Mineille ja mikroille uudet pelisäännöt – peli kasvaa jatkossa entistä enemmän pelaajien mukana

25.5.2020 18:49 Koripalloliiton hallitus on hyväksynyt uudet pelisäännöt mini- ja mikrokoripalloon (U7-U12). Uusien sääntöjen keskeisenä tavoitteena on tuottaa entistä parempaa lasten peliä lapsia varten.

Uudet pelisäännöt perustuvat tutkittuun tietoon, muiden maiden minikoripallosääntöihin, lasten urheiluun vihkiytyneiden valmentajien haastatteluihin sekä Suomen Koripalloliiton strategiaan. Työryhmä työsti uusia sääntöjä yhdessä aluehallitusten, kenttäpäälliköiden sekä seurojen kanssa, jossa yksi lähtökohta on ollut eri alueiden toimintaympäristöihin soveltuvat säännöt.

- Muutoksessa on tukeuduttu lasten urheilun laatutekijöihin, eli tutkittuun tietoon siitä mitkä asiat edistävät oppimista, iloa, aktiivista osallistumista, onnistumista, harrastuksen parissa pysymistä ja intohimon syntymistä, kertoo sääntötyöryhmään kuulunut Tristan Fay.  

Mini- ja mikrokoripalloa pelataan pääsääntöisesti koripallon virallisten pelisääntöjen mukaan, mutta siihen on tehty muutamia poikkeuksia. Uudet pelisäännöt ovat muokattu siten, että peli kasvaa nyt selkeämmin pelaajien mukana, joka tarkoittaa sitä, että lisähaasteita tulee sitä mukaan, kun pelaaja siirtyy ikäluokasta seuraavaan. 

Pelisääntöihin on kirjattu valmiiksi myös toissijaiset vaihtoehdot, jotka mahdollistavat joustoon toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti. Tämä mahdollistaa aluekohtaiset sarjamääräykset sekä yksittäisen ottelun sääntöjen tarkemman sopimisen valmentajien kesken tavoitteena onnistumisen mahdollisuuksien lisääminen sekä lasten riemun tuottaminen.

Merkittävimpiä muutoksia mikrojen ja minien pelisääntöihin ovat 3vs3- ja 4vs4-pelimuodot, joiden tavoitteena on lisätä pallokosketuksia. Sääntöjä on yksinkertaistettu muun muassa luopumalla eri rikesäännöistä nuorimmissa ikäluokissa. Myös pienemmän pallokoon käyttö on mahdollistettu. 

Sääntöuudistuksen tavoitteena on lisätä nopean reagoinnin koripalloa, joka on päätöksentekoa kehittävää ja innostavaa joukkuepeliä. 

- Vaikka kilpailusta ja pelistä on kyse, pienten harrastajien osalta tärkeintä on se, että lapset liikkuvat innoissaan ja saavat onnistumisen kokemuksia koripallon parissa.  Uudet säännöt luovat siihen entistäkin oivemman mahdollisuuden, arvioi Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg.

- Kannustan kaikkia tutustumaan sääntöihin ja niiden tuomiin uusiin mahdollisuuksiin. Muutoksiin liittyy aina haasteita, mutta yhdessä kommunikoimalla niin valmentajien, erotuomareiden kuin vanhempien kesken uuden oppiminen ja omaksuminen onnistuu – lapset ovat uuden oppimisessa usein se helpoin kohderyhmä, Strömberg jatkaa.  

Minien ja mikrojen uudet pelisäännöt >

 

 
11.10.2018 14:44 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa-koulutus marraskuussa Kisakalliossa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

Korishuuma näkyy seuroissa ­– Helsingin NMKY ensimmäisenä koripalloseurana yli 1000 lisenssipelaajan

Kuluvana syksynä Helsingin NMKY:ssa koripallon on aloittanut ennätysmäärä uusia junioreita. Seuran valmennuspäällikkö Juuso Milénin mukaan lajin arvostus lasten ja nuorten harrastuksena on noussut selvästi.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

1.2.2017 Korisleirit

Ilmoittautuminen Petteri Koponen Adidas Basketball Camp kesäleirille on avattu

Leiri on tarkoitettu vuonna 2002-07 syntyneille tytöille ja pojille, jotka haluavat nauttia neljän päivän korisleiristä yhdessä Suomen Susi-perheen huippujen kanssa.

25.4.2016 Pohjoinen alue

Koripalloliitto hakee seura- ja kilpailutoiminnan johtajaa sekä Korisliigan kehitys- ja myyntijohtajaa (päivitetty 25.4.)

Suomalainen koripallo on ollut viime vuodet valtavassa nosteessa. Suomi on noussut maailman rankinglistalla viidessä vuodessa 51 sijaa. Lisenssipelaajien määrä on kasvanut edellisestä vuodesta noin 11 prosenttia. Toiminta on muuttunut kaikilla tasoilla ammattimaisemmaksi. Suomen Koripalloliiton budjetti on kuluvan kauden aikana noin 7 milj. € ja EM –kisavuonna 2017 sen arvioidaan olevan noin 11 milj. €.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

Näytä lisää vastaavia