29.3.2024 21:18 Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.
Da'Nasia Hood pelasi kevään parhaan pelinsä. Kuva: Ville Vuorinen
Ensimmäisellä jaksolla ei nähty ratkaisuja. Kotijoukkue pääsi tauolle neljän pisteen johdossa. Peli-Karhut paransi ennen puoliaikaa ja vei toisen jakson nimiinsä vahva puolustuksen turvin 30-6.
Jälkimmäisellä puolikkaalla Vimpelillä oli iso vuori kiivettävänään. Hallitseva mestari piti kuitenkin huolen siitä, että kotijoukkue ei pystynyt uhkaamaan sen voittoa ja PeKa eteni välieriin seitsemättä kertaa putkeen.
- Alkuun näytti, että meillä oli väsymystä. Pääsimme siitä yli ja olimme maltillisempia hyökkäyspäässä. Toisella jaksolla puolustuksen intensiteetti nousi ja rotaatiot toimivat loistavasti. Esitimme ehkä kauden parasta puolustuspeliämme. Puolustus ratkaisi tämän pelin meille. Vimpeli pelasi vaikeuksista huolimatta hyvin, PeKa:n päävalmentaja Mika Haakana sanoi.
Hood oli vieraiden tehopelaaja. Hänelle kirjattiin 33 pistettä, 15 levypalloa ja viisi koriin johtanutt syöttöä. Randi Brown pussitti 19 pistettä. ViVe:stä parhaiten onnistui Silja Viita, joka sai kasaan 25 pistettä.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.