Korismaanantai: Voittoputkessa marssiva Karhu Basket pyrkii maksamaan potut pottuina Lahdessa

11.11.2019 11:11 Lahti Basketball katkaisi lokakuussa kauhajokelaisjoukkueen pitkän kotivoittojen putken.

Pelintekijät Tuomas Hirvonen ja Bojan Sarcevic ovat Korismaanantain yksi kiinnostavin taistelupari. Kuva: Ville Vuorinen

Viikko ja Korismaanantai alkaa tällä kertaa Lahdesta, jossa täksi kaudeksi Korisliigaan noussut Lahti Basketball isännöi hallitsevaa Suomen mestaria, Kauhajoen Karhu Basketia. Joukkueet kohtasivat jo kertaalleen lokakuun alussa. Tuolloin lahtelaisvieraat olivat Kauhajoella vahvempia. Samalla katkesi Karhu Basketin 20 kotivoiton putki.

Karhu Basket on hieman ailahtelevan alkukauden jälkeen saanut pelaamiseensa tuttua tehokkuutta. Lahteen saapuukin maanantaina viiden voiton putkessa pelaava joukkue. Karhu Basket onkin hilautunut seitsemällä voitollaan sarjataulukossa jo kolmanneksi.

Karhu Basketilta etenkin kokeneet Samuel Givens (16,4/5,3/2,3s) ja Cameron Jones (17,3/4,1/4,0s) ovat nostaneet tasoaan ottelu ottelulta. Myös Okko Järvi (13,8/2,1), Alex Thompson (13,6/6,0) ja Bojan Sarcevic (8,9/2,8/4,6s) ovat tarvittaessa kannatelleet vuorollaan joukkuettaan. Sisäpelaaja Evan Yates (12,6/9,3/2,9s) on osoittautunut väsymättömäksi raatajaksi ja levypallojen kaapijaksi.

– Reilut 24 tuntia sitten palattu Joensuusta ja istumme jo uudestaan bussissa. Se, millaiselle energiatasolle pääsemme illan ottelussa, on nyt meille kaikki kaikessa, Karhu Basketin päävalmentaja Janne Koskimies linjaa viitaten lauantaiseen voittoisaan Joensuun-reissuun.

Lahti Basketball on saalistanut historiansa ensimmäisellä Korisliiga-kaudella neljä voittoa 11 ottelustaan. Erikoista LaBan voitoissa on, että niistä vain yksi on tullut kotiparketilla Korihaita vastaan. Sen sijaan vieraskentillä Lahti Basketball on juhlinut jo Joensuussa, Kauhajoella ja Lapualla.

Lahti Basketball kärsi edellisen kotitappionsa perjantaina, kun KTP-Basket haki sarjapisteet Kotkaan.

Lahtelaisten joukkueesta on 11 ottelun jälkeen erottunut edukseen vahva viisikko, johon kuuluvat Tuomas Hirvonen (15,0/3,8/5,7s), Devante Wallace (15,1/4,0/3,2s), Courtney Stockard (19,1/7,5/2,4s), Jerry Evans Jr. (19,5/6,9) sekä Vesa Mäkäläinen (12,4/4,9/2,5s).

– Kolmas peli kuuteen päivään. Jaksaminen ja fiksusti pelaaminen keskiössä. Halutaan olla se joukkue, joka määrittää ottelun tempoa ja rytmiä, LaBan käskyttäjä Petri Velling korostaa.

Korismaanantai-lähetys 11.11. klo 18.00 Elisa Viihde: Lahti Basketball–Karhu Basket

  • Studiovieraana erotuomari Ville Selkee, joten luvassa myös jättiannos tuomarointia. Juontajina Toni Flink ja Saku Mäkynen.
  • Suurennuslasin alla takakentän taiturit LaBan Tuomas Hirvonen ja Karhu Basketin Bojan Sarcevic.
  • Kuka onkaan päättyneen viikon Korismaanantai-pelaaja ja ketä kelpuutetaan viikon Allstarsiin?
  • Miltä näyttävät päättyneen viikon komeimmat donkit ja blokit Korisliigassa?
  • Parhaat palat ja suomalaiskuulumiset tutusti Espanjan sekä Saksan liigoista, videoterveiset Jamar Wilsonilta Ranskasta.
 
28.1.2025 20:42 Korisliiga

KTP-Basket avasi jatkosarjataipaleensa roimalla voitolla – ylälohkon puolella Seagulls päihitti Kauhajoen

Miesten Korisliigassa jatkosarjat ovat jo täydessä tuoksinassa, kun ylälohkossa pelattiin yksi ja alalohkossa kolme ottelua. Niistä voittoja juhlivat KTP-Basket, Tapiolan Honka, Kouvot ja Helsinki Seagulls.

25.1.2025 20:16 Korisliiga

Korihait ja Kauhajoki kolmituntisessa trillerissä – Katajan Salohallin kirous jatkuu

Lauantain Korisliiga-ilta ei jättänyt ketään kylmäksi. Korihait ja Kauhajoki tarvitsivat paremmuuden selvittämiseen kaksi jatkoaikaa. Salon Vilpas puolestaan nousi hurmiollisen viimeisen kympin myötä voittoon Kataja Basketista.

24.1.2025 21:22 Korisliiga

Vajaamiehinen Pyrintö tyly vieras Lapualla – Rusbatch ja Sakota tulikuumina

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina, kun alemmassa jatkosarjassa Kobrat isännöi Tampereen Pyrintöä. Influenssa-aallon kanssa painiva vierasjoukkue haki vakuuttavan vierasvoiton lukemin 71–105 (31–57).

24.1.2025 10:00 Korisliiga

Joulukuun kuukauden pelaaja René Rougeau valmistautuu piikkipaikalla jatkosarjaan: ”Viimeisen ottelun tappio oli Seagullsille tärkeä herätys!”

Helsinki Seagullsin 15 ottelun voittoputkeen johtanut René Rougeau valittiin joulukuun 2024 osalta Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Nyt hän analysoi joukkueensa asennetta ja Susijengi-tähti Henri Kantosen saapumista kokoonpanoon. Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.

20.1.2025 15:00 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjojen ohjelma vahvistettu

Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 24. tammikuuta Kobrien ja Tampereen Pyrinnön välisellä alemman jatkosarjan ottelulla. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.

19.1.2025 13:55 Erotuomarit

Näkymätön mies Rovaniemeltä

Puolalaislähtöinen erotuomari Karol Kowalski on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa huippukoripallossa ja eurokentillä. Hän tähtää määrätietoisesti koko ajan korkeammalle roolissa, jossa onnistumista mitataan huomaamattomuudella.

18.1.2025 20:03 Pääjuttu

Korihait ja Bisons taistelivat tiensä ylempään jatkosarjaan – myös Vilppaalle paikka illan tappiosta huolimatta

Miesten Korisliigan runkosarjassa pelattiin tänään viimeinen ottelukierros kauden 2024–25 osalta. Jatkosarjat käynnistyvät lauantaina 25. tammikuuta.

17.1.2025 10:59 Susijengi

Helsinki Seagulls vahvistuu Henri Kantosella

Korisliigan runkosarjan voiton varmistanut Helsinki Seagulls on saanut kevätkauden mitalikamppailuihin riveihinsä raskaan sarjan vahvistuksen. Lähes vuoden päivät alaraajavammastaan kuntoutunut, Susijengin vakiomiehistöön kuuluva 198-senttinen ja 27-vuotias ToPo Junioreiden kasvatti Henri Kantonen on allekirjoittanut helsinkiläisjoukkueen kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.

15.1.2025 20:44 Korisliiga

Bisons kärsi tappion, mutta Kauhajoki piti loimaalaisten haaveet ylemmästä jatkosarjasta hengissä – Vilpas varmisti paikkansa

Miesten Korisliiga lähenee jatkosarjavaihetta, kun enää yksi täysi kierros runkosarjaa on pelaamatta. Silti monet jatkolohkopaikoista ovat edelleen kysymysmerkkejä.

14.1.2025 20:49 Korisliiga

Korisliiga-illan voittajina Kouvot, Honka ja Seagulls – kaikki kolme pelaavat jo playoffit päällimmäisenä mielessä

Helsinki Seagulls on jo varmistanut runkosarjan voiton. Kouvot ja Tapiolan Honka jatkavat pelejä alemmassa jatkosarjassa.

Näytä lisää vastaavia