28.10.2023 20:15 Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Päivän voittajia olivat ToPo ja hienon kirin esittänyt FoA.

Johanna Timperi ja FoA juhlivat avausvoittoaan. Kuva: Ville Vuorinen / Naisten Korisliiga
Forssan Alku sai voittotilinsä auki kauden viidennessä ottelussa. Forssalaiset hakivat vierasvoiton Vimpelistä 92-88 (46-50).
Ensimmäisellä puoliajalla molempien joukkueiden hyökkäyspelaaminen oli iloista ja pisteitä syntyi mukavasti kummassakin päässä. Kotijoukkue onnistui hieman paremmin ja pääsi puoliajalle neljän pisteen johdossa.
Kolmannella jaksolla hyökkäyspelaaminen tyrehtyi hetkellisesti. ViVe oli voitossa kiinni aina viimeisille minuuteille asti. FoA päätti ottelun 8-0 pisteputkeen ja pääsi juhlimaan voittoa.
- Helpottunut fiilis ensimmäisestä voitosta. Taistelimme Vimpelin kanssa kori korista. Samatha Breen teki Vimpelille huikeita yksilösuoratuksia. Toisaalta taas Jayda Jansen teki niitä meille. Tämän päivän peli oli aikamoista korijuhlaa, joten puolustukseen jäi parannettavaa, FoA:n päävalmentaja Tero Niskanen sanoi.
Jansen pussitti ottelussa 31 pistettä. Kauden ensimmäisen esiintymisensä Alun paidassa tehnyt Jade Vega säesti 24 pisteellä ja yhdeksällä koriin johtaneella syötöllä. Ottelun korikuningatar oli 34 pistettä heittänyt Breen.
Torpan Pojat haki vierasvoiton Kouvolasta. Joukkue joutui tekemään voiton eteen täyden päivätyön. Helsinkiläiset ottivat kauden viidennen voittonsa 89-78 (47-37).
Tasaisen avausjakson jälkeen ToPo nappasi komennon itselleen. Toinen jakso kirjattiin joukkueelle vahvan puolustamisen ansiosta 26-12.
Kouvottarien parhaat hetket osuivat kolmannelle jaksolle, kun joukkue onnistui hienosti hyökkäyspäässä. Päätösjaksolle lähdettiin jännittävästä tilanteesta, kun kotijoukkue johti yhdellä pisteellä.
Sarjan kärjessä viilettävä ToPo osoitti kuitenkin lujuutensa päätösjaksolla Ilmar’I Thomaksen johdolla. Helsinkiläisjoukkue on sarjan ainoa joukkue, joka on onnistunut voittamaan kaikki pelinsä.
Thomas 27/7/5 koriin johtanutta syöttöä esiintyi vahvasti. Myös Carmen Tyson-Thomas sai kasaan 27 pistettä. Kouvottarista Johanna Räty pussitti 18 pistettä.
BC Nokia ja PeKa ottivat toiset kiinnitykset finaalipaikkoihin. Molemmilla joukkueilla on tulevana viikonloppuna ensimmäinen mahdollisuus edetä finaaleihin.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi on valittu Peli-Karhun Lauren Heard, jonka johdolla joukkue nappasi runkosarjan voiton.
Naisten Korisliigan välierissä nähtiin jälleen vierasvoittoja, kun sekä HBA-Märsky että Peli-Karhut tasoittivat ottelusarjat.
Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.
Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.
Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.
Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.
Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.
Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.