30.8.2018 09:47 Viime kaudella Romaniassa pelannut Ashley Morrissette, 23, vahvistaa hallitsevaa Suomen mestaria Peli-Karhuja.
Ashley Morrissette valmistui vuonna 2016 kovana tunnetusta Purduen yliopistosta. Viimeisellä yliopistokaudella 175-senttinen Morrissette kirjasi pistekeskiarvokseen 16 pistettä ottelua kohden. Lisäksi hänet valittiin ison All-Big Ten -konfrenssin puolustusviisikkoon.
Valmistumisen jälkeen Morrissette kutsuttiin WNBA-joukkue Washington Mysticsin harjoitusleirille, josta pelipaikkaa ei kuitenkaan tullut. Ensimmäisen ammattilaiskautensa Morrissette pelasi Romaniassa kovalla 16,9 pisteen keskiarvolla. Romanialaisjoukkue Alba Iulia osallistui myös Eupoopan CEWL cupiin jossa hän kirjasi 22,8 pistettä per peli.
– Kun näin Morrissetten ensimmäisen nauhan, ajattelin että tässä on kaikki mitä tämänhetkinen joukkueemme tarvitsee, mutta tuskin häntä Suomeen saamme. Sinnikäs kuukauden suostuttelu tuotti kuitenkin tuloksen. Morrissette on hyvä kolmen pisteen heittäjä ja taitava 1 vs 1 pelaaja, sekä erinomainen syöttäjä. Lisäksi hän puolustaa vastustajan takamiehiä loistavasti, PeKan päävalmentaja Roope Mäkelä kommentoi seuran tiedotteessa.
Viime kaudella Viron mestaruutta juhlinut Petra Noponen palaa kotimaan parketeille Lappeenrannan Catzin paidassa. Johanna Timperillä alkaa kolmas kausi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.