8.7.2019 08:12 Kouvottaret sai parin päivän sisään lisää iloisia uutisia maailmalta, kun viime kaudella ammattilaisuransa juuri Kouvolasta aloittanut 23-vuotias Camille Zimmerman palaa tuttuun Kouvottaret-paitaan tulevaksi kaudeksi.
Zimmermanin tulokaskausi Euroopassa oli onnistunut. Kuva: Ville Vuorinen
185-senttinen Camille Zimmerman on pelipaikallaan todella monipuolinen ja tasaisen hyvä pelaaja. Columbian yliopiston kasvatti vakuutti heti ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan Kouvottarissa tehden 37 ottelussa tehot 18,4/8,4/3,0/1,5r, tehokkuus 18,8. Laiturin tehot pudotuspeleissä olivat vielä aavistuksen paremmat kuin runkosarjassa.
Pudotuspeleissä Zimmerman heitti kahdesti 30 pistettä tai yli ja napsi kolme tuplatuplaa. Yhteensä koko kaudella tuplatuplia kertyi täysi tusina. Vapaaheittoviivalta Zimmerman oli koko sarjan kuudenneksi tarkin (81%).
- Olen iloinen ja kiitollinen mahdollisuudesta palata takaisin Kouvottariin. Uskon, että minulla on nyt yhden kauden jälkeen jo hieman tuntumaa Korisliigasta ja olen harjoitellut kesän aikana todella kovaa tullakseni takaisin parempana pelaajana ja voidakseni näin auttaa myös paremmin joukkuettamme. Oli samalla hienoa ja jännittävää edetä viime kaudella välieriin ja olisikin upeata, jos voisimme parantaa tästä seuraavalla kaudella, Camille Zimmerman toteaa seuran tiedotteessa.
- Odotan jo innolla päästäkseni takaisin kentälle joukkuekavereideni ja valmentajieni kanssa, jotta voimme aloittaa työt ensi kautta varten. Haluan kiittää kaikkia joukkueen faneja, jotka teitte ensimmäisestä ammattilaisvuodestani todella hienon, on mukava tulla takaisin. Odotan jo kovasti tulevia pelejä kanssanne, Zimmerman päättää.
- Kova työ palkittiin ja toinen tärkeä pelaaja palaa joukkueeseen. Camille on myös hieno ihminen ja hieno pelaaja. Hänelläkin on kova halu kehittää itseään pelaajana ja Cam uskoo, että pystymme auttamaan häntä siinä. Naisten joukkueen taustaryhmälle taas suuri kiitos hienosta työstä, Kouvottarien päävalmentaja Mika Hartonen toteaa.
Kouvottarien viime kauden vahvasta ulkomaalaiskolmikosta jatkaa Kouvolassa täten kaksi, kun Claire Lamunun paluu varmistui jo loppuviikosta.
Kouvottarien pelaajasopimukset naisten korisliigakaudelle 2019-2020: Kaisa Lind, Roosa Frimodig, Maria Koskinen, Henriikka Vähäuski, Claire Lamunu ja Camille Zimmerman.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.