Fiifi Aidoo liittyy Kauhajoen riveihin

5.6.2025 09:58 Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.

Kuva: Ville Vuorinen

Nokian lisäksi Aidoo on pelannut Korisliigaa Katajassa ja Kobrissa kaudella 2019-2020 sekä Kaarinan Urassa 37 ottelua kaudella 2018-19. Yhteensä hänellä on 135 pääsarjaottelua pelattuna. Ennen kausia Korisliigassa Aidoo pelasi kaksi kautta NCAA-yliopistokoripalloa Grand Canyonin joukkueessa. Yhteensä USA:ssa pelejä kertyi 60 kappaletta ja tilastoihin merkittiin keskiarvoiksi 4,2 pistettä sekä 1,6 levypalloa.

Kaudella 2020-2021 Aidoo pelasi 14 ottelua Espanjassa Benicarlon joukkueessa (5,4/1,9/1,5). Ulkomailla hän on pelannut myös kaudella 2022-2023, jolloin hän pelasi kuusi ottelua Luxsemburgissa Grengewald Hostertin joukkueessa (6,7/3,3/1,7) ja 29 ottelua Norjassa, jossa joukkueena oli Fyllingen (14,7/3,7/5).

Aidoo on pelannut 73 nuorten maaottelua ja esiintynyt kahdeksan kertaa miesten maajoukkueessa, joissa otteluissa pisteitä on syntynyt 5,3 maaottelua kohden.

Mestaruuskaudella 2023-2024 Aidoo pelasi Nokialla 42 ottelua ja teki tilastoihin keskiarvoiksi 7,9 pistettä, 2,7 levyriä ja 2,1 syöttöä. Päättyneellä kaudella hän pelasi Nokialla 29 ottelua ja keskiarvot olivat 7,1/2,8/1,8. Lisäksi hän riisti pallon 1,8 kertaa per kamppailu.

-Fiifi tuo meidän takakentälle urheilullisuutta, yksi vastaan yksi puolustuskykyä ja korille ajouhkaa, joita varmasti menetämme Andre Gustavsonin lähdön myötä. Fiifi on saanut viimeisen kahden kauden aikana Nokialla tasaisuutta tekemiseensä ja on erittäin motivoitunut tästä mahdollisuudesta. Molemmat Nokialta siirtyvät pelaajat Antti ja Fiifi olivat mukana voittamassa Suomen mestaruutta vuosi sitten ja heillä on sitä kautta omakohtainen kokemus, miten menestyvissä joukkueissa yksilöiden on oltava valmiita tekemään pieniä henkilökohtaisia uhrauksia joukkueen tavoitteen saavuttamiseksi, päävalmentaja Janne Koskimies kertoo seuran tiedotteessa.

-Tulen Kauhajoelle hyvällä fiiliksellä ja olen iloinen, että Karhubasket otti minuun yhteyttä, Kun puhuimme Jannen kanssa, niin minulle ei jäänyt epäselvyyksiä omasta roolistani. Uskon, että sovin hyvin joukkueen pelityyliin ja voin auttaa uutta joukkuettani monipuoliesti molemmissa kenttäpäädyissä. Olen todella kilpailuhenkinen ja haluan pelata voitosta. Haluan voittaa pantterin ja Kauhajoki on viime vuosina taistelemassa siitä jatkuvasti, Aidoo kertoo omista fiiliksistä.

 
18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

10.10.2025 20:40 Korisliiga

Seagulls, KTP ja Lahti kaikki vähintään 20 pisteen voittoihin – Vilpas jatkaa edelleen puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 21:14 Korisliiga

Ville Tahvanainen ja Tevaun Kokko johtivat joukkueensa voittoihin kovilla piste-esityksillä – Joensuussa Katajan ja Kouvojen vääntö venyi jatkoajalle

Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.

Näytä lisää vastaavia