19.10.2018 21:06 KTP-Basket kärsi viikon toisen tappionsa, nyt vieraskentällä.

Kobrien Mike Morsell taituroi perjantaina 17 pistettä. Kuva: Ville Vuorinen
Lapuan Kobrat avasi kauden kolmannessa Korisliiga-ottelussaan voittotilin kaatamalla kotiparketillaan KTP-Basketin 102–86 (47–47). Kobrat onnistui läpi kamppailun laajalla rintamalla.
– Ensinnäkin tuntuu erittäin hyvältä voittaa. Myös se, miten voitto tuli, lämmittää mieltä, 11 pistettä tehnyt pelintekijä Robert Juvonen iloitsi.
– Kehityimme jälleen valtavasti ottelun edetessä. Toinen puoliaika oli jo ajoittain tosi hyvää tekemistä. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon joukkueemme menee aina eteenpäin otteluiden sisällä.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli vielä erittäin tasainen ja samalla myös ailahteleva. Molemmilla joukkueilla oli hetkensä karata vastustajaltaan pienelle karkumatkalle.
Kobrat kävi parhaimmillaan seitsemän pisteen johdossa aivan ennen puoliaikataukoa, mutta KTP repi itsensä rinnalle, 47–47.
Kolmannella jaksolla Kobrat repäisi tarvittavan eron, josta KTP ei enää millään täysin toipunut. Kokenut Larry Anderson (24/8) ja väkivahva Khalil Small (23/5) johdattivat koreillaan Kobrat riemukkaaseen avausvoittoon.
– Puoliajalla olimme vielä hyvin mukana. Andersonilla oli tauolla viisi pistettä, lopulta hän sai tehtyä 24. Päästimme hänet vauhtiin. Muutenkin 102 pistettä on vastustajalle ihan liikaa, 10 pistettä tehoillut Janne Lehtoranta harmitteli.
KTP:lle tappio oli viikon toinen. Tiistaina Kaarinan Ura Basket haki pisteet Kotkasta murskavoitolla.
– Totta kai, pitää olla vähän huolissaan. Samalla on kuitenkin sanottava, että en näe tässä sarjassa yhtään joukkuetta, joka olisi ketään vastaan selvä altavastaaja. Sarja on täynnä laatua, KTP-käskyttäjä Tomi Kaminen totesi.
– Puolustus ei ollut taaskaan sillä tasolla kuin pitäisi. Meillä on selkeitä haasteita puolustaa kaarella urheilullisia korille menijöitä, kuten Anderson ja Small. Olemme vielä pahasti rakennusvaiheessa molemmissa päissä.
Kobrien päävalmentaja Lars Ekström löysi voitokkaasta ottelusta myös parannettavaa.
– Etenkin puolustuksessa asioita voi tehdä vielä paljon paremmin. Me olemme vaiheessa, mutta niin ovat onneksi muutkin.
Kobrien kausi jatkuu torstaina Helsingissä. KTP matkustaa puolestaan tiistaina Uuteenkaupunkiin.
Itsenäisyyspäivän Korisliiga-voittajia olivat KTP-Basket, Korihait ja Kauhajoki.
Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.