Hussain Dassouki palaa Saksasta Tapiolan Honkaan

25.5.2022 13:12 Tapiolan Hongan miesten ja vanhimpien poikajunioreiden valmennusryhmä saa ensi kaudelle merkittävän vahvistuksen, kun Hussain Dassouki palaa kahden Saksassa vietetyn vuoden jälkeen Tapiolan Honkaan.

Hussain Dassouki palaa Honkaan. Kuva: Tapiolan Honka

Ennen Saksaan lähtöään ”Husbo” ehti olla Tapiolan Hongassa mukana kaksi kautta eri ikäisten junioreiden valmennuksessa. Saksassa Husbo toimi Danny Janssonin apuvalmentajana Tubingen Tigersissa, Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Pro A:ssa. Jälkimmäinen kausista päättyi hienosti sarjan kakkossijaan.

”Huikean hienoa saada Husbo takaisin Honkaan. Hän on motivoitunut, innostunut ja innostava valmentaja, joka on erittäin yhteistyökykyinen ja positiivinen. Jo ennen Saksaan lähtöään hän oli erittäin pidetty työkaveri ja valmentaja, jota kukaan ei luultavasti koskaan ole nähnyt huonolla tuulella! Husbo tuo sekä työyhteisöön että kentän laidalle energiaa ja positiivisuutta, mutta mukana tulee takuuvarmasti myös paljon valmennustaitoa ja ajatuksia, jotka ovat kahden Saksan vuoden aikana entisestään jalostuneet” Hongan urheilutoimenjohtaja Antti Viitanen iloitsee.

Lopuksi Husbo saa itse kertoa, kuka on ja millä fiiliksillä palaa Tapiolaan:

Kuka olet?

Hussain ”Husbo” Dassouki. Espoon Akilleksen / EBT:n kasvatti, kotoisin Espoosta. Korista on tullut pelattua nuoresta saakka ja vähän alle 100 miesten divaripeliä pelattuna. Päätin kuitenkin jo nuorena siirtyä valmentamaan. Olen saanut tutustua erilaisiin ympäristöihin ja valmentanut mm. Turun Urheiluakatemiassa, Tapiolan Hongassa ja viimeisimpänä 2 vuotta Saksan Pro A:ssa Tubingen Tigersissa Danny Janssonin apuvalmentajana.

Minkälaiset fiilikset sinulla on uusista haasteista Hongassa?

Loistavat fiilikset ja olen odottanut tätä innolla. Päästä takaisin Suomeen! Kiva palata hienoon organisaatioon tekemään töitä loistavien ihmisten kanssa ja ennen kaikkea lähteä auttamaan nuoria pelaajia.

Ison osan pelaajista kanssa edessä on ”jälleennäkeminen”, kun olen saanut heitä aikaisemminkin valmentaa. Odottava, mutta samalla turvallinen fiilis, kun päästään Aapo Heinosen kanssa tekemään hommia Korisliigassa ja vanhempien nuorten joukkueissa.

Mitä tuot mukanasi Honkaan?

Tätä kirjoittaessa meillä päättyi juuri Pro A:n finaalit harmittavaan tappioon. Kun on saanut olla edelliset kaksi kautta kansainvälisessä ympäristössä, jossa koris on se ykkösjuttu, jonka eteen tehdään paljon töitä, vastaisin tähän että tuon mukanani ainakin vaatimustasoa.

Mutta ehdottomasti tuon myös huumorintajua tekemiseen ja uutta energiaa. Homman pitää olla hauskaa ja niin myös tulee olemaan jatkossa!

Minkälaisen valmentajan Honka saa?

Energisen ja yhteistyökykyisen ”salirotan”. Minut löytää hallilta melkein aina!

 
30.5.2023 14:17 Seura tiedottaa

ToPon valmentajat 23-24

ToPon tulevan kauden valmennustiimit alkavat muotoutumaan.

26.5.2023 11:48 Seura tiedottaa

ToPoLa hakee valmentajia

Touhun Pojat Lauttasaari ToPoLa on vuonna 1978 perustettu koripalloseura Helsingin Lauttasaaressa. Haemme valmentajia vielä muutamaan ikäryhmäjoukkueeseen.

24.5.2023 15:35 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan päävalmentajat 2023-2024

Tapiolan Hongan tulevan pelikauden päävalmentajat on nimetty. Eri ikäluokkien päävalmentajien nimet ovat alla olevassa listassa. Hongan joukkueiden valmennuksesta vastaavat pääosin tutut nimet, mutta valmennusvastuissa on jonkun verran muutoksia edelliskauteen verrattuna.

19.5.2023 06:49 Seura tiedottaa

MaSu-Basketin valmentajat kaudelle 2023-24

Seuran tulevan kauden valmentajat on valittu. Jokaisen ikäluokan päävalmentajat ovat erittäin kokeneita valmennuksen ammattilaisia. Valmennustiimit koostuvat aikuisista koulutetuista valmentajista. Toiminta joka ikäluokassa pyörii koko kesän.

17.5.2023 08:13 Seura tiedottaa

LePyn päävalmentajat 2023-2024

LePyn päävalmentajat tulevalle kaudelle on nimetty. Päävalmentajien lisäksi valmennustiimeihin kuuluu vanhempivalmentajia ja juniorivalmentajia. Staffeja täydennetään kesän aikana.

26.4.2023 14:30 Seura tiedottaa

Hyvinkään Ponteva hakee valmentajia vahvistamaan junioripolkuaan

HyPo hakee koripallovalmentajia vahvistamaan vanhimpien juniorijoukkueiden valmennustiimejä, osaksi aina edustusjoukkueiden apuvalmentajiksi asti. Juniorijoukkueet kilpailevat paikoista valtakunnan sarjoissa.

6.4.2023 09:36 Seura tiedottaa

Valmentajaksi PuHu Junioreihin?

Haemme lasten ja nuorten valmennuksesta kiinnostuneita motivoituneita valmentajia kasvavaan joukkoomme. PuHu Juniorit saavutti tällä kaudella ensimmäistä kertaa historiassaan 700 lisenssipelaajan rajan ja on yksi Suomen suurimmista seuroista. Arvostamme valmentajissamme sitoutumista, korkeaa motivaatiota auttaa pelaajia saavuttamaan tavoitteensa sekä halua kehittyä ja oppia uutta valmentajana.

19.3.2023 13:58 Seura tiedottaa

Valmentajaksi ToPoon

Kauden 23-24 valmennustiimien rakentaminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja tiedotamme joukkueita tulevan kauden päävalmentajista kevään aikana. Etsimme mukaan vielä uusiakin tekijöitä.

21.12.2022 16:17 Seura tiedottaa

Valmentajaksi ToPoon

Seuran pelaajamäärän kasvaessa ToPo hakee joukkueisiinsa vastuuvalmentajan sekä apuvalmentajan tehtäviin motivoituneita valmentajia.

4.8.2022 15:02 Seura tiedottaa

LoU Basket hakee koripallokouluvastaavaa

LoU Basket etsii päätoimista valmentajaa, jonka vastuualueena ovat seuran koripallokoulu-, eskarikorisryhmän, sekä nappularyhmän valmennuksen suunnittelu ja toteutus.

23.6.2022 06:56 Seura tiedottaa

Julián de Landaluce Machuca LePyn valmentajaksi

LePy ja espanjalaissyntyinen Julián de Landaluce Machuca (28 v) ovat tehneet valmentajasopimuksen. Julián aloittaa LePyssä päätoimisena valmentajana 1.8.2022.

14.6.2022 10:16 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY koripallon päävalmentajat kaudella 2022–2023

Koripallon päävalmentajat alkaneelle kaudelle on valittu. Helsingin NMKY:ssä on 25 päävalmentajaa.

14.6.2022 09:59 Seura tiedottaa

Sandra Prieto Espanjan naisten pääsarjasta Helsingin NMKY:n valmentajaksi

Helsingin NMKY on tehnyt valmentajasopimuksen Sandra Prieton kanssa. Sandra tulee toimimaan alkavalla kaudella päävalmentajana Helsingin NMKY:n naiset-U19 joukkueessa ja U15 tyttöjen joukkueessa.

3.6.2022 08:12 Seura tiedottaa

Kaisa Höök LePyn valmentajaksi

Kaisa Höök (41 v) aloittaa LePyn valmentajana. Kaisa ottaa vastuulleen LePyn pienimmät poikajuniorit. Hän aloittaa LePyssä elokuussa.

30.5.2022 11:21 Seura tiedottaa

Valmentajaksi PuHu Junioreihin?

PuHu Juniorit hakee lasten ja nuorten valmennuksesta kiinnostuneita motivoituneita valmentajia kasvavaan osaajien joukkoomme. Arvostamme valmentajissamme sitoutumista, korkeaa motivaatiota auttaa pelaajia saavuttamaan heidän asettamat tavoitteensa sekä halua kehittyä ja oppia uutta valmentajana.

13.5.2022 12:43 Seura tiedottaa

LePyn uusin päätoiminen valmentaja on Ignasi Muñoz Gol

LePy ja espanjalaissyntyinen Ignasi Muñoz Gol (26 v) ovat tehneet valmentajasopimuksen kaudesta 2022-2023. Muñoz Gol aloittaa päätoimisena valmentajana LePyssä 1.8.

13.5.2022 12:41 Seura tiedottaa

Tapiolan Hongan päävalmentajat kaudella 2022-2023

Tapiolan Hongan joukkueiden päävalmentajat kaudelle 2022-2023 on pääosin valittu.

7.5.2022 09:18 Seura tiedottaa

ToPoLan uusi päätoiminen valmentaja on Toni Leikas

Toni Leikas aloittaa ToPoLan kautta aikain ensimmäisenä päätoimisena valmentajana 1.8. Toni on elokuusta alkaen mukana ainakin neljän joukkueen valmennuksessa. Joukkueet tarkennetaan myöhemmin keväällä.

27.4.2022 08:11 Seura tiedottaa

Linda Ikonen KorsKun päätoimiseksi valmentajaksi

Linda Ikonen on aloittaa 1.8. KorsKussa päätoimisena valmentajana. Linda tulee toimimaan WU15 ja WU14 ikäluokkien päävalmentajana sekä WU17 ja WU16 apuvalmentajana. Lisäksi Linda ottaa vastuuta uusien joukkueiden perustamisesta nuorimpiin ikäluokkiin. Linda aloittaa uudessa tehtävässään 1.8.

22.4.2022 13:42 Seura tiedottaa

Jenni Laaksonen LePyn valmentajaksi

LePy on tehnyt kaksivuotisen valmentajasopimuksen entisen naisten maajoukkuepelaaja Jenni Laaksosen (40 v) kanssa. Laaksonen liittyy alle 14-vuotiaiden poikien valmennustiimiin.

Näytä lisää vastaavia