9.12.2019 09:03 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonlopun suomalaisonnistujiin kuului Mikael Jantunen, joka säkitti 13 pistettä Utahin voittaessa kolmannen peräkkäisen ottelunsa. Hannes Pöllä taas sai pelilupansa NCAA:lta ja teki debyyttinsä UT-Martinin paidassa.
Mikael Jantunen oli vauhdissa viikonloppuna Utahin paidassa. Kuva: Ville Vuorinen.
Mikael Jantunen ja nuori Utah voittivat selkeästi Central Arkansasin 67-98 (42-55). Utah nappasi johdon jo ensimmäisen puoliajan aikana, kunnes seilaili ylivoimaiseen voittoon toisella puoliajalla.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Jantunen pelasi 14 minuuttia, joiden aikana hän säkitti 13 pistettä ilman yhtään ohiheittoa. Pisteiden lisäksi suomalaisrouhijan näppeihin tarttui neljä levypalloa ja hän jakoi yhden koriin johtaneen syötön.
Jantusen tapaan tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaava Ville Tahvanainen ja Bradley pieksivät North Carolina A&T:n 52-83 (28-32). Tahvanainen sai runsaasti peliaikaa pussittaen kuusi pistettä, noukkien kaksi levypalloa ja tarjoillen yhden syötön 22 minuutissa.
Andre Gustavson ja Richmond jylläsivät kolmanteen peräkkäiseen voittoonsa, kun Spidersin jalkojen alle jäi South Alabama lukemin 57-75 (24-29). Gustavson sai peliaikaa 24 minuuttia, joiden aikana hän keräsi itselleen 10 pistettä, neljä levypalloa, kolme syöttöä ja kaksi torjuntaa.
Gustavson oli isossa roolissa, kun Spiders karkasi vahvan toisen puoliajan turvin. Suomalainen löi muun muassa komean alley oop -donkin.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Elias Valtonen ja Arizona State voittivat kolmannen peräkkäisen ottelunsa, kun Sun Devis kaatoi Louisianan 65-77 (26-38). Valtonen oli jälleen aloitusviisikossa kirjauttaen 17 peliminuutissa kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja yhden riiston, mutta jääden pisteittä.
Tuukka Jaakkola ja Cal Poly katkaisivat viiden ottelun mittaisen tappioputkensa päihittämällä Sienan 66-70 (33-28). Cal Poly oli vielä kaksi minuuttia ennen loppusummeria 11 pisteen takana, mutta nousi lopulta voittoon. Aloitusviisikossa pelannut Jaakkola haki kaksi levypalloa, jakoi kaksi syöttöä ja torjui kerran, mutta jäi pisteissä nollille pelaamassaan 20 minuutissa.
Oklahoman yliopistosta täksi kaudeksi UT-Martiniin siirtynyt Hannes Pöllä teki debyyttinsä Skyhawksin riveissä. Pöllä sai runsas viikko sitten peliluvan NCAA:lta ja sentteri pelasi välittömästi aloitusviisikossa, kun UT-Martin hävisi Central Michiganille 75-84 (42-42).
Pöllä sai peliaikaa kokonaisuudessaan 14 minuuttia, joiden aikana hän keräsi tilastosarakkeeseensa neljä pistettä, viisi levypalloa sekä yhden torjunnan ja riiston.
Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.
Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.
Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.
Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.
Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.
Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät Sweet Sixteen -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. UCLA saa ensi yönä vastaansa Ole Missin.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech eteni Sweet 16 -vaiheeseen eli 16 parhaan joukkoon. Mustapha Amzil ja New Mexico putosi leikistä toisella kierroksella.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA sekä Janette Aarnio ja South Florida juhlivat konferenssiensa lopputurnauksien mestaruuksia. Täten UCLA ja South Florida ansaitsivat suoran paikan NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Sunnuntain vastainen yö oli suomalaisheittäjille tehokas Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa. Susijengin Miro Little keräsi kuuden kolmosen turvin 21 pistettä Utahin viimeisessä runkosarjaottelussa ja Viljami Vartiainen johti seitsemällä kolmosellaan ja 30 pisteellään Weber Staten voittoon Emil Skytän Sacramento Statesta Big Sky -konferenssin finaaliturnauksen avausottelussa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo ja UCLA kärsivät kauden toisen tappionsa juuri ennen Big Ten -konferenssin lopputurnausta. Osassa konferensseista lopputurnaukset ovat jo käynnistyneet.