Bibbs on pelannut aiemmin Suomessa, Kroatiassa ja Luxemburgissa.

Näytä lisää vastaavia