2.7.2019 14:44 Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on tiedottanut tekemistään muutoksista miesten tuleviin EM-karsintoihin. FIBA muutti karsintojen pelirytmiä, jonka myötä karsinnat käynnistyvät helmikuussa 2020 marraskuun 2019 asemesta.
Vaikka karsinnat käynnistyvät vasta helmikuussa 2020, on Susijengi Espoon kotiparketilla nähtävissä elokuun juhlaturnauksessa.
Alkuperäisen pelirytmityksen mukaisesti karsintojen kuusi ottelua oli määrä pelata neljässä maaotteluikkunassa. Tuoreen päätöksen mukaan joukkueet pelaavat kaksi karsintaottelua kussakin kolmessa ikkunassa, jotka pelataan helmikuussa 2020, marras-joulukuussa 2020 ja helmikuussa 2021.
Perusteluissaan FIBA kertoi ottaneensa asian käsittelyyn amerikkalaisten ja eurooppalaisten maiden pyynnöstä. Kaksi varmaa ottelua ikkunaa kohden kasvattaa FIBA:n mukaan maaotteluikkunan painoarvoa ja näkyvyyttä, jonka lisäksi karsintaotteluiden niputtaminen lisää synergiaa ja pienentää siten kustannuksia sekä vähentää pelaajiin kohdistuvaa rasitusta.
Miesten ja naisten EM-lohkoarvonnat suoritetaan Münchenissä, Saksassa 22.7.2019.
FIBA tiedotti samalla, että Tokion kisoihin 2020 tähtäävien olympiakarsintojen viimeiset maanosapaikat jaetaan maailmanrankingin perusteella. Aiemmin oli tiedossa, että Japani selviytyy isäntänä kisoihin automaattisesti, MM-kisojen 7 parasta lunastavan olympiapaikkansa ja 16 seuraavaksi parhaan saavan paikan 24 joukkueen olympiakarsinnoissa. Viimeiset 8 olympiakarsintapaikkaa jaetaan maailmanrankingin mukaisesti neljän FIBA-alueen (Aasia-Oseania, Afrikka, Amerikka, Eurooppa) kahdelle parhaalla, jotka eivät ole paikkaansa kisoissa tai karsinnoissa aiemmin lunastanut.
Suomi on maailmanrankingin sijalla 21. Koripalloa pelataan maailmanlaajuisesti 213 maassa.
Susijengiä Valencian olympiakarsintaturnauksessa edustanut ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen slovakialaisen BC Prievidzan kanssa. Viime kaudella Slovakian liigan välieriin edennyt BC Prievidza pelaa ensi kaudella myös Alpe Adria Cupia ja osallistuu FIBA Europe Cupin karsintoihin.
Portland Trailblazersia NBA:n Las Vegasin kesäliigassa edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai ensimmäisen kenttäkomennuksensa kesäliigapelissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa Trailblazersin kohdatessa Charlotte Hornetsin. Nkamhoua käytti vajaat viisi peliminuuttiaan tehokkaasti upottamalla kahdeksan pistettä ja hakemalla kaksi levypalloa.
Jo viime keväänä ensituntumaa Espanjan ACB-liigasta CB Andorran paidassa saanut Susijengin valkealaislähtöinen luottosentteri Alexander Madsen, 29, pelaa Espanjassa myös tulevalla kaudella. 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin on kiinnittänyt riveihinsä ensimmäistä kertaa seuran historiassa pääsarjatasolle kohonnut Lleida CE.
Ranskan Pro A:n suomalaisjoukkueen kruunua edelliset vuodet kantanut SIG Strasbourg luottaa tulevinakin kausina sinivalkoiseen osaamiseen. Viime kaudella Le Portelin Pro A:n pudotuspeleihin johdattanut Susijengin pelinrakentaja Edon Maxhuni, 26, on solminut seuraavat kaksi kautta koskevan sopimuksen strasbourgilaisjoukkueen kanssa.
Viime vuonna Okinawan MM-kisalohkoa isännöinyt Japanin miesten maajoukkue valmistautuu tuleviin Pariisin olympiakisoihin vajaan viikon kestävällä leirityksellä Helsingissä. Japani järjestää päivittäisharjoituksensa Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallilla.
Viime kaudella Slovenian liigaa ja Adrianmeren kakkosliigaa Helios Domzalen paidassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti Perttu Blomgren, 22, jatkaa uraansa Balkanilla. Blomgrenin uusi seura on kovin satsauksin tulevaan kauteen lähtevä perinteikäs bosnialaisseura KK Bosna, joka tähtää kaudella niin Bosnian liigan kuin Adrianmeren kakkosliigankin mestaruuksiin.
Henkeäsalpaavia koripalloelämyksiä olympiakarsinnoissa tarjoillut nälkäinen Susijengi kutsuu ensi vuonna Euroopan kovimmat joukkueet ja suurimmat tähdet Tampereelle, kun Suomi isännöi koripallon EM-kisoja 2025. Vuotta ennen kisoja käynnistyvä lipunmyynti tarjoaa 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille mahdollisuuden napata ensimmäisenä parhaat tiketit.
Viime kaudella Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa Viron cupin ja kansallisen liigan mestaruudet voittanut sekä Viron-Latvian-liigan finaaliin edennyt Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 26 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen tallinnalaisjoukkueen kanssa.
Susijengin avainpelaajiin vasta päättyneissä Valencian olympiakarsinnoissa kuulunut Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Samaan aikaan Petteri Koponen on aloittanut valmennusurakkansa San Antonio Spursissa NBA:n kesäliigassa.
Espanjan tappiottomana Pariisin olympialaisiin kotikarsintaturnauksestaan johtanut mestarivalmentaja Sergio Scariolo ei säästellyt Susijengiin kohdistuneita kehuja joukkueiden keskinäisen ottelun jälkeen. Koripalloliiton valmennuksenjohtaja Henrik Dettmann näkee, että Scariolon kehut kuvaavat paikkansapitävästi Susijengin lähitulevaisuuden näkymiä.