23.5.2025 11:00 Uudenkaupungin Korihait sai merkittävän palasen ensi kauden joukkueeseen, kun sentteri Mikael Aalto kirjoitti seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Viime kaudella Susijengi-debyyttinsä tehnyt 208-senttinen Aalto aloittaa syksyllä neljännen kautensa haiparvessa.

Mikael Aalto heiluttelee kotikoreja Wintterissä ensi kaudellakin. Kuva: Korihait
– Halusin olla mukana sellaisessa joukkueessa, jossa on realistiset mahdollisuudet menestyä. Keskusteltuani valmentajien ja pelaajien kanssa olemme kaikki samaa mieltä yhteisestä tavoitteesta. Nyt on mukava päästä keskittymään harjoituskesään, Aalto sanoo sopimuksen varmistuttua.
30-vuotias Aalto kommentoi viime kautta hyvinkin kaksijakoiseksi. Henkilökohtaisella tasolla Aalto tilastoi Korisliiga-uransa huippulukemat, mutta pelaamista vaikeuttivat pari yllättävän sitkeää loukkaantumista.
– Aina loukkaantumisen kohdalla kestää jonkin aikaa päästä takaisin rytmiin. Sen haluaisi tapahtuvan nopeasti, mutta se ei ikinä tapahdu niin äkkiä kuin haluaisi. Siinä mielessä oli yllättävän vaikea kausi, Aalto analysoi.
Vaikka tilastolukemat osoittavat, että Aalto oli viime kaudella sarjan toiseksi paras kotimainen pistemies (15,4 pistettä per peli) ja kolmanneksi paras levypalloissa (6,2 levypalloa), ei sentteri itse halua puhua erityisestä superkaudesta juuri rytmin puutteen takia.
– Pitää silti muistaa, että loukkaantumiset kuuluvat urheiluun ja niitä pitää myös kunnioittaa, hän huomauttaa.
Joukkueen osalta Aalto kuvailee viime kautta ”oikein mainioksi”. Etenkin loppukautta kohden rutiinitaso nousi ja lopulta Korihait osoitti olevansa selkeästi Korisliigan viidenneksi paras joukkue. Toki parempaankin oli sauma.
– Kuuden parhaan joukkoon sijoittuminen ei ole itsestäänselvyys, ja pitää olla hyvä selvitäkseen sinne. Pienestä oli lopulta kiinni, että oltaisiin selvitty mitalipeleihin, Aalto kommentoi.
Viime kauteen mahtui Aallolla myös ensimmäiset kutsut miesten A-maajoukkuerinkiin. Marraskuussa loukkaantuminen esti kuitenkin pääsyn leirille, mutta helmikuussa Aalto teki Susijengi-debyyttinsä EM-karsintaottelussa Tanskassa.
– Oli hieno kokemus olla mukana jengiä. Kivaa oli olla siellä itse ammattilaisena muiden ammattilaisten joukossa ja tehdä asiat tarkasti sekä viimeisen päälle. Paljon oppia, nöyryyttä ja nälkää työntekoon jatkoa ajatellen, Aalto kertaa kokemustaan.
Aalto valmistautuu ensi kauteen luonnollisesti harjoitellen kovaa ja fiksusti kesän ajan.
– Tavoitteena on yksinkertaisesti parantaa suoritusta viime kaudesta, hän päättää.
Korihaiden päävalmentajana toimii Ivan Ivanovic, valmentajana Valtteri Pihlajamäki ja fysiikkavalmentajana Jyrki Sairanen.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.