Kiitos seurasta: Henrik Pulkkinen on ollut mukana Helsingin NMKY:n toiminnassa yli kolme neljäsosaa elämästään

5.5.2020 17:16 Lajipäällikkö ja valmentaja Henrik Pulkkinen korostaa, että HNMKY palvelee sekä satunnaista harrastajaa että menestyksekästä uraa tavoittelevaa koripalloilijaa.

Henrik Pulkkisen polku Helsingin NMKY:ssä alkoi jo seitsemänvuotiaana vuonna 1988. Silloin hän asteli ensimmäisen kerran seuran omistaman Hotel Hospizin saliin ja liittyi juniorijoukkueeseen. Tähän mennessä tie on vienyt naisten ykkösdivisioonajoukkueen päävalmentajaksi ja seuran lajipäälliköksi.

– Välissä olen ehtinyt toimia pelaajana ja valmentajana monella eri tasolla, ollut töissä Arthurissa iltavahtimestarina, vetänyt kerhoja, toiminut Pakilan toimintakeskuksen isäntänä ja käynyt vielä Namikan seikkailuohjaajakoulutuksenkin, Pulkkinen muistelee ja luettelee.

Lähes koko elinkaaren mittainen sitoutuminen joukkueeseen on pitkälti lapsuus- ja nuoruusaikojen kokemusten ansiota.

– Syy omistautumiseen on varmaankin siinä, että ne juoniorivuodet olivat silloin niin merkittävä osa elämääni. Tarkoitan Namikan lisäksi koripalloa ylipäätään. Sen alkoi oikeastaan tajuta kunnolla vasta sitten aikuisiällä.

 

Henrik Pulkkiselle HNMKY on rakas seura. Kuva: Harri Vallila
Henrik Pulkkiselle HNMKY on rakas seura. Kuva: Harri Vallila

Omistautumisestaan huolimatta Pulkkinen joutuu tunnustamaan, että hänkin on käynyt kerran vieraissa.

– Vuonna 1998 eli viimeisenä A-poikien vuotenani pelasin yhden kauden eräässä toisessa hienossa koripalloseurassa. Siitä on tullut aika ajoin kuittailua, hän nauraa.

Rakkaaksi muodostuneessa HNMKY:ssä hän näkee aivan erityisenä vahvuutena inhimillisen lähestymistavan urheiluun. Sen sijaan, että juostaisiin sokeana voiton perässä hinnalla millä hyvänsä, joukkueessa kohdataan ihmiset yksilöinä.

– Meillä voi harrastaa monella eri tasolla riippuen omasta motivaatiosta. On olemassa myös harjoitteluvaihtoehtoja kokonaan ilman pelejä, ja tavoitteena on tarjota toimintaa kaiken ikäisille ja tasoisille urheilijoille.

Tämä ei silti tarkoita, etteikö seura olisi oikea valinta myös niille, jotka suhtautuvat pelaamiseen vakavammin ja haaveilevat kehittymisestä seuraavalle tasolle.

– Ihan yhtä lailla sellainen pelaaja, jonka tavoite on päästä ammattilaiseksi, saa Namikasta kaikki tarvittavat eväät, joiden avulla voi tavoitella sitä omaa huippuaan.

 
11.5.2026 15:00 Seurauutinen

Seurauutinen: Seuratuki 2026 myönnetty – mukana parikymmentä korisseuraa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuoden 2026 seuratoiminnan kehittämistukea liikunta- ja urheiluseuroille – mukaan mahtuu myös noin parikymmentä koripalloseuraa eri puolilta Suomea.

8.5.2026 08:49 Koripalloliitto

Syksyllä heitetään taas Miljoona koria! – hyödynnä kampanja seurassanne

Elokuussa innostetaan jälleen Suomen koululaisia yhteisiin korintekotalkoisiin. Seuroille Miljoona koria! tarjoaa valmiin konseptin lisätä niin yhteistyötä koulujen kanssa kuin seuran harrastajamäärää.

7.4.2026 10:58 Seurauutinen

GameOn - Markkinoinnin mestariksi -koulutus seuroille

Koulutus tukee seuroja ja liikunta-alan yrityksiä markkinoinnin ja myynnin kehittämisessä sekä opettaa tekoälyn käyttöä arjessa. Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena yhteistyössä Business College Helsingin kanssa.

23.3.2026 12:11 Seurauutinen

Seurauutinen: Digisuositukset lasten urheilu- ja liikuntaharrastuksiin julkaistaan webinaarissa 20.4.

Olympiakomitea ja opetus- ja kulttuuriministeriö järjestävät yhdessä webinaarin, jossa julkaistaan digisuositukset lasten urheilu- ja liikuntaharrastuksiin. Suositukset koskevat vapaa-ajan käyttöä ja niiden tavoitteena on tukea lasten tasapainoista elämää. Ilmoittaudu ja tule kuulolle!

9.3.2026 14:28 Koripalloliitto

Lisenssiennätys rikki – koripallon vahva vire näkyy kentillä ja katsomoissa

Koripallon lisenssipelaajien kaikkien aikojen ennätys 22 682 rikkoutui perjantaina. Lisenssiennätys on tärkeä virstanpylväs suomalaiselle koripallolle ja vahva viesti siitä, että lajin kasvu jatkuu.

25.2.2026 09:22 Seurauutinen

Seurauutisia: Seuratoiminnan kehittämistuen haku aukeaa 2.3.

Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2026 haku on käynnissä 2.3.-30.3.2026. Seuratukea haetaan OKM:n kautta.

6.11.2025 09:33 Seurauutinen

#Seurauutinen: Et ole yksin -palvelu tarjoaa maksuttoman koulutuksen epäasiallisen käytöksen tunnistamiseen ja ehkäisyyn

Väestöliiton Et ole yksin -palvelun maksuton ja avoin peruskoulutus tarjoaa harrastuksissa toimiville henkilöille pohjatietoa epäasiallisesta käytöksestä, häirinnästä ja väkivallasta.

26.9.2025 11:39 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee kenttä- ja seuratoiminnan kehityspäällikköä

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

18.9.2025 10:17 Koripalloliitto

Koululaisten koritalkoissa tehtiin lähes kaksi miljoonaa koria

Jos Susijengi ylitti EM-kisoissa odotukset, niin tekivät myös koululaiset Miljoona koria! -haasteessa. EM-kisojen aikana tavoiteltu miljoonan korin määrä tuplaantui, kun 1000 luokkaa ympäri Suomen otti haasteen vastaan.

10.9.2025 13:05 Pääjuttu

Miljoona rikki heittämällä

Samalla kun Susijengi on raivannut tietään EM-kisoissa, yli 20 000 koululaista on tukenut joukkuetta heittämällä koreja ympäri Suomen kouluja. Miljoonan korin tavoite saavutettiin keskiviikkona 10.9.

Näytä lisää vastaavia