Honka ei antanut vierailleen mahdollisuuksia

24.11.2020 20:31 Sarjassa kolmantena oleva Tapiolan Honka sai tiistain ainoassa ottelussa vieraita Vimpelistä. Kotijoukkue vei ottelusta pisteet vakuuttavasti 100-60.

Cierra Dillard upotti joukkueensa korkeimman pistemäärän. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Honka aloitti ottelun hyvin. Joukkue upotti pelitilanneheittonsa korkealla prosentilla ja karkasi tauolle 14 pisteen johtoasemassa.

Vimpelillä puolestaan oli vaikeuksia pelitilanneheittojen kanssa ja pelitilanneheittojen onnistumisprosentti jäi hyvin alhaiseksi. Toisella jaksolla peli kuitenkin tasoittui ja puoliajalle lähdettiin tilanteesta 45-29.

Kolmaskin jakso eteni tasaisissa merkeissä ja pisteitä tehtiin tasaiseen tahtiin. Kotijoukkue päätti neljänneksen vahvemmin ja kasvatti johtonsa 25 pisteeseen. 

Viimeinen jakso oli enemmän ja vähemmän muodollisuus. Sen aikana espoolaiset onnistuivat  vielä kasvattamaan johtoaan ja veivät pisteet 100-60.

- Yhtenäistä ja kurinalaista pelaamista koko joukkueelta. Levypalloissa Vimpeli oli tänään odotetun kova, Hongan päävalmentaja Kimmo kujansivu totesi.

Hongan joukkueesta kuusi pelaajaa ylsi kaksinumeroiseen pistesaldoon. Cierra Dillard teki 22 pistettä. Taru Tuukkanen sai puolestaan kasaan tupla-tuplan 15 pisteellä ja 11 levypallolla. Vimpelistä Kayla Gordon teki 23 pistettä ja keräsi 13 levypalloa. Doniyah Cliney upotti 14 pistettä ja otti 12 levypalloa.

- Jo ensimmäinen jakso näytti ottelun suunnan. Toisella päästiin hieman otteluun kiinni, mutta Honka vei peliä koko ottelun ajan. Hongan heittopeli oli hienoa, me taas ei saatu yhtään kolmosta sisään. Levypallot kuitenkin voitettiin. Siinä oikeastaan kupletin juoni tänään, vierasjoukkueen päävalmentaja Jukka-Pekka Kujala sanoi.

Honka nousi voitollaan kymmeneen pisteeseen ja on sarjassa kolmantena. Vimpeli jatkaa kahdeksantena.

Ottelutilasto

 
3.9.2025 18:42 Naisten Korisliiga

Hongan joukkue valmis kauteen Maija Kuisman sopimuksen myötä

Kuisma tuo kokemusta nuoreen ja uudistuneeseen Honkaan.

3.9.2025 12:55 Naisten Korisliiga

Macé, Määttänen, Tuomisto ja Salovaara jatkavat EBT:n riveissä

Naisten Korisliigaan valmistautuva EBT julkaisi lisää sopimuksia, kun joukkueen luottopelaajiin viime kaudellakin kuuluneet pelaajat jatkavat joukkueessa.

2.9.2025 18:35 Naisten Korisliiga

EBT:lle tukku sopimuksia

Nicole Ogun, Aada Pekkalainen ja Esther Arial jatkavat ensi kaudella EBT:n riveissä. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Niina Rokolampi.

30.8.2025 15:48 Naisten Korisliiga

Olivia Carpelan ja Minttu Sydänmaanlakka täydentävät Kouvottarien rinkiä

Kouvottaret on solminut 1-vuotiset pelaajasopimukset Kouvot kasvattien Olivia Carpelanin ja Minttu Sydänmaanlakan kanssa. Carpelanille tuleva kausi tulee olemaan kolmas Kouvottarien paidassa. Sydänmaanlakalle kausi on ensimmäinen Kouvottarien matkassa.

28.8.2025 18:21 Naisten Korisliiga

Laila Lawrence ja Unique Drake vahvistavat BC Nokiaa Naisten Korisliigassa

BC Nokia Naiset on solminut pelaajasopimukset yhdysvaltalaisten Laila Lawrencen ja Unique Draken kanssa kaudelle 2025–2026.

22.8.2025 11:02 Naisten Korisliiga

Jaatinen ja Kangas Vedon väreihin

Vimpelin Vedon joukkue vahvistuu Pihla Jaatisella ja Silja Kankaalla.

21.8.2025 12:14 Naisten Korisliiga

Nurminen ja Mäkelä vahvistavat Tapiolan Honkaa

Mette Nurminen ja Chalina Mäkelä lähtevät ottamaan seuraavia askeleita urillaan Tapiolan Hongan Naisten Korislliigajoukkueen mukana.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

6.8.2025 07:47 Naisten Korisliiga

Jeanae Terry vahvistaa Vetoa

Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen viime vuonna Kosovon Superliigaa pelanneen yhdysvaltalaispelaaja Jeanae Terryn kanssa.

6.8.2025 07:38 Naisten Korisliiga

Henriikka Vähäuskille jatkosopimus Kouvottarien kanssa

Kouvottaret on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen Kouvojen kasvatin Henriikka Vähäuskin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Henriikalle seitsemäs Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa.

Näytä lisää vastaavia