5.4.2014 Tapiolan Honka kipusi entistäkin vahvempiin asemiin pudotuspelikamppailussa yllättämällä runkosarjan voittoa tavoittelevan ja kaksi viimeistä Suomen mestaruutta voittaneen Nilan Bisonsin Loimaalla 77–88 (36–52). Lappeenrannassa Katajan voitto Namikasta varmisti Namikan tipahtaneen pudotuspelikamppailusta.
Brady Morningstarin Honka yllätti Bisonsin Loimaalla.
Jared Newsonin Kataja nautiskeli voiton Lappeenrannassa. Kuvat: Francois Perthuis & Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Tammikuussa Hongan ja Bisonsin välinen ottelu Loimaalla päättyi 39 pisteen murskavoittoon, mutta nyt Honka hallitsi alusta loppuun.
Honka pakotti aktiivisella paikkapuolustuksellaan Bisonsin hyppyheittojoukkueeksi ja karautti toisella neljänneksellä 16 pisteen johtoon, jota Bisons ei pystynyt kaventamaan pelin jälkipuolikkaalla kymmentä pienemmäksi.
– Onnistuimme sekoittamaan Bisonsin hyökkäyspelin täysin pelaamalla käytännössä koko ajan paikkapuolustusta. Bisons ei tainnut odottaa sitä. Myös hyökkäyspäässä meillä oli hyvä iltapuhde, kertasi Hongan päävalmentaja Pekka Salminen tyytyväisenä.
Espoolaisista Brady Morningstar (22/3/5 syöttöä) pelasi yhden kauden parhaista otteluistaan. Ronnie Clark (19/5), Tuomas Iisalo (15/9/3 syöttöä), Jaraun Burrows (14/9/4 syöttöä/2 blokkia) ja Villematti Kopio (11/2) pussittivat myös kaksinumeroiset.
Bisonsista Matti Nuutinen (14/3) ja Ville Mäkäläinen (11/4) olivat parhaat.
Joensuulainen Kataja Basket on viime vuosina hallinnut Karjalan paikalliskamppailuja, eikä tahti muuttunut lauantainakaan, kun joensuulaiset hakivat Lappeenrannasta 75–88 (36–42)-vierasvoiton.
Rutiinilla peliä hallinnut Kataja kasvatti viimeisen jakson alussa johtonsa jo 23 pisteeseen, jonka Namika kuroi viime minuuteilla kymmenen pisteen tuntumaan. Lähemmäs Namika ei kuitenkaan päässyt.
Jopa 14 kertaa kolmoskaaren takaa onnistuneesta Katajasta Jared Newson (26/9), Alex Wesby (16/5), Teemu Rannikko (14/3/6 syöttöä/3 riistoa) ja Mike Morrison (11/11) muodostivat joukkueen ”luunelosen”.
Namikasta Todd Brown (30/12/5 syöttöä) oli ylitse muiden ja Eero Aaltonen (12/2) pelasi pirteästi.
(STT)
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.