Opiskeluvinkkejä valmentajille, osa 1

2.4.2020 11:30 Koripalloliitto nostaa kevään aikana esiin viime vuosina videoitujen seminaarien esityksiä ja jakaa vinkkejä valmentajille itseopiskelua varten. Koripalloliiton koulutusvastaava Jussi Räikkä on valinnut joka vuodelta yhden esiintyjän vinkiksi tutustumista varten. Opiskeluvinkit ilmestyvät kuudessa osassa aina torstaisin.

Ensimmäinen videoitu Nuorisovalmennusseminaari on vuodelta 2016, jolloin esiintyjinä olivat Juha-Pekka Männistö, Tristan Fay, Martti iivonen, Hanno Möttölä, Jyri Lohikoski, Ville Neva ja Petka Lehtinen sekä kansainvälinen huippuvieras Janez Drvaric. Seminaarin teemana oli "Näkökulmia taidon oppimiseen" ja esiintyjät tarjoilivat ajatuksiaan taidon oppimiseen monista erilaisista näkökulmista. 

- Vuoden 2016 seminaarista haluan nostaa esiin coach Drvaricin esityksen syöttötaidon merkityksestä koripallossa. Koripallo on ennen kaikkea yhteisöllinen syöttöpeli ja mielestäni syöttötaitoa painotetaan edelleen harjoittelussa liian vähän. Lisäksi toivoisin jokaisen koripallovalmentajan ottavan oppia esitysten loogisesta etenemisestä ja asioiden huolellisesta jäsentelystä. Tunnen Janezin FECC-koulutuksen kautta ja hän on todella selkeä esityksissään ja perustelee asiat huolellisesti. Kaikesta näkee, että miehellä on ihan valtava kokemuspankki koripallosta monelta eri tasolta, kertoo Jussi Räikkä.

- Mieleen on jäänyt myös se, että 16-vuotias Lotta-Maj Lahtinen otti minuun yhteyttä ja pyysi päästä seuraamaan coach Drvaricin esityksiä, koska halusi kehittyä paremmaksi syöttäjäksi. Ei ihan jokapäiväistä, kertoo ehkä aika paljon myös Lotta-Majsta..

Janez Drvaric: Teaching the skill of passing - progression and key points

Janez Drvaric: Emphasis on passing inside offensive concept

Kaikki vuoden 2016 seminaariesitykset ja materiaalit

Lisäksi...

Suosittelemme Coachesclinic.com -sivustoa, jossa on tällä hetkellä yli 200 valmentajaa puhumassa eri aiheista liittyen koripalloon ja valmennukseen. Suomalaisittain kiinnostava esitys on ensi lauantaina, kun Hanno Möttölä on puhumassa otsikolla "Coaching high tempo, full court basketball".

Coachesclinic.com

Hanno Möttölän esitys 4.4.2020

 
4.12.2020 12:04 Juniorivalmennusverkosto

Haku vuoden 2021 Juniorivalmennusverkostoon käynnistynyt

Lasten ja nuorten koripallovalmennukseen keskittyvän juniorivalmennusverkoston kolmas toimintavuosi alkaa tammikuussa 2021. Haku verkostovalmentajaksi on käynnistynyt.

9.4.2020 09:36 Pääjuttu

Opiskeluvinkkejä valmentajille, osa 2

Koripalloliitto nostaa kevään aikana esiin viime vuosina videoitujen seminaarien esityksiä ja jakaa vinkkejä valmentajille itseopiskelua varten. Koripalloliiton koulutusvastaava Jussi Räikkä on valinnut joka vuodelta yhden esiintyjän vinkiksi tutustumista varten. Opiskeluvinkit ilmestyvät kuudessa osassa aina torstaisin.

19.11.2019 10:00 Pääjuttu

Haku vuoden 2020 Juniorivalmennusverkostoon käynnistynyt

Lasten ja nuorten koripallovalmennukseen keskittyvän juniorivalmennusverkoston toinen toimintavuosi alkaa tammikuussa 2020. Haku verkostovalmentajaksi on käynnistynyt.

23.1.2024 13:20 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautumista, jotka täyttävät koulutuskriteerit. llmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 11.3

8.12.2023 14:03 Pääjuttu

NVS 2024: Jari Nykänen esiintyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin esiintyjäkattaus on täydentynyt, kun Jari Nykänen liittyy mukaan joukkoon. Näin ollen seminaarin esiintyjät on yhtä vaille kaikki vahvistuneet.

29.11.2023 12:21 Pääjuttu

NVS 2024: Ensimmäiset esiintyjät ovat vahvistuneet

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset esiintyjät aiheineen ovat nyt selvillä, kun Ilkka Palviainen, Niko Nyholm ja Jani Heino ovat vahvistaneet esiintymisensä. Lisäksi viime kesänä neljänneksi EM-kisoissa sijoittuneen WU16-maajoukkueen valmennusryhmä esiintyy seminaarissa kokonaisuudessaan.

17.11.2023 16:45 Pääjuttu

Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen avattu

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2024. Esiintyjät aiheineen julkaistaan marraskuun aikana. Ilmoittautuminen seminaariin on avattu.

18.9.2023 13:16 Pääjuttu

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutukseen hyväksytään varmasti 20 ensimmäistä ilmoittautumista, jotka täyttävät koulutuskriteerit. llmoittautuminen lokakuussa alkavalle kurssille päättyy 27.9.

30.5.2023 11:57 Pääjuttu

HKVT 2023 aloitti koulutusvuotensa Kisakalliossa

Uusi HKVT-vuosikurssi on aloittanut opintonsa ensimmäisen lähijakson merkeissä. Ensimmäisen viikonlopun keskiössä oli toisiin tutustuminen ja ryhmäytyminen.

29.5.2023 16:30 Pääjuttu

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kisakalliossa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kisakalliossa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kaksi viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä. Koulutukseen ilmoittautuminen on auki 31.5. saakka ja mukaan otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta valmentajaa.

Näytä lisää vastaavia