13.2.2019 22:08 Keskiviikon muissa peleissä Espoo Basket Team onnistui selättämään vain täpärästi HBA:n kahden pisteen erolla. Sarjakärjet Hyvinkään Ponteva sekä Peli-Karhut sen sijaan ottivat selkeät voitot omissa otteluissaan.
Kouvottarien puolustus sai tehdä täyden työn vikkelän Emily Kinnestonin kanssa. Kuva: Ville Vuorinen
Kouvottarien kuuden ottelun mittainen voittoputki katkesi Forssan Alun toimesta Feeniksillä ottelun päättyessä koriluvuin 85-78 (45-45). Kouvottarien viime aikojen hyvä vire ei avittanut joukkuetta voittoon tälläkään kertaa, sillä Alku on onnistunut voittamaan nyt kaikki kauden kolme kohtaamista. Sarjapisteiden jäädessä forssaan, joutuu Taret sarjataulukon neljännelle sijalle päivän pelikierroksen päätteeksi.
Forssan Alku siirtyi kuskin paikalle kolmannen ja neljännen jakson taitteessa. Erinomaisin ottein pelannut Emily Kinneston (22/6/5s) siirsi viimeisen neljänneksen alussa kotijoukkueen kahdeksan pisteen johtoon. Kouvolalaiset ponnistivat lopussa sinnikkään työn päätteeksi vielä pisteen päähän Alusta, mutta Kinnestonin fiiliskolmonen latisti vierasjoukkueen kirikamppailua. Lopun viimeiset kymmensekuntiset tarjosivat vielä Kouvottarille mahdollisuuksia tasoituksiin, mutta forssalaisten piin kova puolustus ei enää pettänyt vierasjoukkueen säheltäessä hyökkäyspäädyssään.
Kouvottarien Akilleen kantapääksi osoittautui puolustus. Forssan Alun hyökkäyspään screenit olivat myrkkyä Kouvottarille, minkä ansioista Alulle avautui monia heitto -ja ajopaikkoja. Selkeä ero oli myös joukkueiden vapaaheitoissa: Alku sai laittaa ilmoille viivalta peräti 26 heittoa, kun taas Kouvottaret sai yrittää säkitystä tästä vain yhdeksän kertaa.
Tuttuun tapaan vaikea pideltävä Alun riveistä oli urheilullinen Mia Loyd, joka viimeisteli 21 pistettä, kaivoi kuusi levypalloa sekä jakoi viisi syöttöä. Pyyteetöntä ja kovaa korinaluspelaamista suoritti Ella Salminen, joka nosteli kahdeksan pistettä.
Ottelun ylivoimaisesti tehokkain pelaaja oli Kouvottarien Claire Lamunu, joka toimitti pelin ainoan tuplatuplan (31/15). Liukasotteinen Taeler Deer oli joukkueen kantava voima syötöissä (19/8/8s).
Espoo Basket Team piti tiukasti kiinni sarjapisteistään HBA:ta vastaan. Tiukkojen vaiheiden jälkeen EBT onnistui lopulta poistumaan hallilta voittajana vain kahden pisteen erolla 80-78 (32-41). Voiton myötä espoolaiset pääsivät jälleen paremmin kiinni sarjan kolmostilaan.
Pelin kaava muistutti monia HBA:n otteluita: erinomainen alku, mutta sulaminen ottelun ratkaisevilla loppuminuuteilla. Sarjan hännillä paikkaa pitävä HBA voitti tälläkin kertaa ottelun kaksi ensimmäistä jaksoa ollen tiukasti voittokannassa kiinni. Joukkueen notkahdukseksi koitui tällä kertaa ottelun kolmas neljännes, jonka EBT vei numeroin 27-15.
Ottelun ratkaisijaksi nousi jälleen EBT:n riveistä tuttu pelaaja vain 30 sekuntia ennen pillin vihellystä. Lotta Eräkangas nosti ottelun voittokorin saaden vielä bonusvaparin päälle. Edes Awak Kuierin onnistuminen HBA:n hyökkäyksessä ei enää riittänyt kuromaan eroa umpeen ajan valuessa loppuun äärimmäisen tasaväkisen taiston päätteeksi.
Espoo Basket Teamin Kamilah Jackson venyi tuplatuplaan (18/13) ollen joukkueensa tehokkain. Esiin astuivat ottelussa Jacksonin rinnalla jälleen Delany Hodgins (15/6) sekä Lotta Eräkangas (16).
Vierasjoukkueen kokoonpanosta ainoan tuplatuplan merkkautti tällä kertaa Awak Kuier (21/11). Mukiinmenevästi onnistumisia saivat myös Sara Bejedi (20/5) ja Lotta Vehka-Aho (18).
Martinhallissa vastakkain asettuivat sarjakärki Hyvinkään Ponteva sekä sarjajumbo Torpan Pojat. ToPo taisteli urheasti läpi ottelun, mutta jälleen kerran oli Ponteva kovempi ottelun päättyessä 95-70 (44-33). Ponteva on tällä hetkellä neljän pistettä edellä toisena olevasta PeKasta, kun taas Topo on neljä pistettä hännillä jäljessä seuraavista joukkueista.
ToPo vei nimiinsä ottelun ensimmäisen jakson numeroin 20-14, mutta joukkueen tahti hiipui toisen jakson aikana, jolloin Ponteva latoi yhteensä 30 pistettä vierasjoukkueen 13 vastaan. Viimeiselle jaksolle lähdettäessä ero oli revennyt jo 20 pisteeseen, eikä ToPolla ollut enää käytännössä mahdollisuuksia nousta voittoon.
Pontevan aloitusviisikko sai tehtailla murskaavasti yhteensä 84 pistettä. Kotijoukkueen heitot myös upposivat lähi -ja kaukoetäisyyksiltä paremmin. Huolimattomuus pallon kanssa koitui tällä kertaa vierasjoukkueen ongelmaksi, sillä yhteensä HyPo sai riistää pallon 15 kertaa. Menetyksistä Ponteva kuittasi itselleen jopa 21 pistettä.
Kotijoukkueen riveistä peräti kolme pelaaja pääsi nikkaroimaan kaksinumeroisen pistelukeman. illan selkeä kuningatar oli Randi Brown (24/6/7s/6r), mutta hyville lukemille pääsivät totutusti myös Taru Tuukkanen (21/5/4s) sekä Jessica January (20/5).
ToPon onnistujiin lukeutuivat Ashli Payne (15/11) sekä Laura Saarinen (8/17).
Peli-Karhut oli armoton vieras Vimpelin Vedolle joukkueiden kolmannessa mittelössä. Vieraiden selvä voitto päättyi lopulta tulostaulun lukemiin 73-103 (32-56). Veto on kyennyt selättämään PeKan kauden aikana kerran, mutta tällä kertaa joukkueen eväät eivät riittäneet sarjakakkosen kaatoon. Tappion myötä Vedon tappioputki venyi samalla viiden ottelun mittaiseksi.
Kotkalaiset mäiskivät kaikilla neljänneksillä taululle yli 20 pistettä ja jo avausjaksolla joukkue paukutti 33 koria. Toisellakaan jaksolla vimpeliläiset eivät päässeet peliin mukaan, ja puoliajalle joukkueet marssivat vierasjoukkueen turvallisessa 24 pisteen etumatkassa.
Peli-Karhut ei pelkästään tyytynyt säkittämään enemmän heittoja pohjaan. Vierasjoukkueen heitot löysivät vapaaheittoja lukuun ottamatta tiensä korin perukoille paremmilla prosenteilla. Vimpelin Vedon kapea rosteri myös näkyi kentällä, sillä PeKa kykeni tuomaan penkiltä 27 pistettä ViVen kolmea vastaan.
PeKan uusin vahvistus Daniela Wallen debytoi ensi kertaa joukkueessa ja naisten Korisliigassa. Wallen todisti heti osaamistaan hyvillä tilastoilla ja kolmosen heittoprosenteillaan (17/9). Vakuuttavia otteita pelissä esittivät niin ikää Brittany Starling (21/10) sekä Brooke McCarty (21/6s).
Vimpelin Vedon tilastoykkösinä jatkoi tuttu kolmikko. Joukkueen ykköstykki oli jälleen Amy Griffin (27/10), mutta tasavahvaa työskentelyään esittivät jälleen Donnaizha Fountain (19/5) sekä Alisia Jenkins (13/8).
Naisten Korisliiga tarjoaa seuraavan ottelun lauantaina 16.2. klo 15.00. Vimpelin Veto kohtaa tällöin kotiparketillaan sarjanousija Torpan Pojat.
Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi peliä. ViVe nappasi voiton kotikentällään. PeKa haki vierasvoiton Espoosta.
Sarjaa johtava ToPo oli omassa luokassaan, kun joukkue kohtasi paikallisvastustaja HBA:n Naisten Korisliigan illan ainoassa ottelussa. Voitto kirjattiin emännille 114-54 (63-27).
Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Tapiolan Honka tukevoitti asemaansa sarjan kakkosena, kun Pyrintö kaatui Tapiolassa 76-61 (29-29).
Naisten Korisliiga-kauden toiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Torpan Poikien Carmen Tyson-Thomas, jonka johdolla helsinkiläisjoukkue on marssinut voitosta voittoon.
Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö, ToPo, PeKa ja Honka.
Naisten ja miesten Suomen cupin Final Four -joukkueet ja tammikuussa Urhea-hallissa pelattavien välierien aikataulut ovat nyt vahvistettu.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Voitot kirjattiin Hongalle, ToPo:lle ja ViVe:lle.
Kouvottaret emännöi illan ainoassa ottelussa Peli-Karhuja. Vierasjoukkue haki vakuuttavan voiton 96-57 (50-27).
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Voitot kirjattiin ToPo:lle, ViVe:lle ja Hongalle.
Naisten Korisliigassa pelattiin neljä ottelua. Voittoihin ylsivät EBT, PeKa, FoA sekä sarjaa johtava ToPo.
Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.
Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voittoihin ylsivät FoA, Pyrintö ja voittoputkeaan jatkanut ToPo.
Naisten Korisliigassa palattiin parketille pienen tauon jälkeen. Illan ainoassa ottelussa HBA-Märsky nappasi kotivoiton Kouvottarista 77-64 (39-27).
Keväällä naisten Korisliigan vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi, parhaillaan Susiladiesin kanssa EM-karsintoja pelaava Meri Kanerva, 19, on sitoutunut Xavierin yliopistoon. Torpan Poikia tällä hetkellä edustava Kanerva siirtyy suomalaisittain tuttuun yliopistoon syksyllä 2024.
Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Voitot kirjattiin sarjan kolmen kärjelle, kun ToPo, Honka ja Pyrintö nappasivat sarjapisteet. Seuraavaksi sarjassa on edessä maajoukkuetauko.
Naisten Korisliigassa pelattiin torstaina yksi ottelu. Siinä kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Kouvottaret haki vierasvoiton Forssasta 89-71 (35-28).
Naisten Korisliiga-kauden ensimmäiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu Tapiolan Hongan Tayanna Jones, jonka johdolla espoolaisjoukkue taistelee sarjan kärkisijoista.
Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo ja hienon kirin esittänyt FoA.
Perjantain ainoassa ottelussa HBA sai vieraita Kotkasta. Märskyn puolustuspeli johdatti joukkueen voittoon 73-68 (40-42).
Keskiviikon ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Pyrintö haki sarjapisteet EBT:ltä vaiherikkaan ottelun jälkeen 77-70 (38-28).