13.1.2026 09:56 Kouvot on solminut kuluvan kauden loppuun ulottuvan sopimuksen 198-senttisen Devontae Blantonin kanssa. Blanton pelasi täydet viisi kautta Eastern Kentuckyn yliopistossa.

Kuva: Kouvot
Viiden yliopistovuoden aikana Devontae pelasi yhteensä 152 ottelua tehoin 13,5 pistettä, 5,5 levypalloa ja 2,8 syöttöä kolmen pisteen heittojen onnistuessa 34%:lla. Avausviisikkoon Devontae kuului 117 kertaa. Devontae on Eastern Kentuckyn yliopiston historiankirjoissa toiseksi paras pistemies (2050 pistettä), neljäs syötöissä (430) ja seitsemäs levypalloissa (837). Devontae valittiin kahdesti konferenssinsa tähdistöviisikkoon (2023 ja 2025) ja kertaalleen konferenssin lopputurnauksen ykkösviisikkoon (2023) joukkueensa edettyä tuolloin turnauksen kolmannelle kierrokselle.
Ammattilaisuransa ensimmäisen sopimuksen Devontae Blanton allekirjoitti Kiinan pääsarjaan (NBL) marraskuussa 2025. Devontae oli preseasonilla Hunan Changsha:n joukkueessa kuukauden ajan, mutta ei lopulta saanut pelipaikkaa joukkueesta.
Devontae Blanton sopimuksestaan Kouvoihin seuran tiedotteessa:
- Tuntuu erittäin hienolta saada mahdollisuus tulla Kouvolaan ja päästä pelaamaan Kouvoissa. Pyrin tuomaan joukkueeseen lisää energiaa ja johtajuutta. Tavoitteena on voittaa riittävästi pelejä ja raivata tie pudotuspeleihin. Odotan jo ensimmäisiä yhteisiä harjoituksia uuden joukkueen kanssa, hienoa päästä mukaan.”
- Devontaen lisäyksellä joukkueeseen pystymme harjoittelemaan paremmin. Suuremmalla pelaajamäärällä on myös hieman todennäköisempää pysyä terveempänä. Pelaajana Devontae on monipuolinen ja vahvarakenteinen yleispelaaja, joka osuu monenlaiseen rooliin. Hän on hyvä levypallopelaaja ja pystyy puolustamaan eri pelipaikkojen pelaajia, Kouvojen päävalmentaja Kari Kurronen avaa.
KTP vahvistaa rivejään Tucker Richardsonilla, joka oli johdattamassa keväällä 2024 BC Nokian Suomen mestaruuteen.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.