16.8.2019 10:38 Helsinki Seagulls on kiinnittänyt kokoonpanoonsa 21-vuotiaan islantilaisen Kári Jónnsonin, joka saapuu Helsinkiin Espanjan LEB-liigassa pelaavasta Barcelona II:n joukkueesta.
Nuoresta iästään huolimatta 191-senttinen takamies on hankkinut jo paljon kokemusta ammattilaiskentiltä. Jónsson aloitti ammattilaisuransa vuonna 2013 Islannin pääsarjassa pelaavassa Haukarin joukkueessa, jonka jälkeen hän siirtyi kovatasoiseen Drexelin yliopistoon kaudeksi 2016-2017. Yliopistokauden aikana hän ansaitsi pelaamassaan 28 ottelussa 10.1 pistettä ja 2.0 syöttöä ottelua kohden.
Reykjavikista kotoisin olevan Kárin tie vei takaisin Haukarin joukkueeseen jälleen seuraavalla kaudella, jonka jälkeen hän teki yhden vuoden mittaisen sopimuksen Barcelonan II -joukkueen kanssa. Harmittavan loukkaantumisen takia kausi Espanjassa jäi vain kahden ottelun mittaiseksi, mutta nyt täysikuntoisena Seagulls saa vahvuuteensa todella lupaavan pelaajan seuran tiedotteessa kerrotaan.
Seurajoukkueiden lisäksi Jónnson on tuttu kasvo myös Islannin maajoukkueesta, jossa hän on edustanut U18, U20, sekä miesten maajoukkuetta yhteensä 31 ottelussa.
Uuden kiinnityksen myötä Seagullsin kokoonpanoon kuuluu tällä hetkellä kymmenen pelaajaa: Kazembe Abif, Timo Heinonen, Shawn Huff, Kári Jónsson, Antti Kanervo, Tuukka Kotti, Daniel Lindner, Sami Tahvanainen, Erik Waxlax ja Ricky Waxlax.
Helsinki Seagulls on kiinnittänyt tulevan kauden kokoonpanoonsa 27-vuotiaan Christian Keelingin. 191-senttinen yhdysvaltalaistakapelaaja edusti päättyneellä kaudella Bulgarian pääsarjassa pelaavaa Spartak Plevenia.
Tampereen Pyrintö on solminut sopimuksen Ahren Freemanin kanssa.
Konkarikoripalloilija David Gonzalvez jatkaa Tapiolan Hongan miesten Korisliiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Tuleva kausi tulee olemaan hänen kolmas kautensa honkalaisena.
Helsinki Seagulls on solminut tulevan kauden mittaisen pelaajasopimuksen kanadalaisen Adong Makuoin kanssa. 25-vuotias sentteri edusti viime kesänä Kanadan CEBL-sarjan Saskatchewan Rattlersia ja syksyllä kosovolaisseura KB Pejan joukkuetta.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.
Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.