Kuukauden pelaajaksi valittu Mia Loyd: "Viime kausi Forssassa oli jotain, mitä en ole aiemmin kokenut"

8.11.2018 10:24 Naisten Korisliigan lokakuun pelaajaksi valittu Mia Loyd on jo tuttu nimi suomalaisille koripallon ystäville. Loyd pelasi viime kaudella Forssan Alun joukkueessa vakuuttavasti, ja päätti uusia sopimuksensa joukkueen kanssa tälle kaudelle.

Mia Loyd kertoo viihtyneensä Forssan Alun paidassa erinomaisesti. Kuva: Ville Vuorinen.

24-vuotiaan laiturin ura on ollut nousujohteinen, ja häneltä on epäilemättä lupa odottaa suuria tulevaisuudessa. Forssan Alku ei yltänyt kärkikolmikkoon viime kaudella, mutta Loydin kemiat kohtasivat pelaajien ja valmennustiimin kanssa saumattoman onnistuneesti.

-Päätökseeni tulla takaisin vaikuttivat ensisijaisesti joukkuetoverini. Lähennyin hyvin paljon muiden pelaajien kanssa viime kaudella, ja he tekivät viime kaudestani sellaisen kokemuksen, jota en ole koskaan aiemmin kokenut urani aikana.

Loydin reppuun kertyi viime kaudelta paljon muutakin kuin antoisa kokemus. Laituri viimeisteli keskiarvoikseen komeat 24,9 pistettä ja 13,4 levypalloa. Vähintäänkin yhtä hienosti Loyd on aloittanut myös tämän kauden, sillä pistekeskiarvoksi on kertynyt 25, levypalloja 11, ja syöttöjä neljä per peli. Myös Forssan Alku on aloittanut tuoreen kautensa varsin mallikkaasti, sillä kuudesta pelatusta ottelusta voittoja on kertynyt neljä. Joukkue majailee sarjassa neljännellä sijalla tasapisteissä kolmantena olevan Kouvottarien kanssa.

Mia Loyd on tällä hetkellä tilastojen pistepörssin kolmantena keskiarvolla 23,0. Kuva: Ville Vuorinen.

Kasvua ja kehitystä

Täysin sattumalta Loyd ei koripalloilun pariin päätynyt. Loyd naurahtaa hyväntahtoisesti kertoessaan tunteneensa hieman painetta lajivalinnastaan. Coloradosta kotoisin olevasta perheestä kaikki liittyvät lajin pariin jollakin tavalla.

-Olemme varsinainen koripalloperhe, vanhempani ja pikkuveljeni ovat pelanneet, ja isäni on lukion naisten valmentaja.

Loydin ehdottomiin vahvuuksiin kuuluvat urheilullisuus sekä viimeistely läheltä ja kaukaa hyökkäyspäässä. 181-senttinen Loyd on osoittanut tälläkin kaudella pystyvänsä koviin yksilösuorituksiin. Tämä on tuottanut vastustajille paikoitellen päänvaivaa, sillä Loyd kykenee ajamaan korille sekä ottamaan heittoja pienestä tilasta. Loyd kertookin valmentajien Suomessa suorastaan käskevän häntä heittämään, mikä on ollut hänelle täysin uudenlainen tapa pelata aiempiin kausiin verrattuna.

-Aiemmin esimerkiksi Islannissa ammattilaisena pelatessani valmentajat sanoivat, että saan ottaa heittoja, mutta täällä minua käskemällä käsketään heittämään, Loyd naurahtaa.

Loyd pohtii hetken vastatessaan kysymykseen siitä, miten hän on pelaajana muuttunut viime kausiin verrattuna, ja missä kehitystä on tapahtunut.

-En käyttäisi sanaa muuttunut, pikemminkin voisin sanoa olevani pelaajana kasvanut. Olen kentällä nykyään paremmin tietoinen mitä tapahtuu. Tiedän että kykenen ottamaan levypalloja ja tekemään pisteitä, mutta pyrin myös paremmin huomioimaan joukkuekaverini eli huolehtimaan siitä, että he ovat osallisina peliin parhaalla mahdollisella tavalla.

Loyd kertoo myös ottaneensa suuria askelia eteenpäin puolustuspäässä. Loyd kertoo tämän olleen aiemmin paikoitellen jopa suoranainen haaste, mutta kertoo olevansa nyt tyytyväinen siihen, että valmennustiimin johdolla asiaan on pureuduttu ja kehitystä on tapahtunut.

Viiden vuoden suunnitelma

Loyd ei avaa tarkemmin tulevaisuuden suunnitelmiaan seuraavan viiden vuoden päähän, mutta selvää on, että nainen on asettanut itselleen riman ja tavoitteet korkealle. Loyd korostaa kuitenkin, että tavoitteiden täyttymisen ohella tärkeää on olla ennen kaikkea tyytyväinen itseensä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

-Toivon, että viiden vuoden päästä olen saavuttanut lähes kaikki ne tavoitteet, jotka olen asettanut itselleni. Ei pelkästään siitä, kun kahdeksanvuotiaana aloitin ja siirryin lukioon pelaamaan ja aloitin ensimmäisen ammattilaiskauteni. Jos pystyn saavuttamaan henkilökohtaiset tavoitteeni ja olemaan tyytyväinen siihen, millainen minusta on tullut pelaajana ja ihmisenä, olen tyytyväinen siihen missä olen viiden vuoden päästä, ja se on pääasia.  

Katso alta Mia Loydin haastattelu: 

Henkilöt

 
3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

Näytä lisää vastaavia