Jari Kolehmainen täydentämään LePyn valmennustiimiä

23.4.2021 17:27 Jari Kolehmainen ja LePy ovat sopineet kolmivuotisen valmentajasopimuksen lasten ja nuorten valmentamisesta LePyssä. Kolehmainen aloittaa LePyssä 1.8.2021.

Kolehmainen (51 v) on pitkänlinjan koripallovalmentaja. Hän aloitti koripallon pelaamisen Torpan Pojissa. Tie vei B-juniori-ikäisenä Helsingin NMKY:een, jossa hän pelasi aina miesten 1. divisioonaan asti. Valmentamisen Kolehmainen aloitti 1980-luvun puolivälissä. Yli 30 vuoden valmentajaurallaan hän on valmentanut kaikenikäisiä tyttöjä ja poikia sekä naisia ja miehiä. Valmennuskokemusta löytyy Helsingin NMKY:n lisäksi ToPo:sta, Lahden NMKY:stä, MuKi:sta ja Tikkurila-Seurasta. Kolehmainen on ehtinyt toimia urallaan myös Lahden NMKY:n valmennuspäällikkönä. Huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) hän suoritti vuonna 1999.

Siviilissä Kolehmainen toimii Munkkiniemen yhteiskoulun liikunnanopettajana ja asustelee Paloheinässä vaimonsa kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksi lasta.

Kysyttäessä mikä sai miehen LePyyn, hän vastaa, että houkutteleva rekrytointi-ilmoitus. ”Jalat maassa tehty ilmoitus laittoi ajatuksen rullaamaan, että tuohon juttuun olisi kiva päästä mukaan. Itsellä voisi olla siihen myös jotain annettavaa”, toteaa Kolehmainen ja jatkaa ”On hienoa päästä tekemään yhteistyötä seuraan, jolla on kova halu kehittyä. Leppävaaran alue on iso kasvualue, joten potentiaalia varmasti löytyy”.

LePy on innoissaan uudesta rekrytoinnista. LePyn tavoitteena on valmennustoiminnan nostaminen seuraavalle tasolle. Kolehmainen tuo kaivattua kokemusta ja uusia näkemyksiä toiminnan kehittämiseen. Oranssi perhe toivottaa Naprun tervetulleeksi LePyyn!

 
9.6.2021 16:53 Seura tiedottaa

Tule tuomariksi Tallink-turnaukseen 27.-29.8.2021

Tallink Tournament kerää jälleen koripallojuniorit Espooseen elokuun lopussa. Turnaus starttaa perinteisesti uuden kauden ja tällä kertaa mukaan on ilmoittautunut ennätysmäärä joukkueita. Mukaan tarvitaan paljon erotuomareita, jotta saadaan toteutettua huippuviikonloppu junioreille.

4.6.2021 11:34 Seura tiedottaa

Rekolan Urheilijat hakee valmentajaa kaudelle 2021-2022

Rekolan Urheilijat on perinteikäs vantaalainen seura, joka tarjoaa harrastustoimintaa Itä- ja Pohjois-Vantaalla.

3.6.2021 15:26 Seura tiedottaa

Keravan Kori-80 hakee valmentajia

Keravan Kori-80 on Keski-Uusimaalainen koripalloseura, joka haluaa kasvattajaseurana tarjota kilpaurheiluun motivoituneille junioreille laadukasta valmennusta ja hyvät puitteet valmennukselle.

24.5.2021 09:10 Seura tiedottaa

PuHu Junioreiden valmentajakoulutusten sarja saavutti huippusuosion

Yhteenvetoa PuHu Junioreden kevään valmentajakoulutuksista. Ylpeänä seura kertoo, että viisiosainen koulutusten sarja keräsi valtavan määrän valmentajia yhteen eri puolilta Suomea.

20.5.2021 15:39 Seura tiedottaa

Janne Stude PuHu Juniorit ry:n toiminnanjohtajaksi

PuHu Juniorit ry:n hallitus on nimittänyt Janne Studen seuran uudeksi toiminnanjohtajaksi 1.6.2021 alkaen.

18.5.2021 16:14 Seura tiedottaa

EBT vanhemmat juniorit ja miehet valmiina kauteen 2021-2022

EBT on valmiina viemään poikapuoltaan eteenpäin hankalien koronakausien jälkeen. Aika on ollut kaikille haastava, joten on syytä palauttaa mieleen, mikä tekee koripallosta parhaan harrastuksen - tiiviissä yhteisessä joukkueessa toimiminen, pelaaminen, haasteiden kohtaaminen ja onnistuminen yhdessä, sekä henkilökohtainen kehittyminen taito- ja fysiikkapuolella.

11.5.2021 10:40 Seura tiedottaa

WB-Pantterit hakee naisten 1- ja miesten 1B-divisiooniin villikorttipaikkaa

Itäisessä Helsingissä on tehty pitkäjänteistä juniorityötä tuottaen aikuispelaajia liigaan, maajoukkueisiin sekä kansainvälisille kentille tasaisella tahdilla ja laadulla. WB-Panttereissa yhdistyy se mikä Itä-Helsingissä on parasta: kaksi perinteikästä seuraa Pantterit ja Wartti Basket yhdessä sekä monikulttuurisuus. Kahden emoseuran yhdistymisen ansiosta vuodesta 2017 alkaen seura on voinut entisestään tehostaa koripallon kehittämistä alueella. Tästä on seurannut menestystä kaikissa ikäluokissa, tytöissä ja pojissa. Seuran junioritoiminnan kasvu ja koripallon kehittäminen vaatii nyt seuraavan askeleen: tavoitteellisille junioreilleen polun tavoitteelliseen aikuisjoukkueeseen. On aika Naisten 1- ja Miesten 1B-divisioonajoukkueille.

10.5.2021 15:07 Seura tiedottaa

Kasvava ToPoLa-perhe etsii joukkoonsa uusia vastuuvalmentajia, valmentajia sekä kerho-ohjaajia

Koripalloliiton uusien tilastojen mukaan Touhun Pojat Lauttasaari (ToPoLa) kasvatti kuluneella kaudella 2020-2021 lisenssimääriään eniten, 90 uudella lisenssillä. Prosentteina tämä kasvu on 30%, ja kasvun myötä ToPoLa on tällä hetkellä Suomen kymmenenneksi suurin koripalloseura. Helsingin lapsivaltaisimmista alueista koripallolla on erittäin vahva asema vain Lauttasaaressa. Lauttasaarelaisista 7-12 -vuotiaista lapsista 10,2% on mukana koripallotoiminnassa.

7.5.2021 14:40 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n ikäluokkajoukkueiden päävalmentajat kaudella 2021-2022

Helsingin NMKY on kiinnittänyt tulevan kauden 2021–2022 ikäluokkajoukkueiden päävalmentajat. Alle on listattu Namikan U13-U19 sekä aikuisjoukkueiden päävalmentajat.

28.4.2021 10:25 Seura tiedottaa

LoU Basket kasvatti harrastajamääriään toiseksi eniten Suomessa

Perinteikäs lohjalainen koripalloseura LoU Basket vaikuttaa selvinneen koronasta kuivin jaloin. Seura kasvatti lisenssimääriään kaudella 2020–2021 toiseksi eniten koko Suomessa. Myös näkymät alkavaan kauteen ovat positiiviset.

26.4.2021 12:12 Seura tiedottaa

LePy hakee miesten 1B-divisioonapaikkaa villikortilla

LePyssä tehty pitkäjänteinen juniorityö tuottaa tulosta. Juniorimäärä on jatkanut tasaista kasvua vuosi toisensa jälkeen ja tavoitteellisesti harjoittelevien pelaajien määrä on kasvanut. LePyn isot ikäluokat lähestyvät junioriputkensa loppua.

22.4.2021 09:25 Seura tiedottaa

Westside-seurayhteistyö tuotti tulosta - EBT ja LePy omilla joukkueilla syksyn sarjoihin

EBT:n ja LePyn kolme menestyksekästä pelikautta kestänyt määräaikainen Westside-yhteistyö päättyy. Seurayhteistyön keskiössä ovat olleet vanhemmat junioripelaajat, joille on onnistuttu tarjoamaan tavoitteelliseen kilpakoripalloon toimintaympäristö. Westside-toiminnassa on ollut mukana yli 60 junioria. Jatkossa molemmat seurat järjestävät vastaavaa toimintaa junioreille omissa seuroissaan.

13.4.2021 14:07 Seura tiedottaa

Tallink-turnauksen ilmoittautuminen käynnistyy 11.5.

Suomen suurin juniorikoripalloturnaus, Tallink-turnaus, pelataan Espoossa 27.-29.8.2021. Ilmoittautuminen turnaukseen alkaa tiistaina 11.5. klo 9:00 osoitteessa https://tallinktournament.fi/.

9.4.2021 19:40 Seura tiedottaa

Tomi Kaminen LePyn valmennuksen kehittäjäksi

Leppävaaran Pyrintö eli LePy ja Tomi Kaminen (51 v) ovat tehneet kolmivuotisen sopimuksen LePyn valmennuksen nostamisesta uudelle tasolle. Tomi Kaminen aloittaa päätoimisena LePyn valmennuksen kehittäjänä 1.8.2021. Kamisen työnkuvaan kuuluu seuran valmennuksen kehittäminen seuran strategian mukaisesti. Hänen tehtävänsä on tukea seuran valmentajien toimintaa käymällä heidän kanssaan keskusteluja, osallistua joukkueiden harjoitusten suunnitteluun ja toteutukseen sekä järjestää seuran sisäistä koulutusta. Lisäksi työ sisältää erikseen sovittavien seuran joukkueiden valmentamisen.

24.3.2021 12:03 Seura tiedottaa

PuHu Juniorit - Virikkeitä omatoimiseen harjoitteluun

Yhdessä eteenpäin! PuHu Juniorit haluaa olla omalta osaltaan auttamassa suomalaista koripalloyhteisöä tarjoamalla pelaajille virikkeitä niin fysiikka- kuin lajiharjoitteluun näinä poikkeuksellisina aikoina.

11.3.2021 12:55 Seura tiedottaa

Koripalloseura Tapiolan Hongan hiilijalanjälki arvioituna

Honka nyt ensimmäinen suomalainen jäsen YK:n Sports for Climate -verkostossa

22.2.2021 11:47 Seura tiedottaa

LePy rekrytoi – Oranssi perhe etsii lisää osaajia

Leppävaaran Pyrintö eli LePy on yhdellä Suomen nopeimmin kasvavalla, Suur-Leppävaaran alueella toimiva koripallon erikoisseura. Suur-Leppävaaran asukasluku on jo ylittänyt 70 000. Jos Leppävaara laskettaisiin omaksi kaupungiksi, olisi se kaupunkivertailussa Suomen 13. suurin kaupunki.

11.12.2020 11:10 Seura tiedottaa

Vantaan Energia -turnaus siirtyy, uudet päivät 28.-30.5.2021

PuHu Juniorit ottaa aikalisän turnausvalmisteluissa.

29.11.2020 11:30 Seura tiedottaa

Hyvinkään Ponteva etsii valmentajia ja vapaaehtoisia!

Hyvinkään Pontevan Junioritoiminta etsii kuluvalle sekä tuleville kausille valmentajia, lasten liikunnan ohjaajaa sekä toiminnan kehittämisestä kiinnostuneita vapaaehtoisia.

23.11.2020 13:14 Seura tiedottaa

Tule mukaan tuomariksi Vantaan Energia -turnaukseen

Vantaan Energia -juniorikoripalloturnaus järjestetään Vantaalla jo 22. kerran 22.-24.1.2021. Turnaus toivottaa sinut tervetulleeksi tuomaroimaan otteluita turnauksessa!

Näytä lisää vastaavia