3.1.2018 Tampereen Pyrinnön juniorivalmennuksen suunnittelu kaudeksi 2018-19 on hyvässä vauhdissa.
Pyrintö tarjoaa koripalloharrastuksen Pikkusudet-koripallokoulusta aina veteraaniurheilijoihin asti, huippu-urheilusta harrastetoimintaan.
Tampereen Pyrintö on Suomen suurimpia yleisseuroja ja se on maan 3.suurin korisseura. Pyrinnöllä on yhteensä 12 joukkuetta valtakunnallisissa sarjoissa. Lisäksi osallistumme Läntisen alueen sarjoihin lähes kaikissa ikäluokissa. Pyrintö pystyy tarjoamaan siis haastavan ja kiinnostavan valmennusharrastuksen vaikka olisit jo kokenutkin tekijä.
Pyrinnössä on yli 70 korisvalmentajaa, mutta toiminnan jatkuvasti laajentuessa, tarvitaan lisää niin kokeneita kuin ihan uusiakin valmentajia. Uudet valmentajat saavat hyvän alun, sillä Pyrinnössä kukaan ei toimi yksin, vaan valmentajat tekevät tiimityötä kokeneemman valmentajan johdolla. Osa valmentajista valmentaa päivittäin, osa on mukana pari kertaa viikossa.
Pyrintö tarjoaa valmentajilleen kuukausittaisen oman koulutusohjelman lisäksi mahdollisuuden osallistua Koripalloliiton koulutuksiin. Lisäksi maksamme kulukorvauksen sitoutumisen asteen mukaan sekä muita etuja, mutta ennen kaikkea motivoivan harrastuksen.
Jos olet muuttamassa Tampereen seudulle tai asut jo täällä, olet kiinnostunut nuorisotyöstä ja koriksesta, ota yhteys nuorten valmennuspäällikkö Jukka ”Kössi” Raja-ahoon puh. 0400833058 tai jukka.raja-aho(at)tampereenpyrinto.fi
Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.
Alueiden kilpailutoiminnan osalta ilmoittautumisaika A-, B- ja C-nuorten osalta päättyy lauantaina 15.8.2015. Myös osaan alueiden aikuisten sarjoihin ilmoittautuminen päättyy.
Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.
Susijengin viimeaikaisen menestyksen ja MM-kisapaikan myötä koripallo on ollut erittäin hienosti esillä julkisuudessa ja noussut puheenaiheeksi korisperheen ulkopuolellakin. Koriksella on hyvä vauhti päällä ja positiivista energiaa ympärillä. Nyt on seurojen "momentum" hyödyntää huuma!
NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.
Kaikkien Koripalloliiton alueiden kilpailutoiminnan aikuisten ja nuorten ilmoittautuminen on avattu joukkueille.
Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-verkkopalvelussaan Hae Harrastus –hakupalvelun. Nimensä mukaisesti palvelussa voi hakea harrastusmahdollisuuksia, joita Koripalloliiton jäsenseurat tarjoavat.
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.
Suomen Koripalloliitto palauttaa Suomen mestaruuskilpailun 13-14-vuotiaille eli C-nuorille 15 vuoden tauon jälkeen. C-nuorten SM-tittelistä kilpaillaan jo pelikaudella 2010-11. Edellisen kerran kyseisen ikäluokan Suomen mestaruudesta on pelattu vuonna 1996.
Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.
A(H1N1)v-virus eli ns. sikainfluenssa on levinnyt eri puolella Suomea ja aiheuttanut koripallopiireissäkin keskustelua. Koripalloliitto ei ole ryhtymässä erityistoimenpiteisiin sikainfluenssan varalta, vaan pidättäytyy seuraamaan viranomaistahojen suosituksia.
Ilmoittautuminen nuorten valtakunnallisiin karsintoihin on päättymässä. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 11.8.2008. Ilmoita joukkueesi heti!
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on hyväksynyt historiallisia muutoksia pelisääntöihin. Syksyllä 2008 sääntöihin tulee lähinnä tulkintatarkennuksia, mutta vuonna 2012 voimaan astuu muutoksia, jotka muuttavat pelikenttää oleellisesti. FIBA on päättänyt mm. siirtää kolmen pisteen viivaa puolella metrillä taaksepäin.
Suomen koripalloliitto on päättänyt pidentää A- ja B-nuorten SM-sarjojen rankkausaikaa. Samalla Koripalloliitto on päättänyt, että 22-vuotiaiden miesten SM-sarjaa ei järjestetä pelikaudella 2006-07.
Nuorten SM-sarjat pelataan kaudella 2006-07 edellisiltä kausilta tutulla pelitavalla. Nuorten SM-sarjoihin ja valtakunnallisiin I divisiooniin ilmoittautuminen on alkanut ja viimeinen ilmoittautumispäivä on 6.8.2006.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt historiansa ensimmäiset seuratason laatupalkinnot ja -sertifikaatit. Laatupalkinnot saivat esimerkillisen nuorisokoripallotyönsä ansiosta Kaarinan Ura sekä Loimaan Korikonkarit.
Koripallon pelisääntöihin tehtiin kansainvälisen koripalloliiton toimesta pieniä muutoksia ja tarkennuksia kaudelle 2004-05. Uusi Koripallon viralliset pelisäännöt –kirja on käännetty suomeksi ja myynnissä entistä yksinkertaisemmassa muodossa. Saatavana on myös Suomen Koripalloliiton Säännöt ja määräykset 2004-05 –kirjanen.
Suomen Koripalloliitto on käynnistänyt oman nuorisotoimintalinjansa tekemisen. Nuorisotoimintalinjassa määritetään ne arvot ja toimintatavat, joilla suomalaista nuorisokoripalloa lähdetään jatkossa kehittämään. Nuorisotoimintalinjan keskeisenä tavoitteena on kääntää koripallon pelaajamäärät nousuun.
Pantteri Street Basket Fun on ala-asteen oppilaille suunnattu kevään syötävin katukoristapahtuma. Ilmoittautuminen kevään 2004 tapahtumiin on käynnistynyt.