Michelsen ja Nieminen konferenssien mestaruuksiin NCAA:ssa

12.3.2018 Oskar Michelsen ja Samuli Nieminen pääsivät juhlimaan viikonloppuna Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa konferenssien mestaruuksia. Voittojen myötä Michelsenin Davidson ja Niemisen Stephen F. Austin ansaitsivat tiketit NCAA:n lopputurnaukseen, jonne valittiin myös konferenssimestareiden ulkopuolelta Hannes Pöllän Oklahoma.

Samuli Niemisen Stephen F. Austin voitti konferenssinsa mestaruuden NCAA:ssa...

... kuten myös Oskar Michelsenin Davidson.

Shawn Hopkinsin kausi päättyi tappioon.

Julius Rajala pelasi hyvän kauden NCAA:n kakkostasolla. Kuvat: Oma Design, Ville Vuorinen & Francois Perthuis.

Michelsenin ja Davidsonin tie kohti konferenssimestaruutta alkoi perjantaina, kun Peyton Aldridgen 35 pisteen ilta johdatti ”Wildcatsin” 60-78 (23-41) -voittoon Saint Louisista. Michelsen oli aloitusviisikossa tehtaillen yhden levypallon, syötön ja riiston 15 minuutissa neljän virheen rasittamana.

Lauantaina Davidson pyöritteli 23 syötöllä St. Bonaventuren kumoon 82-70 (37-31). Michelsen nautti heittopaikoista kaaren takaa upottaen seitsemästä kolmosyrityksestään sisään kolme. Yhdeksän pisteen lisäksi suomalaislaituri noukki kolme levypalloa.

Sunnuntain Atlantic 10 -konferenssin mestaruusottelussa Rhode Islandia vastaan ”Wildcatsin” sankariksi nousi Kellan Grady (17/3). Kaksi minuuttia ennen loppusummeria tilanteessa 57-54 Grady heitti eron yhteen kahdella vapaaheitolla ja loppulukemat heitollaan seuraavassa pallonhallinnassa.
 

Rhode Islandilla oli vielä mahdollisuudet voittoon, mutta Davidsonin puolustus pakotti yrityksen ohiheitoksi ja Davidson pääsi juhlimaan yliopiston ensimmäistä Atlantic 10 -konferenssin mestaruutta 58-57 (32-33) -voitolla. Michelsen pelasi 20 minuuttia, joiden aikana hän heitti kahdeksan pistettä, repi neljä levypalloa, tarjoili yhden syötön ja riisti kerran.
 

Davidson saa NCAA:n lopputurnauksen ensimmäisellä kierroksella vastaansa Kentuckyn.

Niemisen Stephen F. Austin pieksi perjantaina Nichollsin 78-66 (37-27) ja eteni Southland-konferenssin finaaleihin. Välierissä Nieminen sai peliaikaa yhdeksän minuuttia rohmuten näppeihinsä kaksi levypalloa ja yhden riiston.

Lauantaisessa finaalissa Stephen F. Austin sai vastaansa konferenssin ykkösjoukkueen Southeastern Louisianan, joka vajaat kuusi minuuttia ennen loppua nappasi kuuden pisteen johdon 22-2-juoksullaan. ”Jacks” ei vähästä hätkähtänyt, vaan vastasi omalla 16-6-juoksullaan, jonka myötä Niemisen yliopisto pääsi juhlimaan 59-55 (32-25) -voittoa. Nieminen rehki ottelussa yhdeksän minuuttia keräten yhden levypallon.
 

Historiansa viidennessä NCAA:n lopputurnauksessa ensi torstaina pelaava Stephen F. Austin saa vastaansa ensimmäisellä kierroksella Texas Techin.

Shawn Hopkinsin Troy ei kyennyt puolustamaan Sun Belt -konferenssin mestaruuttaan, kun ”Trojans” taipui puolivälierissä Georgia Statelle 51-73 (19-37). Hopkins ei pelannut ottelussa.
 

Hopkins pelasi kolmannella kaudellaan Troyssa keskimäärin 10,7 minuuttia ottelua kohden 3,2 pisteen ja 1,8 levypallon keskiarvoilla. Aloitusviisikossa hän esiintyi yksitoista kertaa 26 pelaamastaan ottelusta.

WAC:n lopputurnauksessa Fiifi Aidoon Grand Canyon pudotti Joonas Tahvanaisen Utah Valleyn välierissä 75-60 (41-27). Aidoo jäi pisteittä yhdessä peliminuutissa, kun taas Tahvanainen ei esiintynyt ottelussa.

Loppuottelussa Grand Canyon joutui siirtämään NCAA:n lopputurnausunelmansa tulevaisuuteen, kun New Mexico State veti pidemmän korren loppunumeroin 58-72 (22-33). Aidoo ei pelannut ottelussa.
 

Grand Canyonin kausi jatkuu CBI-turnauksen (College Basketball Invitational) merkeissä tällä viikolla. CBI-turnaukseen ottavat osaa myös Tahvanaisen Utah Valley sekä Remu Raitasen San Francisco.

NCAA:n II-divisioonan suomalaisten yhteenveto

NCAA:n kakkostasolla Henri Ventoniemen West Florida voitti Gulf South -konferenssin mestaruuden, mutta hävisi II-divisioonan lopputurnauksen ensimmäisellä kierroksella Barrylle 73-90. Ventoniemi pelasi kaudella keskimäärin 16,8 minuuttia ottelua kohden venyen 7,1 pisteen ja 4,1 levypallon keskiarvoihin.

Lisätietoja: Henri Ventoniemi

Julius Rajala ja Southern Indiana taas putosi Great Lakes Valley -konferenssin ensimmäisellä kierroksella Drurylle 72-79. Rajala pelasi kaudella keskimäärin 20,4 minuuttia ottelua kohden tehtaillen keskimäärin 9,0 pistettä, 4,8 levypalloa ja 1,0 syöttöä ottelua kohden.

Lisätietoja: Julius Rajala

Peach Belt -konferenssissa Matias Suvannon Augusta putosi ensimmäisellä kierroksella USC Aikenille 89-79. Suvanto pelasi kaudella keskimäärin 9,8 minuuttia ottelua kohden 1,5 pisteen ja 0,9 levypallon keskiarvoilla.

Lisätietoja: Matias Suvanto

Mika Nuolivirran ja Colorado State Pueblon kausi päättyi ilman paikkaa konferenssin lopputurnaukseen. Nuolivirta pelasi keskimäärin 19,1 minuuttia ottelua kohden 10,4 pisteen ja 3,4 levypallon keskiarvoilla.

Lisätietoja: Mika Nuolivirta
 
12.6.2022 10:34 Susijengi

Jacob Grandison optiovuodeksi Duken yliopistoon

Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.

22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

20.4.2021 08:11 Susijengi

Mikael Jantunen lähtee ammattilaisuralle

Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.

22.3.2020 11:16 NCAA

Tomas Murphy vaihtaa Vermontin yliopistoon

Tomas Murphy, 21, on löytänyt NCAA-uralleen uuden osoitteen, kun Murphyn veljeskatraan nuorin ilmoitti siirtymisestään Vermontin yliopistoon.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

9.3.2020 08:44 NCAA

Ville Tahvanainen ja Bradley konferenssin mestaruuteen

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonloppuna Ville Tahvanainen ja Bradley voittivat Missouri Valley -konferenssin lopputurnauksen ja ansaitsivat täten paikkansa NCAA:n lopputurnaukseen.

25.2.2020 08:35 NCAA

Olivier Nkamhoua – stadilainen rämäpää Tennesseen huippuyliopistossa

Olivier Nkamhoua, 19, oli pikkupoikana silkkaa rämäpäisyyttä ja raaka urheilullisuutta. Nkamhoua ja hänen pitkäaikainen juniorivalmentajansa Eero Levä käyvät lävitse HNMKY-kasvatin tarinan Hotel Arthurin liikuntasalista Tennesseen Thompson–Boling Arenalle.

24.1.2020 08:46 NCAA

Tulokaskolmikko Tahvanainen, Jantunen ja Nkamhoua vauhdissa NCAA:ssa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa nähtiin arkiviikolla suomalaisten tulokkaiden ilotulitus, kun Ville Tahvanainen, Mikael Jantunen ja Olivier Nkamhoua heittivät kukin kymmenen pistettä tai enemmän.

20.1.2020 09:31 NCAA

Valtonen ja Arizona State vei Pac-12-konferenssin suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n Pac-12-konferenssissa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Elias Valtonen ja Arizona State vei voiton Mikael Jantuselta ja Utahilta.

6.1.2020 09:07 NCAA

Jantusen puhtaalla heittopelillä tekemät 10 pistettä eivät riittäneet Utahille

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen nakutti kaikki heittonsa sisään tehden 10 pistettä, mutta Utah hävisi Oregonille Pac-12-konferenssissa. Andre Gustavson taas loisti puolustusvoittoisessa roolissa Richmondin voitossa.

29.12.2019 10:50 NCAA

NCAA-tulokas Lotta Vehka-aho nauttii kovasta vaatimustasosta ja lämpimästä joukkuehengestä

Ensimmäistä kauttaan Florida Atlanticin riveissä pelaava Lotta Vehka-aho, 19, kokee olevansa oikeassa paikassa. Mainioon alkukauteen on sisältynyt runsaasti peliaikaa, paikka avausviisikossa ja viimeisimpänä kunniamaininta konferenssin Viikon tulokkaana.

9.12.2019 09:03 NCAA

Jantunen 13 pistettä Utahin kolmannessa peräkkäisessä voitossa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonlopun suomalaisonnistujiin kuului Mikael Jantunen, joka säkitti 13 pistettä Utahin voittaessa kolmannen peräkkäisen ottelunsa. Hannes Pöllä taas sai pelilupansa NCAA:lta ja teki debyyttinsä UT-Martinin paidassa.

6.11.2019 08:45 NCAA

NCAA-kausi aloitettu viiden suomalaispelaajan voimin

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin Atlantin takana, kun viisi suomalaispelaajaa nähtiin parketilla yliopistokauden avausiltana. Tulokkaat Olivier Nkamhoua, Mikael Jantunen ja Ville Tahvanainen esittelivät lupaavia otteita, kuten myös konkarit Remu Raitanen ja Tomas Murphy.

9.9.2019 13:48 Susijengi

Hannes Pöllä jatkaa NCAA-uraansa UT-Martinissa

Viimeiset kaksi kautta Oklahoma Soonersia Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 21, siirtyy University of Tennessee-Martiniin. 212-senttinen Pöllä edusti päättyneenä kesänä Suomea miesten universiadeissa Napolissa sekä pelasi neljä ottelua Susijengissä.

1.4.2019 08:46 NCAA

Nenna Lindström siirtyy ensi kaudeksi Liberty Universityyn

Viimeiset kaksi kautta Western Wyomingissa NJCAA:ta pelannut Nenna Lindström, 20, siirtyy tulevaksi kaudeksi NCAA:han Liberty Universityyn.

18.3.2019 10:44 NCAA

Nina Augustinin Robert Morris konferenssimestaruuteen

Naisten yliopistosarjassa Robert Morris ylsi Nina Augustinin johdolla konferenssinsa mestaruuteen ja varmisti paikkansa kovatasoisessa NCAA-lopputurnauksessa.

8.3.2019 09:56 NCAA

Varis, Lahtinen, Kalin ja Augustin joukkueidensa tehokkaimpina NCAA-kentillä

Lotta-Maj Lahtinen ja Marika Korpinen saivat kokea yliopistosarjan pudotuspelien tylyyden, kun molempien kausi päättyi niukan tappion seurauksena.

4.3.2019 10:00 NCAA

Augustinin yliopistojoukkue Northeast-konferenssin runkosarjan voittoon

Naisten NCAA:ssa konferenssien runkosarjat lähenevät loppuaan ja tulivat muutamien suomalaisnaisten osalta päätökseen jo viikonlopun aikana. Ottelut jatkuvat pudotuspelien muodossa.

1.3.2019 08:32 NCAA

Rokkanen, Augustin ja Koskimies kaksinumeroisille lukemille

Naisten NCAA-kentillä Sara Rokkanen, Nina Augustin ja Elina Koskimies ylsivät kukin voittoon ja yli kymmenen pisteen suoritukseen konferenssien runkosarjojen lähetessä loppuaan.

Näytä lisää vastaavia