29.10.2021 10:46 Hämeenlinnassa järjestetty erotuomarin peruskurssi yhdessä Punaportin Bluesin kanssa keräsi mukaan 12 erotuomarikokelasta.
Kuvassa koulututut erotuomarit, kouluttajat ja koulutuksen demoryhmä. Kuva: Punaportin Blues
Hämeenlinnassa Punaportin Bluesin toiminta on kasvanut – kaupunkia voi huoletta kutsua nousevaksi koripallopaikkakunnaksi. Toiminnan laajentuessa myös pelien määrä on alueella kasvanut, joka tarkoittaa myös sitä, että erotuomareita tarvitaan alueelle lisää.
Lokakuun puolivälissä Punaportin Blues ja Koripalloliitto järjestivät erotuomarin peruskurssin. Kurssi oli kaikin puolin menestys, kun kurssille osallistui 12 erotuomarikokelasta.
Marraskuussa koulutuksia järjestetään Porissa, Karkkilassa, Kuopiossa ja Savonlinnassa.
Tästä linkistä näet tulevat erotuomarin peruskurssi 1 koulutukset – ilmoittaudu mukaan!
Erotuomarin koulutusklinikka on tasoa nostava koulutus ja se on tarkoitettu tason 2 erotuomareille, jotka ovat aktiivisesti toimineet tason 2 erotuomareina noin vuoden ajan. Koulutuksen aikana kouluttajat arvioivat nostetaanko erotuomari tasolle 3. Tason nostoon vaaditaan valmius toimia tason 3 peleissä ja sääntökokeen suorittaminen hyväksytysti.
Koripalloliitto järjestää kaudella 2025-26 kaksi Valtakunnallista erotuomariklinikkaa (VEK). Klinikat järjestetään Espoo liikkuu -tournamentin yhteydessä 23.-24.8.2025 ja Susi All Stars Cupin yhteydessä 28.-30.11.2025.
Enni Alm ja Paulus Parkatti suorittivat IWBF:n Zone-erotuomariklinikat hyväksytysti Sveitsissä ja Italiassa.
Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluja tuominneille erotuomareille. Peruskurssin suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.
Erotuomarin koulutusklinikka on tasoa nostava koulutus ja se on tarkoitettu tason 2 erotuomareille. Koulutuksen aikana kouluttajat arvioivat nostetaanko erotuomari tasolle 3. Tason nostoon vaaditaan valmius toimia tason 3 peleissä ja sääntökokeen suorittaminen hyväksytysti.

Talentti erotuomariklinikka on koulutus potentiaalisille erotuomareille. Talentti järjestetään U14-lopputurnauksen yhteydessä, 2.-4.5.2025, Lohjan Kisakalliossa. Talentti erotuomariklinikka is a clinic for potential referees who want to get to the higher level. It is held during U14 final tournament in Kisakallio, Lohja, 2.-4.5.2025.
Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluja tuominneille erotuomareille. Peruskurssin suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.
Peruskurssi II on tarkoitettu Peruskurssi I:sen suorittaneille ja jo jonkin verran otteluja tuominneille erotuomareille. Peruskurssi II:n suorittamisen jälkeen erotuomarin luokitus voidaan nostaa tasolle 2.