Arttu Tammi ToPon naisten liigajoukkueen päävalmentajaksi

21.5.2024 12:14 Tammi toimii tuoreen Suomen mestarin päävalmentajatehtävien lisäksi myös ToPon valmennuspäällikkönä. Sopimus on vuoden mittainen sisältäen option kahdesta lisävuodesta.

Tammi on ehtinyt jo nähdä ja tehdä koriksen parissa paljon. Hän on toiminut ammattivalmentajana jo pitkään, jonka lisäksi tämä Lahdesta kotoisin oleva valmentaja valmistui juuri HKVT:lta. Aiemmin Tammi on suorittanut valmentajan ammattitutkinnon (VAT). Kuluneen kauden Arttu aloitti EBT:ssä naisten Korisliiga-joukkueen apuvalmentajana sekä naisten 1. divisioonan ja U19-tyttöjen päävalmentajana. Kevätkaudeksi tie vei Saksaan ja Crailsheimiin. Siellä hän toimi Hakro Merlinsin kakkosjoukkueen ja U19-poikien päävalmentajana.

Tuore ToPolainen lähtee positiivisella mielellä kohti uutta tehtäväänsä. Arttu on vaikuttunut siitä, kuinka pitkät perinteet omaava ToPo on taas noussut yhdeksi koristaivaan kirkkaimmista tähdistä.

- Hieno mahdollisuus edessä ja kiitos ToPolle luottamuksesta! Olen erittäin innoissani paluusta Suomeen ja tulostani seuraan, joka on viimeisten vuosien aikana kasvanut paljon ja jossa on tehty erittäin laadukasta valmennustyötä niin junioreissa kuin aikuisten edustusjoukkueissa, Tammi kommentoi seuran tiedotteessa.

ToPon toiminnanjohtaja Jomi Suhonen on tyytyväinen, että rekrytointiprosessi saatiin suoritettua näin pikaisella aikataululla ja seuraan saatiin yksi hyvä tekijä lisää.

- Arttu jätti heti ensimmäisestä keskustelusta lähtien positiivisen fiiliksen ja on hienoa, että saimme yksityiskohdat sovittua ja Artun mukaan ToPoon. Uskon, että Artun draivi niin itsensä kuin seuran kehittämiseen tulee näkymään positiivisena asiana sekä naisten edarin että myös kaikkien muidenkin ToPolaisten arjessa.

Saappaat ovat isot täytettäväksi, kun naisten joukkueen kehityskäyrä Niko Kuusen ja Jussi Syrjänen aikana on ollut äärimmäisen kovassa nousussa. Myös Syrjäsen tekemä työ valmennuksen johtajana on vienyt seuran arkea ison harppauksen eteenpäin. Tammi on kuitenkin valmiina haastamaan itsensä.

- Viime kauden mestarijoukkueen valmentajan paikalle hyppääminen on iso haaste, mutta mieluinen sellainen, jonka otan nöyrästi vastaan. Odotan todella paljon, että pääsen aloittamaan työt ja tutustumaan topolaisiin.

 
2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

2.4.2026 09:50 Naisten Korisliiga

Viime vuosien menestysjoukkueet PeKa ja ToPo vastakkain – HBA ja BC Nokia ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2026 10:58 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu

Naisten Korisliigan välierät käynnistyvät torstaina 2. huhtikuuta, kun molemmat välieräsarjat käynnistyvät.

30.3.2026 20:46 Naisten Korisliiga

ToPo vei paikan välierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.

28.3.2026 22:17 Naisten Korisliiga

ToPo vei trillerin ja siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.

27.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

BC Nokia palaa mitalipeleihin pitkän tauon jälkeen

Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.

24.3.2026 19:50 Naisten Korisliiga

HBA otti välieräpaikan – kaksi jatkoon menijää vielä selvittämättä

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.

23.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Honka paransi, mutta Peli-Karhut eteni välieriin

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.

21.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa välierien kynnyksellä – ToPo ja Pyrintö tasatilanteessa

Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.

20.3.2026 21:07 Naisten Korisliiga

HBA voiton päässä välieristä

HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.

Näytä lisää vastaavia