Heta Äijänen vahvistamaan Forssan Alkuun - Flye ja Timperi myös uusina mukaan

31.8.2023 09:10 Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Forssan Alku on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta alkavan kauden joukkueeseensa. Hetä Äijänen palaa Forssaan kahden vuoden tauon jälkeen.

Heta Äijänen palaa FoA-paitaan. Kuva: Ville Vuorinen

Viime kaudella Heta Äijänen edusti Kouvottaria 10 pisteen ja 4,6 levypallon keskiarvoilla. Edellisellä FoA-kaudellaan Äijänen juhli kauden päätteeksi SM-pronssia.

– On hienoa, että saimme Heta Äijäsen takaisin Alkuun. Odotamme häneltä hyvää kautta ja uskomme, että saamme hänen peliinsä vielä lisää monipuolisuutta. Hyvä vahvistus meille, joukkueen päävalmentaja Tero Niskanen tausoittaa Forssan Lehdelle.

Yhdysvaltalainen N’Dea Flye aloittaa toisen kokonaisen kautensa ulkomailla. Oregon Citystä kotoisin oleva ja Rocky Moutainin Collegesta valmistunut pelintekijä pelasi viime kauden Ruotsin pääsarjaa Visbyssä, jossa hänelle merkittiin 15,7 pistettä, 10,6 levypalloa ja 3,3 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Flye pelasi kesän Australiassa. ESC Ripin joukkueessa tehoja tuli 12,5 pisteen ja 6,9 levypallon keskiarvolla.

– Flye on 173-senttinen monipuolinen pelintekijä. Hän tykkää ajaa ja osaa heittääkin. Hän on myös erittäin hyvä levypallopelaaja. Kävin hänen kanssaan hyvät keskustelut ensi kaudesta, Niskanen kertoo.

Johanna Timperi matkaa Forssaan Äijäsen tavoin Kouvottarista. Timperi tilastoi Kouvottarille viime kaudella 2,1 pistettä ja otti 1,8 levypalloa ottelua kohden.

 
5.12.2023 08:29 Naisten Korisliiga

ToPon Carmen Tyson-Thomas naisten Korisliigan marraskuun kuukauden pelaaja

Naisten Korisliiga-kauden toiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Torpan Poikien Carmen Tyson-Thomas, jonka johdolla helsinkiläisjoukkue on marssinut voitosta voittoon.

2.12.2023 19:57 Naisten Korisliiga

Neljän kärjelle voittoja

Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö, ToPo, PeKa ja Honka.

1.12.2023 20:04 Suomen Cup

Suomen Cupin rankingit vahvistettu – Final Fourin aikataulu julkaistu

Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.

29.11.2023 20:20 Naisten Korisliiga

Tuukkanen johdatti tripla-tuplallaan ToPo:n kymmenenteen voittoon - Vimpeli heitti Pyrinnön kumoon

Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Voitot kirjattiin Hongalle, ToPo:lle ja ViVe:lle.

28.11.2023 20:35 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut vei Kymenlaakson derbyn

Kouvottaret emännöi illan ainoassa ottelussa Peli-Karhuja. Vierasjoukkue haki vakuuttavan voiton 96-57 (50-27).

25.11.2023 18:59 Naisten Korisliiga

Vahva päätösjakso takasi ToPo:lle kauden yhdeksännen voiton – ViVe otti revanssin EBT:sta

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Voitot kirjattiin ToPo:lle, ViVe:lle ja Hongalle.

22.11.2023 20:43 Naisten Korisliiga

EBT ja PeKa takaisin voittokantaan

Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Voittoihin ylsivät EBT, PeKa, FoA sekä sarjaa johtava ToPo.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

18.11.2023 20:00 Naisten Korisliiga

FoA:lle voitto sarjakakkosesta – Leaupepen vahva peli auttoi Pyrinnön voittoon

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät FoA, Pyrintö ja voittoputkeaan jatkanut ToPo.

17.11.2023 21:15 Naisten Korisliiga

HBA palasi maajoukkuetauolta tehokkaana

Naisten Korisliigassa palattiin parketille pienen tauon jälkeen. Illan ainoassa ottelussa HBA-Märsky nappasi kotivoiton Kouvottarista 77-64 (39-27).

10.11.2023 11:19 NCAA

Korisliigan vuoden kehittynein pelaaja Meri Kanerva on sitoutunut Xavierin yliopistoon

Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.

4.11.2023 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo ja Honka kärkijoukkueina maajoukkuetauolle

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voitot kirjattiin sarjan kolmen kärjelle, kun ToPo, Honka ja Pyrintö nappasivat sarjapisteet. Seuraavaksi sarjassa on edessä maajoukkuetauko.

2.11.2023 20:49 Naisten Korisliiga

Kouvottaret palasi voittokantaan

Naisten Korisliigassa pelattiin torstaina yksi ottelu. Siinä kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Kouvottaret haki vierasvoiton Forssasta 89-71 (35-28).

2.11.2023 13:40 Naisten Korisliiga

Tapiolan Hongan Tayanna Jones naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaaja

Naisten Korisliiga-kauden ensimmäiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Tapiolan Hongan Tayanna Jones, jonka johdolla espoolaisjoukkue taistelee sarjan kärkisijoista.

28.10.2023 20:15 Naisten Korisliiga

FoA:n voittotili auki – ToPo jatkaa tappioitta

Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo ja hienon kirin esittänyt FoA.

27.10.2023 20:45 Naisten Korisliiga

HBA kesytti Peli-Karhut

Perjantain ainoassa ottelussa HBA sai vieraita Kotkasta. Märskyn puolustuspeli johdatti joukkueen voittoon 73-68 (40-42).

25.10.2023 20:26 Naisten Korisliiga

Geralynn Leaupepe huippuiskussa Pyrinnön voitossa

Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Pyrintö haki sarjapisteet EBT:ltä vaiherikkaan ottelun jälkeen 77-70 (38-28).

22.10.2023 09:33 Susiladies

Roosa Lehtoranta käytti ulkomaanoptionsa ja siirtyy Nördlingeniin, Saksan Bundesliigaan

Aiemmin tällä kaudella hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja edustanut Roosa Lehtoranta, 26, on käyttänyt sopimuksessaan olleen ulkomaanoption ja siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavaan EIGNER Angels Nördlingeniin.

21.10.2023 19:40 Naisten Korisliiga

Saana Kujalan heitot siivittivät Pyrinnön voittoon – ToPo dominoi korinalusia Tuukkasen johdolla

Naisten Korisliigassa sarjapisteitä merkittiin tänään Tampereen Pyrinnölle, Torpan Pojille, Tapiolan Hongalle ja Peli-Karhuille.

14.10.2023 21:01 Naisten Korisliiga

Honka tylsytti Pyrinnön hyökkäyspelin – EBT avasi voittotilinsä

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Illan voittajia olivat Honka, Kouvottaret ja pistetilinsä avannut EBT.

Näytä lisää vastaavia