Daniel Jansson Bundesliiga-joukkue ratiopharm Ulmin apuvalmentajaksi

1.7.2019 09:44 Aiemmin seuran akatemiajoukkuetta, OrangeAcademy Ulmia, sekä 19-vuotiaiden joukkuetta valmentanut Jansson toimii jatkossa seuran edustusjoukkueen uuden päävalmentaja Jaka Lakovičin apuvalmentajana.

Daniel Jansson toimii ensi kaudella Bundesliigassa apuvalmentajana.

Tuleva kausi on Janssonille jo kuudes Ulmin organisaatiossa. Päättyneellä kaudella Janssonin valmentama OrangeAcademy Ulmin kausi Saksan ProB-liigassa päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. 

- Periaatteessa toimenkuvani muuttuu aika vähän, seura ja työympäristö pysyvät samana. Asia on ollut muutaman vuoden kortilla, mutta hetki ei ennen tätä ollut vielä oikea. Itselle muutos uuteen tuntuu hyvältä, Jansson kommentoi.

Jansson toimii jatkossakin vahvana linkkinä edustusjoukkueen ja Pro B:ssä pelaavan akatemiajoukkueen välillä. Vastuualueena hänellä on jatkossakin nuorten pelaajien kehittäminen ja heidän pelaajapolustansa huolehtiminen seuran sisällä.

- Lisäksi edustusjoukkueessa päävastuualueena minulla tulee olemaan joukkueen puolustuspelaaminen, Jansson avaa.

Seura saa ensi kaudeksi uuden päävalmentajan, kun pelaajana vahvan Euroliiga-uran pelannut slovenialainen Jaka Lakovič ottaa vastuun Ulmista. 

- En välttämättä ole enää staffimme paras pelaaja, Jansson naurahtaa.

- Tapasimme toisemme ennen tuloani Suomeen. Ensimmäisenä hänestä paistoi se, että vaikka hän on nähnyt pelaajana miltei kaiken mahdollisen, hän on äärimmäisen nöyrä ja tapaamisesta jäi hyvät fiilikset. Hän on loppujen lopuksi päävalmentaja suhteellisen kokematon, joten siinä mielessä ensi kauden tiimimme on hauska yhdistelmä, Jansson jatkaa.

40-vuotiaan Janssonin määrätietoinen työ saksalaisseurassa noteerattiin, kun hänet valittiin edustusjoukkueen valmennusstaffiin.

- En koe, että olen matkalla johonkin suurempaan, vaan keskityn jatkossakin sen hetkiseen työhön, Jansson päättää.

 
8.1.2022 10:01 Pääjuttu

Suomaisvalmentajat loistavat Euroopassa – menestyksen takana tukku syitä

Kansallisia mestaruuksia, mitalisijoja ja kärkipaikkoja, kansainvälisten liigojen lopputurnauksia, maajoukkueiden päävalmentajapestejä – suomalaiset ammattivalmentajat ovat olleet kovaa valuuttaa Euroopan sarjoissa 2020-luvulla. Lassi Tuovi (Strasbourg), Tuomas Iisalo (Bonn) ja Anton Mirolybov (Gmunden) näkevät menestyksen taustalla ison tukun taustatekijöitä.

3.7.2020 08:56 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert siirtyy Venäjälle Avtodorin peräsimeen

Kanadan päävalmentajaksi vuoden 2019 MM-kisojen jälkeen noussut suomalais-kanadalainen Gordon Herbert, 61, valmentaa seuratasolla ensi kaudella Venäjän korkeimmalla seuratasolla VTB-liigassa pelaavaa Avtodor Saratovia. Apuvalmentajaksi Avtodoriin saapuu viime kaudella Frankfurtissa apuvalmentanut 25-vuotias Daniel Herbert.

26.1.2020 10:24 Susijengi

Lassi Tuovi SIG Strasbourgin päävalmentajaksi

Tappioputkeen ajautunut SIG Strasbourg on erottanut päävalmentajansa Vincent Collet’n tehtävistään ja nostanut joukkueen apuvalmentajana toimivan lappeenrantalaislähtöisen Lassi Tuovin, 33, päävalmentajaksi. Aiemmin Namika Lappeenrantaa Korisliigassa valmentanut Tuovi toimii kolmatta kauttaan SIG Strasbourgin valmennusjohdossa.

20.1.2020 12:03 Pääjuttu

Viron maajoukkueiden fysiikkavelho Kari Hyökillä takanaan ikimuistoinen matka koriksen maailmassa

Suomalaista koripalloa ja fysiikkavalmennusta laajemmin seuraaville Kari Hyökin, 43, nimi on ponnahdellut parin vuosikymmenen aikana esiin mitä moninaisimmista yhteyksistä. Torpan Poikien kasvatin tie onkin vienyt Suomen, Ruotsin ja Viron pääsarjakenttien kautta värikkäälle ja ikimuistoiselle tielle ja viimeksi Viron miesten maajoukkueen valmennusjohtoon.

11.7.2018 10:59 Pääjuttu

Anton Mirolybov Basket Racing Luxembourgin peräsimeen

Korisliigassa menestynyt ja yhdeksän kautta Saksassa valmentanut helsinkiläislähtöinen Anton Mirolybov, 41, käskyttää pelikaudella 2018-19 US Basket Racingia Luxemburgin pääsarjassa. Miesten edustusjoukkueen lisäksi Mirolybov saa vastuulleen seuran kahden juniorijoukkueen valmennuksen.

Vaatimustason nosto vei Poikolalta työpaikan

Kolme kertaa Suomen mestaruuden voittaneen suomalaisvalmentajan Pieti Poikolan ja Islannin liigajoukkue Tindastollin tiet eroavat. Tindastoll ilmoitti päätöksestään Poikolalle perjantaina.

Ville Tuominen Tanskasta Kataja Basketin toiminnanjohtajaksi

Joensuulainen Kataja Basket saa koripallopiireistä tutun nimen vahvistamaan organisaatiotaan. Parhaillaan toista peräkkäiskautta Tanskan pääsarjassa pelaavaa Bakken Bearsia valmentava Ville Tuominen, 32, aloittaa kesäkuussa työt seuran toiminnanjohtajana. Halu kehittyä uudenlaisissa tehtävissä saa Tuomisen palaamaan Suomeen.

Tammivaaran luotsaaman Mitteldeutscherin nousutavoite toteutui

Suomen koripallomaajoukkueen ex-valmentaja Ari Tammivaaran ensimmäinen kausi saksalaisjoukkue Mitteldeutscherin peräsimessä päättyi tavoitteeksi asetettuun sarjanousuun. Tammivaaran joukot voittivat Saksan Regional-liigassa 24 ottelustaan 21.

Tammivaarasta Dettmannin seuraaja Saksassa

Henrik Dettmann otti alkuvuodesta vastaan pestin Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentajana tehtävästä väistyneen Ari Tammivaaran jälkeen. Nyt Tammivaara ottaa vastuulleen saksalaisen Mitteldeutscherin valmentamisen, josta vielä viime kaudella vastasi Dettmann. Tammivaaran tuore sopimus on kaksivuotinen.

Karppinen valmentajaksi Ruotsin naisten pääsarjaan

Kokenut suomalaisvalmentaja Tapani Karppinen, 48, siirtyy ruotsalaisjoukkue Eskilstunan päävalmentajaksi. Eskilstuna pelaa Ruotsin naisten liigassa. Karppisen tuore sopimus on kaksivuotinen.

Näytä lisää vastaavia