Michael Besselink mukaan WB-Panttereiden valmennukseen

30.5.2025 14:01 WB-Pantterit saa mieluisan paluumuuttajan vahvistamaan seuran valmennusta Michael Besselinkin palatessa Kouvolassa vietetyn korisliiga- kauden jälkeen takaisin Itä-Helsinkiin. Hänen vastuulleen tulee seuran fysiikkavalmennuksen toteutus ja kehittäminen. Fysiikkavalmennuksen lisäksi hän tulee antamaan vahvan panoksen koripallon lajivalmennukseen.

Michael Besselink kuvattuna uudella työpaikallaan Herttoniemenrannassa. Kuva: Jussi Syrjänen

Pelaajaurallaan Besselink ehti Korisliigan lisäksi kokea Yhdysvaltain yliopistokoripallokentät sekä lyhyen pestin Saksassa Pro A- tasolla pelaavassa Artland Dragonsin joukkueessa. Pääkaupunkiseudulle palaava Besselink aloittaa pestissään 1.6. alkaen ja odottaa tulevaa hyvillä mielin.

– On hienoa olla takaisin tutussa koripalloseurassa. Odotan innolla, että pääsen tuomaan panokseni seuran hyväksi ja auttamaan koriksen kehitystä Itä-Helsingissä, hän kertoo omista tunnelmistaan.

Fysiikkavalmennukseen panostus näkyy tulevalla kaudella WB-Panttereissa seuran uusien toimistotilojen yhteyteen rakentuvassa punttisalissa. Herttoniemenrannassa sijaitsevalle salille saadaan Miken johdolla toimiva harjoitustila seuran pelaajien käyttöön.

Henkilöt

 
29.5.2025 10:10 Seura tiedottaa

Pantterit naisten I divisioona -joukkueella avoimia harjoituksia kesäkuussa

Pantterit naisten I divisioona- joukkueen toiminnasta kiinnostuneet pelaajat ovat tervetulleita avoimiin harjoituksiin. Viime kaudella nousujohtoisesti pelannut joukkue kartoittaa uusia pelaajia mukaan toimintaan kesäkuun alussa Herttoniemenrannassa ja Laajasalossa järjestettävissä harjoituksissa.

28.5.2025 13:45 Seura tiedottaa

LePy tekee isoja satsauksia valmennukseen

LePy on palkannut kolmen hengen valmennustiimin vastaamaan seuran fysiikkavalmennuksesta. Fysiikkavalmennukseen satsauksen tavoitteena on tehdä parempia urheilijoita, rakentaa pohjaa lajiharjoittelulle ja ennaltaehkäistä vammojen syntymistä.

29.4.2025 13:27 Seura tiedottaa

ToPoLa rekrytoi - haemme vastuuvalmentajaa 2019-syntyneille ja ohjaajia kerhoihin

Lauttasaarelainen koripalloseura ToPoLa hakee vastuuvalmentajaa 2019-syntyneiden joukkueisiin sekä kerho-ohjaajia 2022-2020 -syntyneiden kerhoihin. Sinulla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus päästä tekemään tärkeää työtä lasten ja nuorten kanssa seurassa, jossa tähdätään laadukkaaseen, turvalliseen ja kaikille avoimen toimintaan.

12.7.2024 15:23 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmoon uusia valmentajia kaudelle 2024–2025

Tulevalla kaudella Porvoossa pelataan korista eri tasoilla junioreiden SM-Sarjasta aina aikuisten divareihin.

10.5.2024 14:25 Seura tiedottaa

PuHun päävalmentajat kaudella 2024–2025

PuHu Juniorit on yksi Suomen suurimmista seuroista lähes 700 lisenssipelaajan joukollaan. PuHu oli kaudella 2023–202424 ainoa seura Suomessa, jolla oli kaikissa ikäluokissa nuorten SM-sarjajoukkueet. Alkavan kauden ikäluokkien päävalmentajissa on jälleen paljon kokeneita ja koulutettuja oman toimen ohella valmentavia tai päätoimisia valmentajia.

26.4.2024 14:41 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY hakee valmentajia

Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura noin 1500 lisenssipelaajalla. Toimintaa on päiväkoti-ikäisestä aikuisten kilpatoimintaan.

23.4.2024 14:39 Seura tiedottaa

Jussi Laakso ToPoLan päävalmentajaksi

Jussi Laakso aloittaa ToPoLassa päävalmentajana 17.5.2024.

26.3.2024 08:00 Seura tiedottaa

Sykki etsii valmentajia

Helsingissä Haagan alueella toimiva Koripallo Sykki ry etsii kaudelle 2024–2025 valmentajia ja ohjaajia erityisesti nuorempien pelaajien joukkueisiin. Tarjolla on sekä pää- että apuvalmentajien paikkoja.

28.2.2024 13:35 Seura tiedottaa

LePy hakee valmentajia Unified-toimintaan

Unified-koripallossa kehitysvammaiset urheilijat ja vammattomat partneripelaajat pelaavat samoissa joukkueissa.

23.1.2024 15:41 Seura tiedottaa

Porvoon Tarmo hakee juniorivalmentajaa

Porvoon Tarmo hakee innokasta ja osaavaa valmentajaa. Tule mukaan kehittämään juniorikoripalloa Porvoossa.

Näytä lisää vastaavia