Kohti Final Fouria: Divarin suosikit iskevät yhteen pikkufinaalissa

17.1.2012 Vuoden 2011 Suomen Cupin huipentava sunnuntaipäivä käynnistyy Pyynikin Palloiluhallilla klo 12:30 mielenkiintoisissa merkeissä, kun I divisioonaa identtisellä voitto/tappiosuhteella johtavat Forssan Koripojat ja Tapiolan Honka iskevät yhteen. Entistä mielenkiintoisemmaksi ottelun tekee se, että FoKoPon lisäksi myös Honka on ilmoittanut halunsa nousta Korisliigaan kaudeksi 2012/13.

Miesten Cupin pikkufinaalissa iskeen yhtevät Villematti Kopion Honka..

..ja Sami Ikävalkon FoKoPo.

Tero Laitinen kuuluu liiganousua tavoittelevan Hongan runkomiehiin.

FoKoPo rakentaa tulevaisuuttaan mm. 20-vuotiaan Markus Moleniuksen varaan. Kuvat: Francois Perthuis.

Tapiolan Hongasta tuli kertaheitolla Espoon ykkösjoukkue syyskuussa 2011, kun edellisellä vuosikymmenellä viisi Suomen mestaruutta voittanut Espoon Honka suljettiin Korisliigasta. Syyskaudella täysin suomalaisella joukkueella ja pitkälti omilla kasvateilla voitosta voittoon edennyt Honka sai lisää panoksia kauteensa joulun alla, kun seuran johtokunta antoi siunauksensa Hongan liiganousupyrkimyksille.

 

Vaikka panokset ovat koventuneet, päävalmentaja Jussi Syrjäsen, 29, mukaan työnsarka on pysynyt samana. Tapiolassa edetään alkuperäisen aikataulun mukaan vanhoja konsepteja noudattaen.

 

– Kaikki jatkuu aivan kuten aikaisemminkin. Olemme koko kauden pelanneet voittaaksemme, ja tulemme pelaamaan vastaisuudessakin, Syrjänen lataa.

 

– Joukkueessa ei ole vielä yhtään uutta pelaajaa, joten samalla kokoonpanolla mennään ja tarvetta tehdä muutoksia pelijärjestelmään ei siten ole. Liiganousun asettaminen tavoitteeksi on enintään muuttanut otteluitamme seuraavien ihmisten odotuksia siitä, miten meiltä sopii odottaa voittoja.

 

Tätä kirjoittaessa sunnuntain pikkufinaalin taisteluparin osapuolet Tapiolan Honka ja Forssan Koripojat ovat kumpikin voittaneet 12 ottelua ja hävinneet kolme. Keskinäisiä otteluita Honka ja FoKoPo ovat kauden 2011/12 aikana pelanneet kaksi, ja Syrjäsen mukaan jälki ei ole ollut odotetun kaltaista.

 

– Olemme pelanneet yhden harjoitus- ja yhden sarjaottelun Forssaa vastaan, ja kummassakin ottelussa jouduimme välittömästi alussa useita pisteitä jälkeen. FoKoPo on ollut meille hyvin vaikea vastustaja. Sunnuntain ottelu on kuitenkin runkosarjasta täysin erillinen, ja pelin alkaessa tilanne alkaa nollasta, Syrjänen ennakoi.

 

– Cupin pikkufinaali on meille jatkoa ajatellen positiivinen kokemus. Kiva, että matsi pelataan Pyynikillä, koska olen tottunut voittamaan siellä, virnistää viime vuosina useita nuorten Suomen mestaruuksia päävalmentajana huuhtonut Syrjänen.

 

Craytonin FoKoPo rakentuu peli kerrallaan

 

Siinä, missä Honka ilmoitti liiganousuaikeistaan vasta alle kuukausi sitten, kuuluu Forssan Koripojat toista kautta I divisioonan suurimpiin nousijasuosikkeihin. Viime kaudella runkosarjassa lähes suvereenisti esiintynyt FoKoPo hävisi viime keväänä divarin välierissä Lapualle suoraan otteluvoitoin 0-3, ja täksi kaudeksi joukkuetta vahvistettiin merkittävästi erityisesti amerikkalaisrintamalla.

 

Runkosarjan ensimmäiset yhdeksän otteluaan keskimäärin 22,7 pisteen voittomarginaalilla voittaneen FoKoPon kone on kuitenkin yskähdellyt viime aikoina. Loukkaantumisista kärsinyt joukkue on voittanut viimeisestä kuudesta ottelustaan vain kolme. Joukkueen päävalmentaja Derrick Crayton, 36, toteaa joukkueensa olevan tavallaan jälleenrakennusvaiheessa.

 

– Olemme menettäneet kesken kauden kolme pelaajaa, jotka olivat tärkeitä rotaatiomme osia. Uusilta pelaajilta kestää aikansa päästä sisään järjestelmään, mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen nykytilanteeseemme, miettii Crayton viitaten Olli Kaunomäen, Baboucarr ”Boo” Bojangin ja Mika Suokkaan loukkaantumisiin.

 

Avainpelaajien loukkaantumisen myötä FoKoPo on vahvistanut rivejään Kouvoista saapuneella Erno Johanssonilla, amerikkalaispelaaja Christopher Thompsonilla sekä ToPo Akatemiasta Forssaan siirtyneellä nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Joel Heinikoskella. Craytonin teema on rakentaa joukkue päivä päivältä paremmaksi.

 

– Totta kai odotusarvot ovat korkealla viime kevään pettymyksen jälkeen ja forssalaiset odottavat näkevänsä taas ensi kaudella joukkueensa liigassa. Valmentajana on kuitenkin minun tehtäväni varmistaa, että pelaajat eivät vielä ajattele kevättä, vaan tekevät pieniä asioita oikein juuri nyt. Me rakennamme konseptiamme peli kerrallaan.

 

Crayton odottaa sunnuntain pikkufinaalista pudotuspelien makuista taistelua Cupin ”kakkospalkinnosta”. Hän tiedostaa, että Pyynikin parketilla nähdään mahdollisesti kevään 2012 I divisioonan finalistit.

 

– Jussi Syrjänen ei ole ainoastaan I divisioonan, vaan koko maan parhaita valmentajia. Hän tekee loistavaa työtä valmistaessaan joukkuettaan paitsi pelillisesti, myös psyykkisesti. Meidän pitää olla valmiit vastaamaan Hongan intensiteettiin, sillä he tulevat joka tilanteeseen lujaa, ennakoi Crayton.

 

Miesten Suomen Cupin pikkufinaali Honka-FoKoPo Pyynikin Palloiluhallilla sunnuntaina 22. tammikuuta klo 12:30.

 

Lisätietoja: Tapiolan Honka

Lisätietoja: Forssan Koripojat

 

 
15.11.2018 13:00 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäinen kierros lähes pelattu – tässä ovat toisen kierroksen parit

Koripallon Suomen Cupissa ensimmäinen kierros on pelattu yhtä ottelua lukuun ottamatta. Kaikki 1. kierroksen joukkueet selvisivät 2. kierrokselle, jossa 1. kierroksen voittajat kohtaavat toisensa ja häviäjät toisensa ottelukaavion mukaisesti.

23.10.2018 15:35 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen ohjelma vahvistettu

Miesten I divisioona A:n JBA ja FoKoPo avaavat tämän vuoden Cupin viikon päästä.

11.10.2018 12:00 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen otteluparit arvottu – mukana 16 joukkuetta

Koripallon Suomen Cup palaa ohjelmistoon seitsemän vuoden tauon jälkeen. Ensimmäiset ottelut pelataan 10. marraskuuta mennessä.

18.9.2018 15:48 Suomen Cup

Suomen Cup palaa koriskartalle alkavalla kaudella 2018–19

Osallistuminen Suomen Cupiin on vapaaehtoista ja avoin joukkueille, jotka osallistuvat kuluvalla kaudella Koripalloliiton sarjatoimintaan.

9.2.2013 Suomen Cup

Hurmioitunut Honka cup-voittoon Säynätsalossa

Tapiolan Honka vei nimiinsä uudistuneen miesten Suomen cupin mestaruuden pyörittelemällä finaali-isäntä Säynätsalon Rientoa vieraskentällä pistein 79–98 (41–49). Pitkästä aikaa lähes kaikki nimimiehensä parketille saanut Honka esitteli kauden parasta puolustustaan ja nautti hyökkäyspäässä onnistumisia laajalta rintamalta.

8.2.2013 Suomen Cup

SäyRi ja Honka iskevät yhteen miesten cupin finaalissa

Miesten Suomen cup huipentuu lauantaina Keski-Suomessa, kun Säynätsalon Riento kohtaa Tapiolan Hongan cupin finaalissa. Sekä SäyRin että Hongan kokoonpanot ovat muuttuneet melkoisesti talven aikana ja odotettavissa on tiukka, tasainen kamppailu cup-pokaalista.

22.1.2012 Suomen Cup

FoKoPo kesti hermopaineet pikkufinaalissa

Miesten Suomen Cupin pikkufinaalin voittajaksi kruunattiin divaria johtava Forssan Koripojat, joka karkasi varhaiseen johtoon Tapiolan Hongasta ja piti ratkaisevilla hetkillä puolustuksellaan espoolaiset tiukasti takaa-ajoasemassa. Forssalaisvoitto merkittiin lopulta pöytäkirjaan lukemin 74–62 (37–32).

Miesten ja naisten SM-sarjoihin uudet vahvistuskiintiöt

Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä pitämässään kokouksessa päättänyt miesten ja naisten SM-sarjojen uusista ulkomaalaiskiintiöistä. Miesten SM-Koriksessa sallitaan pelikaudella 2004-05 kaksi ja naisten SM-sarjassa yksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolinen vahvistus. Samat säädökset koskevat myös Suomen Cup –kilpailuita.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

11.12.2023 12:00 Korisliiga

Seagulls ja Lahti Basketball käynnistävät hurjan korisviikon – pääsarjoissa 34 ottelun viikko

Alkanut viikko tarjoaa korisfaneille hienon kattauksen, kun korisliigoissa ja divisioonissa pelataan yhteensä 34 ottelua. Viikon aikana pelataan vähintään yksi ottelu joka päivä Ruudussa tai Koristv:ssä.

Näytä lisää vastaavia