Gordon Herbert Kanadan maajoukkueen peräsimeen toisessa MM-karsintaikkunassa

8.2.2018 Viime kaudet Saksan Bundesliigan Frankfurt Skylinersiä seurajoukkuetasolla valmentanut suomalais-kanadalainen Gordon Herbert, 58, ottaa vastuulleen Kanadan maajoukkueen päävalmentajan tehtävät 22.-25. helmikuuta pelattavassa toisessa MM-karsintaikkunassa. Kanada kohtaa karsinnoissa Yhdysvaltain Neitsytsaaret sekä Bahaman.

Gordon Herbert debytoi Kanadan maajoukkueen päävalmentajana helmikuussa.

Edellisen kerran Herbert valmensi Suomessa kaudella 2009-10. Kuvat: Ville Vuorinen & Francois Perthuis.

- On suuri kunnia saada mahdollisuus edustaa Kanadaa jälleen kerran, kun matkamme kohti vuoden 2019 MM-kisoja jatkuu, Herbert kiittelee Kanadan koripalloliiton tiedotteessa.

Herbert lomittaa MM-karsintaikkunassa vt. päävalmentaja Roy Ranaa, joka on maajoukkueen käyttämättömissä Ryersonin yliopiston päävalmentajan tehtävänsä johdosta. Rana antaa kuitenkin tietotaitonsa maajoukkueen käyttöön toisen karsintaikkunan aikana mahdollisuuksiensa mukaan, ja hän on työskennellyt maajoukkueen valmennusjohdon kanssa helmikuun karsintaikkunan lähestyessä.

Herbert debytoi Kanadan päävalmentajana torstaina 22. helmikuuta, kun joukkue kohtaa Yhdysvaltain Neitsytsaaret. Karsintaikkuna päättyy sunnuntaina 25. helmikuuta ottelulla Bahamaa vastaan. Ottelut pelataan Bahaman pääkaupungissa Nassaussa.

- Gordiella on kokemusta huipputasolta niin pelaajana kuin valmentajanakin, toteaa Kanadan miesten maajoukkueen varatoimitusjohtaja ja apulaismanageri Rowan Barrett.

- Valmennettuaan kansallisissa ja kansainvälisissä eurooppalaisissa sarjoissa sekä Euroliigassa on Gordie yksi Kanadan parhaista valmentajista ja on ilo saada hänet mukaan toimintaamme.

Herbert esiintyi edellisen kerran Kanadan valmennusjohdossa vuoden 2002 MM-kisoissa apuvalmentajana.

Pitkä ja menestyksekäs kansainvälinen ura

Edustettuaan Idahon yliopistoa Yhdysvaltain NCAA-liigassa 1979-81 Herbert siirtyi Suomeen, missä hän pelasi 12 kautta Hyvinkään Tahkon, Turun NMKY:n, Forssan Koripoikien, Helsingin NMKY:n ja UU-Korihaiden paidassa.

Kahdentoista pääsarjakautensa aikana Herbert urakoi 275 ottelua ja heitti niissä hurjat 6887 pistettä. Palkintokaappiin Herbertille tarttui yksi SM-pronssi ja yksi Suomen cupin hopea.

Kanadan maajoukkuetasolla Herbert pelasi vuonna 1984 Los Angelesin olympiakisoissa sekä 1986 Espanjan MM-kisoissa. Vuonna 1983 Herbert juhli Kanadan maajoukkueen kanssa universiadien kultaa Edmontonissa.

Herbert valmensi Korisliigassa Korihaita 1994-96 ja Tapiolan Honkaa 1996-99 edeten kummankin joukkueen kanssa mitalipeleihin. Hongasta Herbert siirtyi Itävaltaan Oberwart Gunnersin päävalmentajaksi, missä hänet palkittiin Itävallan liigan vuoden valmentajana.

Itävallasta Herbert siirtyi Saksaan, missä hän valmensi vuosina 2000-04 Würzbürgia ja Frankfurt Skylinersiä. Voitettuaan Skylinersin kanssa Saksan Bundesliigan mestaruuden 2004 Herbert eteni Ranskaan Paris Basket Racingin ja Pau-Orthezin peräsimeen. Pau-Orthezin Herbert komensi Ranskan cupin mestariksi.

Ensikosketuksensa päävalmentajana maajoukkuetasolla Herbert sai 2005-07, jolloin hän valmensi Georgiaa Euroopan B-divisioonan EM-karsinnoissa.

Valmennettuaan Aris Salonikia Kreikassa kaudella 2007-08 Herbert värvättiin NBA-joukkue Toronto Raptorsin apuvalmentajaksi kaudeksi 2008-09. Torontosta Herbert palasi Suomeen, missä Espoon Honka juhli Suomen cupin mestaruutta kaudella 2009-10. Kesällä 2010 Herbert valmensi Suomen 18-vuotiaat pojat Euroopan B-divisioonasta A-divisioonaan.

Kuluvalla vuosikymmenellä Herbert on valmentanut Frankfurt Skylinersiä ja Alba Berliniä Saksan Bundesliigassa. Skyliners voitti keväällä 2016 FIBA Euroopan Cupin mestaruuden ja Herbert valittiin Bundesliigan vuoden valmentajaksi.

Lisätietoja: Gordon Herbert

Henkilöt

 
29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

26.9.2025 21:06 Susijengi

Miikka Muurinen Euroliigan Partizan Belgradiin

Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.

26.9.2025 06:55 Susijengi

Aatu Kivimäen Patrioti Levice viime sekunnin heitolla FIBA:n Mestarien Liigaan

Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

13.9.2025 10:35 Susijengi

Jacob Grandison siirtyy Ranskan pääsarjaan

Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.

5.9.2025 09:46 Susijengi

Ilari Seppälä solmi jatkosopimuksen Unkariin

Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.

Näytä lisää vastaavia