Maxhuni ja Salin pommittivat Susijengin avausvoittoon MM-karsinnoissa

28.11.2021 21:46 Yli 5000 susifania sai tuulettaa täysin palkein sunnuntai-iltana Espoo Metro Areenalla, kun Edon Maxhuni ja Sasu Salin takasivat viime hetkien kolmosillaan Susijengille elintärkeän MM-karsintavoiton Kroatiasta. Pieni viisikko, uhrautuva joukkuepuolustus ja erinomainen kaukoheittopeli olivat sinivalkean voiton elementit 77–71 (34–34) -voitossa.

Siellä lepää! Sasu Salin sinetöi Susijengin ensimmäisen voiton Kroatiasta koskaan. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Espoo Metro Areenan kotiyleisö viritteli kolmannella neljänneksellä toiveita karkumatkasta, kun Susijengi sai puolustuspelin kautta hurmoksen päälle ja rallatteli neljänneksen puolivälissä kymmenen pisteen johtoon lukemissa 53–43.

Nuori ja energinen Kroatia hyödynsi kuitenkin Susijengin merkkausvirheet molemmissa päissä kenttää ja palasi takaisin tuntumaan. Kun ottelua oli pelaamatta kaksi minuuttia, Kroatia nousi lukuisia takaovia nostaneen Filip Bundovicin heitolla 69–70-johtoon.

Estradi oli kuitenkin pelattu ikimuistoiselle kotivoitolle.

Edon Maxhuni nostatti Elias Valtosen syötöstä kotiyleisön penkeistään säkittämällä pelin kolmannella kolmosellaan Susijengin 72–70-johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä puolitoista minuuttia. Seuraavaksi olikin koko ottelun pimennossa olleen Sasu Salinin vuoro iskeä. Mikael Jantunen saalisti hyökkäyslevypallon ja vapautti Salinin kolmoseen, joka liekitti naruja ja takasi kotijoukkueelle 75–71-johdon.

Kun Susijengin puolustusrintama piti Kroatian viimeisessä hyökkäyksessä, sai Salin kunnian viimeistellä voiton vapaaheittoviivalta.

- Jos 142 kertaa heittää ja viimeinen menee sisään, niin ihan kiva sekin on, kahdeksasta kolmosyrityksestään kaksi upottanut Salin (8/3/5 riistoa) hymähti Kroatian jäätänyttä viime hetken kolmostaan.

- En muista, milloin viimeksi olisi ollut näin makea voitto. Kyllä tämä hyvältä tuntuu.

Voitto oli Susijengin ensimmäinen Kroatiasta kautta aikain.

Pieni viisikko puri, Maxhuni viihtyi parrasvaloissa

Susijengi lähti otteluun – osittain olosuhteidenkin pakosta – ”pikkuviisikolla”, jossa Mikael Jantunen pelasi vitospaikalla ja Shawn Huff isona laitahyökkääjänä vierellään Elias Valtonen, Sasu Salin ja paluun pelinrakentajan tontille tehnyt vanha sheriffi Petteri Koponen.

Loppujen lopuksi nimenomaan pieni viisikko oli myrkkyä Kroatialle. Vikkelät ”pikkumiehet” saivat Kroatian syyllistymään lukuisiin hermovirheisiin. Neljä kolmosta upottanut kapteeni Shawn Huff (14/9/2 blokkia) pisti kroppaa likoon kuin nuoruutensa päivinä, Sasu Salin sukelsi yhtenään kentän pintaan ja pallon perään, nuoret sudet Mikael Jantunen (10/2) ja Elias Valtonen (12/8/3 syöttöä/2 blokkia) nauttivat roskaduunista täysin rinnoin.

Pelinrakennusvastuussa loisti puolestaan paraatitontilleen palannut Petteri Koponen (8/0/5 syöttöä), jonka käynnistämät pick and rollit loivat yhtenään mannaa kotijoukkueelle.

Viime hetkien ratkaisijan roolista nautiskeli lopulta Edon Maxhuni (15/0/5 syöttöä), joka pienen alkukarstan jälkeen löysi jyvänsä niin korilleajotilanteissa kuin kolmoskaaren takaakin. Maxhunin nautinnolliset yleisönlietsontatuuletukset eivät jättäneet hänen tunnetilaansa arvailun varaan.

- Tosi hyvä fiilis nyt, tosi hyvä. Mutta ei tää oo yhden pelaajan peli. Kaikki kaksitoista kaveria täyttivät roolinsa. Hetken kesti lämmetä, mutta Suomi on kylmä maa ja menee vähän aikaa saada jäsenet lämpimiksi, Maxhuni sanaili.

Dettmann: ”Uusi sukupolvi oli valmis ottamaan vastuuta”

Susileirissä nähtiin ottelun loppuhetkillä joukkueellinen vapautuneita tuuletuksia. Jopa päävalmentaja Henrik Dettmann intoutui vatkaamaan nyrkkiään ilmassa loppuhetkien kolmosten tiputtua naruihin.

Voiton varmistuttua Dettmann palasi torstaiseen Ruotsi-otteluun ja arvioi joukkueen tehneen kotiläksynsä erinomaisesti.

- Torstaina tuli ehkä liian paljon ja liian isoja muutoksia yhteen peliin, kun pelattiin vieraskentällä eikä saatu pelinjohtoa kuntoon. Päätimme tähän peliin lähtiessä, että Petterin (Koponen) kokemus on niin arvokas tälle joukkueelle, että peliin on lähdettävä hänen kauttaan, Dettmann arvioi.

Kokenut Koponen löi alkutahdit, mutta nuori miehistö viimeisteli, huomautti Dettmann.

- Petteri on sanonut koko ajan, että nuorempien pitää ottaa vastuuta, ja siksi Petteri ei enää päässytkään lopussa kentälle ja Edon hoiti homman. Ihan käsikirjoituksen mukaan meni. Tämä oli niin hieno voitto siksikin, että uusi sukupolvi osoitti olevansa valmis ottamaan vastuuta – uusi sukupolvi ja Sasu, joka on sukupolveton.

Susijengi jatkaa karsintaurakkaansa helmikuussa, jolloin joukkue kohtaa hallitsevan Euroopan mestarin ja olympianelosen Slovenian koti- ja vieraskentällä.

Susijengi – Kroatia 77–71 (14–15, 34–34, 59–55), miesten maaottelu, MM-karsintaa, Espoo 28.11.2021

Susijengi: Edon Maxhuni 15/0/5 syöttöä, Shawn Huff 14/9, Elias Valtonen 12/8/3 syöttöä/2 blokkia, Mikael Jantunen 10/2, Sasu Salin 8/2/3 syöttöä, Petteri Koponen 8/0/5 syöttöä, Topias Palmi 3/0, Jamar Wilson 3/0, Daniel Dolenc 2/2, Hannes Pöllä 2/1, Carl Lindbom 0/0, Ilari Seppälä.

Kroatia: Filip Bundovic 16/2, Toni Perkovic 10/3, Danko Brankovic 10/1, Lovro Gnjidic 7/7/4 syöttöä, Roko Prkacin 4/6/5 syöttöä/3 riistoa.

Ottelutilastot: Susijengi – Kroatia

 
27.2.2023 21:25 Susijengi

Susijengi lohkokakkoseksi MM-karsinnoissa, maagisesti heittänyt Saksa lohkovoittoon

Susijengi antoi ensimmäisen iskun, puolusti antaumuksella ja toteutti pelisuunnitelmaansa rohkeasti, mutta Saksa näytti, miksi on hallitseva EM-pronssimitalisti. Loppuunmyyty Espoo Metro Areena sai nähdä trillerimäisen MM-karsintahuipennuksen, jonka voittajaksi selvisi kolmosensa käsittämättömällä 62,5% tarkkuudella upottanut Saksa.

24.2.2023 17:40 Susijengi

Ilari Seppälä jatkoajan kultaranne, Susijengi jatkoaikavoittoon Tel Avivissa

Vapautuneesti pelannut Israel otti aloitteen omiin käsiinsä helmikuun MM-karsintaikkunan avausottelussa ja oli tyrmätä suomalaisvieraansa jo lähtötelineisiin. Susijengi löysi kuitenkin intensiteettinsä puolustuspäässä ja jahtasi pelin jatkoajalle, jossa ”Lapuan pehtoori” Ilari Seppälä petasi perättäisillä onnistumisillaan vieraille 95–97 (46–35, 83–83) -trillerivoiton.

23.2.2023 10:11 Susijengi

Uudistunut Israel luottaa vanhaan ja hyväksi havaittuun

Israelin maajoukkueen kokoonpanossa on käynyt puhuri sitten marraskuun MM-karsintaikkunan, jolloin joukkue karsiutui ensi syyskesän MM-kisoista. Kaksi viisikollista pelaajia ovat sivussa ja päävalmentaja vaihtunut, mutta tästä huolimatta valmentaja Mikko Larkas odottaa Israelin saapuvan perjantain iltapäiväpeliin omilla vahvuuksillaan.

14.11.2022 21:18 Susijengi

Susijengi rynni ryhtiliikkeen jälkeen Virolta karkuun

Jälleen kerran Viro teki MM-karsintaottelusta Susijengille vaikean, mutta toisen jakson alhosta noustuaan Susijengi hallitsi peliä. Mikael Jantunen säkitti piste-ennätyksensä, Alexander Madsen ja Daniel Dolenc dominoivat korinalustaa ja Sasu Salin säkitti karkumatkan ratkaisuheitot, kun Susijengi nautti 5528-päisen kotiyleisön edessä 91–71 (39-41) -voiton.

11.11.2022 22:20 Susijengi

Fyysinen Saksa järjesti Susijengille klinikan Bambergissa

Saksa ampaisi perjantai-iltana yksin MM-jatkokarsintalohko J:n piikkipaikalle kaatamalla Susijengin pistein 94–80 (44–36). Saksa piti läpi toisen puoliajan vierailleen klinikkaa tehokkaasta eurooppalaisesta joukkuehyökkäyksestä, ja vaikka Susijengi virittelikin loppukiriä, osoittautui Saksan hankkima turvaväli turhan suureksi vieraiden saavuttaa.

28.8.2022 20:59 Susijengi

Sasu Salin heitti häkälöylyt Saku Suurhallissa – Susijengi tuuman päähän MM-kisapaikasta

Isäntäjoukkue Viro repi, puri ja hiersi ja kaivautui naruista takaisin peliin mukaan kotiyleisönsä mylviessä, mutta Susijengi kesti paineet. Susipuolustus nauliutui kohdalleen ratkaisevilla hetkillä ja ninjana varjoista ampaissut Sasu Salin latoi kolmosen toisensa jälkeen, kun Susijengi päätti illan Tallinnassa 68–76 (36–47) -voittoon.

25.8.2022 21:36 Susijengi

Susijengi rynnisti MM-karsintavoittoputkelle jatkoa, Israel kaatui Tampereella

Susijengin MM-karsintavoittojen putki kasvoi torstaina yhdellä. Periksiantamattomana vastustajana tunnettu Israel kaivautui loppuhetkillä 13 pisteen takaa tasoihin, mutta puolustuspään ryhtiliike ja Elias Valtosen, Lauri Markkasen ja Petteri Koposen viime minuuttien onnistumiset takasivat Susijengille 79–73 (47–37) -voiton 11 554 katsojan hurratessa.

3.7.2022 23:57 Susijengi

Susijengi narrasi voiton Kroatiasta Rijekan saunassa, viides voitto taskussa MM-jatkokarsintoihin

Aikakaudet vaihtuvat, Susijengin olemus säilyy. Kroatia tuuletteli lähes varmaa voittoaan sunnuntain MM-karsintaottelun viimeisellä minuutilla, kunnes Edon Maxhunin ja Lauri Markkasen kolmoset ja liian aikaisin nuolaisseen isäntäjoukkueen täydellinen sulaminen vapaaheittoviivalta veivät Susijengin 79–81 (34–43) -vierasvoittoon Rijekan trooppisissa olosuhteissa.

30.6.2022 22:02 Susijengi

Susijengi varmisti MM-karsintalohkon voiton Lassi Tuovin päävalmentajadebyytissä

Espoo Metro Areenan 6951 katsojan kotiyleisö sai helteisenä torstai-iltana täyden lipunhinnan edestä viihdettä, kun Susijengi raivosi 85–69 (43–46) -revanssivoittoon Ruotsista uuden päävalmentajansa Lassi Tuovin debyyttiottelussa. Hitaan alun jälkeen Susijengi dominoi peliä urheilullisuudellaan ja monipuolisuudellaan ja jyräsi MM-karsintalohkonsa voittoon.

28.2.2022 21:36 Susijengi

Susijengi teki suomalaista palloiluhistoriaa – Euroopan mestari Slovenia kaatui jo toisen perättäisen kerran

Susijengi otti jättimäisen harppauksen kohti vuosien 2022–23 MM-jatkokarsintaa kukistamalla hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian jo toisen kerran. Sasu Salin liekitti Susijengin 21 pisteen johtoon avauspuoliskolla, ja kun Slovenia kiri lopussa kantaan, varmistivat Ilari Seppälän ja Elias Valtosen onnistumiset Suomelle 79–83 (31–52) -vierasvoiton.

Näytä lisää vastaavia