Joulukuun Valopilkku Naomi Davenport: ’’Suomen Cupin voitto oli hieno kokemus, jonka muistan lopun ikääni’’

28.1.2022 10:23 Naomi Davenport on viihtynyt Kotkassa. Palkintokaappiin on jo kertynyt täytettä Suomen Cupin voiton myötä.

Naomi Davenport on pelannut vahvan kauden Peli-Karhujen paidassa. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Pelaaja pelaa ensimmäistä kauttaan Suomessa. Hän on pelannut isossa roolissa ja auttanut Peli-Karhut sarjan kärkipaikalle. PeKa on tällä hetkellä kymmenen ottelun voittoputkessa. 24-vuotias onkin joukkueen pelaamiseen tyytyväinen.

- Kaiken kaikkiaan kautemme on sujunut hienosti. Alkukaudesta oli hieman vaikeuksia, mutta se kuuluu asiaan. Meillä on yhteinen tavoite eli haluamme voittaa joka kerta. Meillä on myös hauskaa joukkueena, joka on tärkeää, hän pohtii.

PeKa otti omansa ja voitti kolmannen Suomen Cupin putkeen. Se oli amerikkalaispelaajalle unohtumaton kokemus.

- Suomen Cupin voitto oli todella hieno kokemus, jonka tulen varmasti muistamaan lopun ikääni.

Peli-Karhut on kestomenestyjä ja loppukauden tavoitteena on Suomen mestaruus. Pelissäkin on edelleen kehitettävää.

- Haluamme parantaa levypallopelaamistamme. Lisäksi haluamme vähentää pallonmenetyksiä, amerikkalaispelaaja sanoo.

Davenport on kokonaisvaltainen pelaaja. Hän tiedostaa vahvuutensa.

- Mielestäni pystyn saamaan kaikki pelaajat mukaan peliin hyökkäyspäässä. Olen myös hyvä puolustuspäässä ja levypallopelaamisessa, hän pohtii.

Kehityskohteekseen pelaaja nimeää heittämisen.

- Viime aikoina kolmen pisteen heittoni eivät ole uponneet totuttuun tapaan. Haluankin saada heittoni sille tasolle, jolla se on aikaisemmin ollut, Davenport sanoo.

Kotkassa pelaaja on viihtynyt hyvin.

- Tämä on todella kodikas kaupunki, vaikka täällä onkin pimeää. Pidän Kotkasta ja kaupungin ihmisistä todella paljon, Davenport päättää.

Henkilöt

 
12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

2.4.2026 09:50 Naisten Korisliiga

Viime vuosien menestysjoukkueet PeKa ja ToPo vastakkain – HBA ja BC Nokia ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

30.3.2026 20:46 Naisten Korisliiga

ToPo vei paikan välierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.

28.3.2026 22:17 Naisten Korisliiga

ToPo vei trillerin ja siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.

27.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

BC Nokia palaa mitalipeleihin pitkän tauon jälkeen

Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.

Näytä lisää vastaavia