HBA joutui taipumaan Forssan Alulle kotonaan

25.10.2018 21:15 HBA koki kauden ensimmäisen kotitappion kovan taiston jälkeen Forssan Alulle. Forssalaiset porskuttavat jo kolmen ottelun voittoputkessa häviön ollessa HBA:lle toinen putkeen.

Hanna Vapamaa avitti joukkueensa voittoon vieraskentällä. Kuva: Ville Vuorinen.

Forssan Alku haki vierasvoiton HBA:sta numeroin 62-70 (33-25). Kolmantena sarjassa olevalle Alulle voitto oli jo kolmas peräkkäinen putkeen, HBA:n hävitessä ensimmäistä kertaa kotihallissaan.

Torstain ottelu oli täynnä vauhtia ja urheilullista pelaamista, eikä HBA antanut voittoa helpolla. HBA puolusti läpi pelin aggressiivisesti koko joukkueen voimin, mikä tuotti vierasjoukkueen hyökkäyspäähän pulmia. Kolmannen jakson lopulla Forssalaiset alkoivat löytää aseita puolustuksen murtamiseksi, ja peli alkoi pyöriä vieraiden hyväksi kotijoukkueen heittopelin alkaessa takkuilla etenkin viimeisen jakson lopulla.

Forssan Alulta kovaa työtä ottelussa teki Hanna Vapamaa, joka rohmusi 11 levypalloa ja nakutti yhdeksän pistettä. Vapamaa kuului koko joukkueen tehokkaimpiin, ja hän pelasi kentällä peräti yli 36 minuuttia. Mia Loyd heräsi peliin mukaan toden teolla toisen puoliajan jälkeen. Loyd avitti joukkuetta voittoon tupla- tuplallaan tehden 22 pistettä ja ottaen 11 levypalloa. Häntä säesti niin ikään Ella Salminen, joka upotti mukavat 12 pistettä.

HBA:n riveistä Awak Kuier oli joukkueen kantava voima etenkin korin alla. Kuier sai aikaiseksi 18 pistettä ja vei joukkueen hyväksi yhdeksän levypalloa. Pelintekijä Sara Bejedi taisteli kotijoukkueen hyväksi sen minkä ehti. Bejedin heittokäsi kaaren takaa ei ollut terävimmässä iskussa, mutta tästä huolimatta loppusaldoksi kirjattiin 17 pistettä, viisi levypalloa, sekä peräti seitsemän koriin johtanutta syöttöä. Myös Rosa Lehti kävi kovaa taistoa läpi ottelun korinaluspelaajana, josta osoituksena oli yhdeksän levypalloa.  

Ottelutilasto

Naisten Korisliigan viides kierros pelataan loppuun lauantaina 27.10. Tällöin PeKa saa vieraakseen EBT:n ja HyPo kohtaa Hongan Martinahallissa. Illan viimeisenä pelinä nähdään ToPon ja Kouvottarien taisto Helsingissä.

 
23.4.2026 20:22 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voiton päässä mestaruudesta

Naisten Korisliigan kolmas finaali pelattiin Kotkassa, jossa kotijoukkue otti toisen kiinnityksen mestaruuteen, kun HBA kaatui 74–66.

20.4.2026 21:25 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut tasoitti finaalisarjan

Naisten Korisliigan finaalit jatkuivat Helsingissä. Avausottelun hävinnyt PeKa oli tänään parempi lukemin 61–53 ja tasoitti finaalisarjan tilanteeseen 1–1.

17.4.2026 20:44 Naisten Korisliiga

HBA avasi finaalit voitolla - ToPo vei pronssimitalit

Naisten Korisliigan finaalit alkoivat vierasvoitolla, kun HBA otti ensimmäisen kiinnityksen mestaruuteen. Samaan aikaan pelatussa pronssiottelussa ToPo päätti kautensa pronssijuhliin.

17.4.2026 09:09 Naisten Korisliiga

Hallitseva mestari PeKa saa vastaansa ensimmäistä mestaruuttaan tavoittelevan HBA-Märskyn

Naisten Korisliigan finaalit alkavat perjantaina 17. huhtikuuta Kotkassa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

14.4.2026 21:05 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut ja HBA taistelevat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan välierät saatiin pakettiin, kun PeKa ja HBA veivät viidennet ottelut nimiinsä ja etenivät finaaleihin.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

8.4.2026 21:10 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa voiton päässä finaaleista

BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.

7.4.2026 13:45 Naisten Korisliiga

Lauren Heard naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.

5.4.2026 19:30 Naisten Korisliiga

Vierasvoitoille jatkoa – molemmat välieräsarjat tasatilanteessa

Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.

Näytä lisää vastaavia