Naisten Korisliiga-ennakko 2/3: EBT, HBA ja Kouvottaret uusista asetelmista kauteen

29.9.2021 14:00 Kouvottaret metsästää seurahistorian ensimmäistä SM-mitalia. EBT ja HBA lähtevät kauteen päämääränään pelaajakehitys, mutta myös menestymään.

Kaksi aikuisten maaottelua pelannut Kaisa Kuisma aloittaa toisen kautensa Kouvolassa. Kuva: Ville Vuorinen

Kouvottarilla mitalin kiilto silmissä

Kaisa Kuisma aloittaa toisen kautensa kouvolalaisjoukkueessa. Henkilökohtainen kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin.

- Kesällä sai taas keskittyä henkilökohtaisten taitojen ja ominaisuuksien kehittämiseen. Nyt olen koittanut siirtää opittuja juttuja omaan peliin. 3x3-turnaukset ovat auttaneet pelituntuman ylläpitämisessä, Kuisma kertaa.

Henkilökohtaiset tavoitteet yhtenevät joukkueen tavoitteiden kanssa.

- Haluan auttaa joukkueen seurahistorian parhaaseen sijoitukseen. Ei tietenkään haittaa, vaikka siinä sivussa onnistuisi henkilökohtaisestikin, Kuisma pohtii.

Kouvottaret on keskittynyt yhteisissä harjoituksissa pääasiassa juoksemiseen ja puolustukseen.

- Ollaan lähestytty peliä puolustamisen ja juoksemisen kautta. Siihen on hyvä sitten rakentaa kauden aikana, Kuisma sanoo.

Viime kauden ulkomaalaisvahvistuksista Sarah Toeaina jatkaa toista kauttaan Kouvolassa. Hän saa seurakseen Rashida Timbillan. Kotimaisia uusia kasvoja ovat Emma Lampen, Iiris Muhonen, Johanna Räty ja Saara Sandell. Ainakin yhden pelaajan nimi kannattaa Kuisman mukaan painaa mieleen.

- Rätyä kannattaa seurata. Hän on dominoinut divarissa PuHu:n paidassa ja pelaa nyt ensimmäisen kautensa liigassa. Harjoituksissa hän on esittänyt todella vauhdikasta peliä.

Kouvottarien peli perustuu tällä kaudella hyvään joukkuepuolustukseen ja nopeisiin hyökkäyksiin. Tulostavoite on selvillä.

- Tavoitteena on mitali, Kuisma päättää.

Kouvottaret 21-22 pähkinänkuoressa


HBA:n päätavoitteena pelaajien kehittäminen

HBA lähtee kauteen tutuista asetelmista. Moni viime kauden suurimmista vastuun kantajista on siirtynyt urallaan eteenpäin. Heidän tilalleen on joukkueeseen kuitenkin tullut uusia tulevaisuuden huippunimiä. Yksi heistä on Liisa Taponen, joka pelasi vielä viime kaudella Tampereen Pyrinnön paidassa ja lähtee tämän kauden jälkeen pelaamaan yliopistokoripalloa.

- Harjoittelu ja pelityyli ovat melko erilaisia, kun verrataan viime kauden Pyrintöön. Me olemme keskittyneet paljon nopeaan hyökkäykseen ja puolustukseen, Taponen sanoo.

Tämän kauden Taponen kehittyy vielä Suomessa. Henkilökohtaiset tavoitteetkin ovat selvillä.

- Haluan olla parempi kuin viime kaudella sekä kehittyä monipuolisemmaksi pelaajaksi.

Joukkue on päässyt harjoittelemaan yhdessä noin kuukauden ajan. Yhteishenki on jo nyt kohdillaan.

- Meillä on ollut harjoituksissa todella hyvä energia. Olemme pelanneet hyviä harjoituspelejä ja kehitymme koko ajan, 19-vuotias pelaaja kertaa.

Joukkueeseen on täksi kaudeksi liittynyt Taposen lisäksi muutama Naisten Korisliigasta tuttu pelaaja. Viime kauden paras kuudes pelaaja Henna Sandvik ja vuoden tulokas Elina Aarnisalo vaihtoivat täksi kaudeksi Märskyn paitaan. Muita saapuneita pelaajia ovat mm. Fiia Hellsten ja Edit Pekkala.

Tulevaisuuden tähtisikermästä kannattaa yksi pelaaja laittaa erityisseurantaan.

- Saana Kujalaa kannattaa seurata. Hän on kehittynyt viime vuosina todella paljon, Taponen kehuu joukkuekaveriaan.

Tällä kaudella kentällä nähdään yhtenäinen joukkue, joka pelaa energisesti, aggressiivisesti ja urheilullisesti. Tulostavoitetta joukkueella ei ole vaan tavoitteet ovat pidemmällä.

- Lähdetään voittamaan jokainen peli. Tärkeämpää meille on kuitenkin kehittyminen joukkueena ja yksilöinä. Halutaan olla joka päivä parempia, Taponen päättää.

HBA 21-22 pähkinänkuoressa


EBT lähtee kiusaamaan suurempiaan

Viime kaudella hienosti Suomen Cupin finaaliin ja pronssiotteluun selvinnyt EBT lähtee tähän kauteen uudesta tilanteesta. Viime vuoden ulkomaalaispelaajat sekä isossa roolissa pelannut Lotta Hämäläinen siirtyivät muualle. Lotta Vesiluoma pelasi viime kaudella loistavan kauden ja tälle kaudelle on tarjolla vielä isompaa roolia.

- Kulunut harjoituskausi on ollut hieman erilainen. Pari viime kesää olen keskittynyt taidon laajentamiseen. Harjoittelu on ollut aika itsenäistä. Nyt olin maajoukkueen mukana ja se toi omat mausteensa kesäharjoitteluun. Sain sieltä uusia valmiuksia erityisesti fysiikan suhteen, Vesiluoma kertaa.

EBT on aloittanut joukkueharjoittelun myöhemmin kuin normaalisti.

- Meillä on paljon pelaajia ja päävalmentaja maajoukkueiden mukana. Sen takia yhdessä on päästy harjoittelemaan hieman myöhemmin. Peli-identiteettiimme kuuluu kuitenkin edelleen aktiivinen puolustaminen ja rohkea hyökkääminen. Pyritään edelleen hyödyntämään siirtymätilanteita, Vesiluoma kertaa.

Uusina kotimaisina pelaajina EBT:ssä nähdään Juliana Haddad, joka on seuran oma kasvatti ja pelasi viime kaudella HBA:n riveissä sekä Roberta Björnman, joka nähtiin viime kaudella Kouvottarien paidassa. Vesiluoma toivoo, että seura saisi vielä pari ulkomaalaisvahvistusta mukaan.

- Uskon, että meiltä löytyy paljon vastuunkantajia. Erityisesti kannattaa pitää silmällä Venla Määttästä, joka on kehittynyt entisestään, Vesiluoma sanoo.

EBT:ssä on viime vuosina keskitytty pelaajien kehitykseen. Tulostavoitteet ovat joukkueella maltilliset.

- Tavoitteena on kehittyä pelaajina ja säilyttää sarjapaikka. Tietenkin viime kauden menestys on kasvattanut kilpailullista nälkää joukkueessa, Vesiluoma päättää.

EBT 21-22 pähkinänkuoressa

Naisten Korisliiga käynnistyy 1.10., kun avausottelussa HBA kohtaa Espoo Basket Teamin. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua. Kaikki naisten Korisliigan ottelut ovat katsovissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

 
3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

30.3.2024 19:20 Naisten Korisliiga

FoA puolusti Pyrinnön nurin ja siirsi ratkaisun viidenteen otteluun

Pyrinnön ja Forssan Alun ottelusarjassa ratkaisu siirtyi ratkaisevaan viidenteen otteluun, kun FoA kaatoi kotikentällään Pyrinnön 78-49.

29.3.2024 21:18 Naisten Korisliiga

PeKa eteni jälleen välieriin

Kotkan Peli-Karhut eteni Naisten Korisliigan välieriin, kun se haki vierasvoiton Vimpelistä 90-58. Ottelusarjan PeKa vei otteluvoitoin 3-1.

28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

Näytä lisää vastaavia