16.7.2020 09:04 18- ja 16-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat on peruutettu elokuulta. Poikien puolella PM-kisojen tilalla järjestetään maaotteluita Viroa vastaan.
Omien maidensa koronavirustilanteen (COVID-19) vuoksi Islanti perui osallistumisensa maan viranomaisten suosituksesta ja päivää myöhemmin samoin teki myös Tanska. PM-kisojen järjestämiseksi kartoitetaan uusia päivämääriä, mikäli vallitseva tilanne niin sallii.
– Viimeiseen asti yritettiin, että nuorten PM-kisat olisi voitu pelata myös tänä kesänä Kisakallion urheiluopistolla, mutta koronaviruksen aiheuttamista matkustushaasteista johtuen joudumme ne nyt elokuulta peruuttamaan, Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara kertoo.
– Seuraamme tilanteen kehittymistä ja pohdimme jatkotoimenpiteitä. Viimeistään ensi kesänä PM-kisat palaavat taas ohjelmaan.
18- ja 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet pelaavat elokuussa maaotteluita Viroa vastaan Susi Training Centerissä. Tyttömaajoukkueille vastaavia maaotteluita ei ole saatu sovittua.
Suomen poikamaajoukkueet kerääntyvät valmistaville maajoukkueleireille Susi Training Centeriin 27.-30.7.2020. Poikien Viro-otteluiden tarkemmat ajankohdat tiedotetaan myöhemmin.
Lisätietoja: Suomi ja Kisakallio isännöivät nuorten PM-kisoja ainakin vuoteen 2021 asti
16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat päättyivät tänään Kisakalliossa, kun Suomi peittosi Viron kahdesti päätöspäivänä. Suomen tytöt juhlivat kultaa voittamattomina, pojat taas saivat hopeamitalit kaulaansa.
Kisakallion 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa oli suomalaisittain hieno päivä, kun tyttöjen maajoukkue varmisti jo päivää ennen kisojen loppua mestaruuden voittamalla Ruotsin. Pojat taas voittivat jatkoaikajännärin jälkeen Ruotsin.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue pääsi huuhtomaan kultaa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Södertäljessä, kun Sudenpennut voitti finaalissa Ruotsin 75-69 (32-26).
Södertäljessä pelattavissa 18- ja 20-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti Islannin ja pelaa täten PM-kullasta sunnuntaina. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti myös Islannin; 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas hävisi Tanskalle.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkoivat voitot Tanskan kanssa. Suomen tytöt jatkavat voittamattomina, pojat kärsivät ensimmäisen tappionsa.
Kisakallion Susi Training Centerissä pelattavissa 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut jatkaa voittamattomana, kun sekä tyttöjen että poikien maajoukkueet voittivat Islannin.
Södertäljessä pelattavissa 20- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Suomella oli kahden ottelun päivä Ruotsia vastaan. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue voitti jatkoajan jälkeen Ruotsin, kun taas 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi isäntämaalle.
Kisakallion Susi Training Centerissä järjestettävät 16-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat jyrähtivät käyntiin tänään Sudenpentujen kaataessa kahdesti Norjan selvin loppulukemin. Pojat voittivat oman pelinsä 45 pisteellä; tytöt taas peräti 83:lla.
Södertäljessä pidettävien Pohjoismaiden mestaruuskisojen toisena päivänä Suomi onnistui nappaamaan kaksi voittoa ja yhden tappion. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiottomana ja 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ratkaisi voiton 7,7 sekuntia ennen loppusummeria.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet kestittävät Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä 29.6.-4.7. Lohjalle saapuu Suomen lisäksi pelaamaan Norja, Islanti, Tanska, Ruotsi ja Viro.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue käynnisti Södertäljessä pelattavat Pohjoismaiden mestaruuskisat komealla voitolla Tanskasta. 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas hävisi Virolle ja 18-vuotiaat pojat Tanskalle.
Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueilla sekä 18-vuotiaiden poikien maajoukkueella on edessään Pohjoismaiden mestaruuskisat, jotka käynnistyvät huomenna tiistaina Södertäljessä, Ruotsissa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saavutti hopeamitalin Södertäljessä pidetyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Sudenpennut hävisi päätöspelissään kultaa huuhtoneelle Ruotsille 75-80 (32-45).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittamattomana Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti neljännessä ottelussaan Tanskan 68-51 (42-32). Suomi pelaa täten Pohjoismaiden mestaruudesta torstaina Ruotsia vastaan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittokulkuaan Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti kolmannessa ottelussaan Islannin 51-71 (23-33).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen Pohjoismaiden mestaruuskisat jatkuvat puhtaalla pelillä Södertäljessä, kun PM-kisojen toisena päivänä Sudenpennut pieksi Norjan 60-45 (32-22).
Södertäljessä pelattavat 18-vuotiaiden tyttöjen Pohjoismaiden mestaruuskisat käynnistyivät sunnuntaina Suomen voitolla, kun Sudenpennut nousi komeasti toisen puoliajan kirillään 62-69 (40-29) -voittoon Viroa vastaan.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkustaa lauantaina Ruotsin Södertäljeen, jossa Sudenpennut kamppailee Pohjoismaiden mestaruudesta 17.-22.6.2023. PM-kisat käynnistyvät sunnuntaina ottelulla Viroa vastaan.
18-vuotiaiden EM-kisat kokoavat 16 maanosan parasta maata Tampereelle heinä-elokuun taitteessa 2024. Suomen Koripalloliitto ja Tampereen kaupunki ovat tehneet sopimuksen kisojen järjestämisestä.
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) hallitus myönsi Suomelle 18-vuotiaiden poikien EM-kilpailujen järjestelyoikeuden. Kisat pelataan heinä-elokuun taitteessa 2024.