Elias Valtosella vahva debyyttikausi ammattilaisena

27.4.2021 16:16 Elias Valtonen otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ammattilaisena pelatessaan Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin alaisuudessa Saksan ProA:ssa Tigers Tübingenin joukkueessa. Valtonen kuului Tigersin ehdottomiin onnistujiin ja Janssonille kertyi kaudesta paljon oppia valmentajana.

Elias Valtonen pelasi ensimmäisen kautensa ammattilaisena. (Kuva: Ville Vuorinen)

Valtonen jätti USA:n yliopistokentät taakseen kahden Arizona Statessa vietetyn vuoden jälkeen ja pelasi ensimmäisen kautensa ammattilaisena Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ProA:ssa. Tigersin kausi oli monien takaiskujen sävyttämä ja lopulta joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle sijoituttuaan sijalle 13.

- Oli vähän ailahteleva kausi. Emme saaneet peliä ihan rullaamaan alusta asti niin kuin piti. Treenasimme puolustusta tosi paljon harjoituskaudella, mutta se ei näkynyt vastustajan pisteissä. Loppupuoliskolla alkoivat loukkaantumiset tosi paljon vaivata. Olin viimeinen ulkomaalaispelaaja viimeisen kuukauden ajan. En tiedä mistä johtui, mutta silloin saimme peliämme hieman paremmin uomiin ja saimme muutaman voiton. Olisimme kuitenkin muutaman voiton voineet ottaa enemmän, Valtonen puntaroi joukkueen kautta.

Henkilökohtaisella tasolla Valtosen kausi oli hieno. Valtonen sai vastuuta keskimäärin 30 minuuttia ottelua kohden tilastoiden 15,8 pistettä, 4,8 levypalloa, 2,5 syöttöä, 1,1 riistoa ja 1,0 torjuntaa. Valtonen tunteekin menneensä pelaajana eteenpäin kauden aikana.

- Tosi paljon treenattiin myös henkilökohtaista taitoa kauden aikana ja uskon kehittyneeni monella osa-alueella. Meillä oli paljon erilaisia pallonkäsittely- ja viimeistelyharjoitteita. Uskon menneeni niissä eteenpäin ja myös ihan heittämisessä. Valmentajien kanssa keskityimme tosi paljon myös päätöksenteon nopeuttamiseen. Uskon kehittyneeni myös päätöksenteon nopeuden ja –valmiuden sekä erilaisten tilanteiden ratkaisemisessa.

Valtonen pääsi pelaamaan ensimmäisen ammattilaiskautensa suomalaisvalmentajien alaisuudessa, kun Jansson toimi ensimmäistä kauttaan Tigersin päävalmentajana ja hänellä oli apunaan Hussain Dassouki. Valtonen kehuu valmentajiaan.

- Tykkäsin olla tosi paljon ”Dannyn” valmennuksessa. Hän on pelaajalähtöinen valmentaja ja haluaa auttaa meitä eteenpäin. Hän auttoi minua pääsemään takaisin siihen, että luotan itseeni ja pelaan rohkeasti. Se, että olin hänen valmennuksen alaisuudessa, oli yksi iso osa miksi kauteni meni henkilökohtaisella tasolla ihan hyvin. ”Husbo” oli siinä myös iso apu ja hänen kanssaan tehtiin paljon henkilökohtaista treeniä, kiittelee Euran Veivin kasvatti.

Ensi kaudeksi Valtosella olisi paikka Tigersin miehistössä, mutta verkot ovat vesille myös muualla.

- Jatkosuunnitelmat ovat vähän vielä auki. Minulla olisi mahdollisuus jatkaa Tübingenissä ja se on minulle erittäin hyvä paikka. Pitää kuitenkin katsoa rauhassa onko kiinnostusta muualta ja onko järkeä lähteä. Tübingenissä asiat ovat sen verran hyvin, että siellä on paikka mennä takaisin, mutta totta kai tavoitteet ovat nousta korkeammalle tasolle. Kauteen lähdettäessä jo oli tavoitteena pelata tuolla kausi tai kaksi ja sitten siirtyä korkeammalle tasolle. Katsotaan, että onko jo nyt oikea aika siirtyä eteenpäin.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Jansson myöntää jo kauteen lähdön olleen vaikea. Vaikka kausi oli tuloksellisesti joukkueelle pettymys, niin Jansson katsoi myös tulosten taakse arvioidessaan kautta.

- Lähtökohtaisesti tilanne oli haastava, sillä viime kesäkuussa roikkui vahvasti ilmassa vielä kysymysmerkkejä siitä, voidaanko toimintaa ylipäätään jatkaa. Vaikka Tigersin normaaliin vuosiin verrattuna budjetti oli käytännössä olematon, niin päätettiin lyödä kasaan nuori joukkue joka pystyy taistelemaan illasta toiseen. Lisäksi vielä haasteena olivat voimassaolevat sopimukset, jotka eivät itsessään olleet kohtuuttomia, mutta toki pandemian asettamissa uusissa olosuhteissa ne söivät aika suhteettoman osuuden kokonaispalkkabudjetista, Jansson avaa joukkueen lähtökohtia kauteen.

- Tähän nähden meidän kaudessa oli kosolti onnistumisia. Illasta toiseen taisteltiin eikä meitä missään vaiheessa lyöty ulos salista. Muutama nuori pelaaja kehittyi silmissä kauden aikana, ja vaikka voitto/tappiosarake oli ahneen kilpailijan näkökulmasta pettymys, niin esimerkiksi hyökkäyksessä pelasimme ajoittain äärimmäisen näyttävää kollektiivista korista.

Jansson oli myös tyytyväinen suomalaissuojattiinsa.

- Elias suoriutui mielestäni hyvin. Me halusimme saada vastauksen siihen, että pystyykö Elias nuoresta iästään huolimatta pelaamaan ammattilaissarjassa ulkomaalaisvahvistuksen tasolla. Monet unohtavat sen seikan, että valitsimme Eliaksen tänne niin sanotusti "yhtenä amerikkalaisena". Vaikka odotettavissa oli, että Elias varmasti pystyy pelaamaan tällä tasolla, niin kysymys kuului ennemmin, että pystyykö hän täyttämään "vahvistukseen" kohdistuvat odotukset. Ja jos kautta hiukan haparoivan alun jälkeen katsoo kokonaisuutena, niin tähän kysymykseen saimme kyllä vastauksen keväällä, Jansson kehaisee nuorukaista.

Ennen tätä kautta Jansson oli toiminut viisi kautta Bundesliigassa pelaavan Ulmin akatemiajoukkueen päävalmentajana ProA- ja ProB-tasolla, mutta tällä kertaa hänellä oli ensimmäistä kertaa käsissään ammattilaisjoukkue. Ensimmäisestä kaudesta Tigersin kanssa kertyi runsaasti oppia tulevaa ajatellen.

- Ensimmäistä kertaa olin joukkueen peräsimessä, jossa toimi yhteensä neljä ulkomaalaisvahvistusta ammattilaisena. Pienestä budjetista johtuen kaikki olivat ensikertalaisia, ja pakko myöntää, että yksi tai useampi ulkomaalainen kokemuksella höystettynä olisi varmasti ollut parempi yhdistelmä. Aiemmin valitin jo sitä kuinka iso pettymys valmentajana itselle oli meidän puolustuspelaaminen, ja uskon että nimenomaan kokemuksen puute aiheutti sen, että meille oli valtavan vaikeaa synnyttää ylpeyttä ja identiteettiä meidän puolustukselle tässä ympäristössä, Jansson arvioi.

Ennen kauden loppua Jansson teki Tigersin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Näin hän pääsee jatkamaan tämän vuoden pohjalta kohti ensi kautta.

- Yksi ehdoton kulmakivi on jatkaa projektin rakentamista, ja olemme julkaisseet jo viisi jatkosopimusta. Mitä luultavimmin tulemme olemaan vielä nuorempia ensi kaudella, mutta edellä mainitut viisi jatkajaa kasvoivat ProA-pelaajiksi viime kauden aikana, ja ovat ihan varmasti parempia kaudella 2021-22. Tästä on hyvä jatkaa, kunhan muistaa pitää malttia mukana ja antaa poikien vapaasti kokeilla ja kasvaa.

 

 
20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

19.6.2024 10:55 Susijengi

Severi Kaukiainen: ”Kausi toi ennen kaikkea henkistä kasvua”

Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

Näytä lisää vastaavia