Aurinkoinen Pirkka Street Basket Forssassa

18.5.2022 17:02 Tiistaina 200 alakoululaista pääsi viettämään vuoden hauskinta koulupäivää, jonka mahdollistivat K-Citymarket Forssan kauppias ja Feeniks Basketin kokenut ja taitava talkoolaisjoukko. Pelejä pelattiin aamupäivän aikana kuudella kentällä keväisessä auringonpaisteessa.

Pirkka Street Basket -tapahtumissa katukorista ovat tervetulleita pelaamaan kaikki. Tärkeintä on, että kaikilla osallistujilla on vuoden hauskin koulupäivä. Tämä näkyi myös Forssassa, jossa kentän laidoilla kannustettiin innokkaasti kaikkia. K-Citymarket Forssan tarjoamat eväät käytiin nappaamassa teltalta nopeasti mukaan, jotta ehditiin kannustamaan muita oman koulun joukkueita.

Peleissä nähtiin niin taitavaa syöttelyä, onnistuneita kaukoheittoja kuin ketteriä korilleajoja, mutta ennen kaikkea paljon iloa ja tuuletuksia omista ja kavereiden suorituksista. Joukkueet pelasivat muita samanikäisiä pelaajia vastaan, joten kentillä nähtiin tasaisia pelejä. Päivän päätteeksi kentät purettiin ja kiertuerekka pakattiin ripeästi, ja rekan nokka käännettiin seuraavaksi kohti Tamperetta!

Pirkka Street Basket 2022 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. 

 
29.5.2026 17:59 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket mukana kesän Liike on lääke -kiertueella

Kesän 2026 Liike on lääke -kiertue saa uuden, vauhdikkaan lisän, kun Pirkka Street Basket liittyy osaksi tapahtumakokonaisuutta. Katukoriksen hengessä toteutettavat pelit ja lajikokeilut tuovat kiertueelle entistä monipuolisempaa liikunnan iloa ja houkuttelevat mukaan uusia osallistujia erityisesti nuorten ja perheiden keskuudessa.

13.5.2026 18:15 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -tapahtuma ensimmäistä kertaa Kangasalalla

Ensimmäistä kertaa Kangasalan koululaiset pääsivät osallistumaan Pirkka Street Basket -tapahtumaan

11.5.2026 17:30 Pirkka Street Basket

Riemukas Pirkka Street Basket -tapahtuma Itä-Helsingissä

Itä-Helsingin alakoululaiset pääsivät viettämään vuoden hauskinta koulupäivää

8.5.2026 17:26 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue rantautui Pälkäneelle

Kevään 2026 ensimmäinen viikko huipentui Pälkäneelle

7.5.2026 17:00 Pirkka Street Basket

Mahtava Pirkka Street Basket -tapahtuma Raumalla

Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään Rauman alakoululaiset

6.5.2026 17:00 Pirkka Street Basket

Aurinkoinen Pirkka Street Basket-tapahtuma Turussa

Vuoden hauskin koulupäivä saapui Turkuun

5.5.2026 18:17 Pirkka Street Basket

Kevään 2026 Pirkka Street Basket -kiertue lähti käyntii Lahdesta

Tämän vuoden ensimmäinen PSB -tapahtuma oli Lahdessa

4.5.2026 09:19 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas toukokuussa – luvassa jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 15 tapahtuman voimin.

26.1.2026 14:49 Koripalloliitto

Koripalloliiton ja K-ryhmän pitkälle sekä menestyksekkäälle yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.

17.9.2025 12:53 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket juhlii 10-vuotista taivaltaan – ennätysvuonna liikutettiin yli 12 000 lasta

Vuosi 2025 merkitsi Pirkka Street Basketille suurta merkkipaalua, kun koko Suomen kattava katukoripallokiertue vietti 10-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuosi toi mukanaan enemmän tapahtumia ja liikunnan riemua kuin koskaan aikaisemmin.

Näytä lisää vastaavia