Anton Mirolyboville huippupesti Itävallan kärkijoukkueeseen

5.7.2019 12:53 Viime kaudella Luxemburgissa US Basket Racingia valmentanut Mirolybov on solminut vuoden mittaisen päävalmentajasopimuksen Itävallan tuoreen hopeamitalistin, Swans Gmundenin kanssa.

41-vuotias Mirolybov on valmentanut edelliset kolme vuotta ulkomailla. Kahden Saksassa ja yhden Luxemburgissa vietetyn kauden jälkeen on edessä uusi ilmansuunta, kun ensi kaudella Mirolybov valmentaa Itävallassa. 

Edellisen kerran Mirolybov valmensi Suomessa KTP-Basketia vuosina 2014-16. KTP saavutti Mirolybovin alaisuudessa pronssia kauden 2014-15 pääteeksi. Kesällä 2016 Mirolybov valmensi Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkuetta EM-kotikisoissa. Mirolybov toimi naisten maajoukkueen päävalmentajana 2011-14.

Kokenut Mirolybov odottaa innoissaan uutta haastettaan.

- Olen odotellut tämänkaltaista haastetta pitkään ja olen tästä mahdollisuudesta todella innostunut. Itävallan liiga on hyvä sarja. Uudella työnantajalla Gmundenilla on sarjan kärkipään budjetti ja kaksi edellistä kautta on päättynyt hopeaan. Organisaatiolla on kova hinku saavuttaa ensimmäinen kultamitali kauden 2011 jälkeen, Mirolybov avaa.

- Meillä on ollut lukemattomia vaihtoehtoja viimeisen neljän viikon aikana ja olen vakuuttunut siitä, että olemme löytäneet haluamamme. Antonilla on paljon kokemusta ja hän on tunnettu erittäin hyvästä henkilökohtaisesta työstään pelaajien kanssa, kommentoi joukkueen GM Richard Poiger kommentoi seuran nettisivuilla.

Itävallan sarjan lisäksi Gmunden pelaa ensi kaudella kansainvälisiä otteluita, kun se osallistuu Alpe Adria Cupiin. Sarjassa pelaa joukkueita Itävallan lisäksi Kroatiasta, Tšekistä, Unkarista, Puolasta, Slovakiasta ja Sloveniasta.

Viime kausi oli Mirolyboville haastava Luxemburgissa, nyt edessä on uudenlainen haaste.

- Koripallotasollisesti viime kausi oli heikohko. Itävallan sarja on rinnastettavissa Saksan Pro A:han. Ensi kausi tulee olemaan minulle näyteikkuna tulevaisuuttani ajatellen. Tavoitteena on olla seurassa pidempään kuin vuoden – myös edelliset valmentajat ovat toimineet seurassa pitkään. On hienoa päästä tekemään töitä todellisessa ammattiorganisaatiossa.

- Sarjassa on kolme-neljä hyvää joukkuetta, ja peli on lähempänä saksalaista kuin suomalaista koripalloa. Sarjassa pelataan fyysistä, muttei niin taktista koripalloa. Tavoitteena on viedä joukkueen pelaamista hieman organisoidumpaan suuntaan, Mirolybov kommentoi.

Päävalmentajatehtävää haki yli 140 hakijaa. Mirolybov on valmentanut Keski-Euroopassa ensimmäisen kerran jo vuonna 2005, kun hän toimi Mitteldeutscherissa Ari Tammivaaran apuvalmentajana.

- Totta kai minua auttaa se, että keskieurooppalainen kulttuuri on minulle tuttua. Olen kiitollinen seuralle valinnasta. Kävin seurassa haastatteluissa juhannuksen tienoilla ja vakuutuin näkemästäni. Kaikesta huomasi, että kyseessä on ammattimainen organisaatio, joten olen erittäin otettu heidän päätöksestään valita minut seuran päävalmentajaksi, Petteri Koposen koripalloleiriltä tavoitettu Mirolybov päättää.

 

 
20.3.2026 12:15 Valmentajat

Koripalloliitto käynnistää toukokuussa uuden koulutusohjelman, Master Coach -verkoston

Verkosto on täydennyskoulutusohjelma HKVT:n suorittaneille valmentajille ja se korvaa aikaisemman JVV-ohjelman. Koulutus on kohdennettu ennen kaikkea niille valmentajille, jotka haluavat auttaa toisia valmentajia kehittymään paremmiksi mentoroinnin ja vertaispalautteen avulla. Mukaan koulutukseen otetaan 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta valmentajaa.

16.3.2026 10:32 Valmentajat

Valmentaja, osallistu Lastenvalmennusseminaariin huhtikuussa – teemana taito ja taitavuus!

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä. Ilmoittautuminen on avoinna 7.4. asti.

11.3.2026 11:01 Valmentajat

Mika Haakanan ja Petri Jaakkolan Shanxi Flame juhli Kiinan cupin mestaruutta

Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.

24.2.2026 21:31 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tämän koulutuskokonaisuuden hyväksytty suorittaminen aikataulussa oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin kaudelle 2026 - 2027. Koulutuksessa on varmasti viisi avointa paikkaa. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 2.3.

30.1.2026 11:19 Valmentajat

Olivia Eklund siirtyy valmentamaan Sveitsiin

Tapiolan Hongan pitkäaikainen juniorivalmentaja Olivia Eklund, 29, siirtyy valmentamaan sveitsiläiseen koripalloseura Swiss Centraliin sekä yhteistyössä Kriens Basketballiin. Tämän lisäksi Eklund on myös solminut sopimuksen sveitsiläisen ProBasketin kanssa.

26.1.2026 14:02 Lastenvalmennusverkosto

Lastenvalmennusseminaarin teemana taito ja taitavuus

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä 12.4.2026. Lastenvalmennusseminaariin osallistumalla voi päivittää A- ja B-valmentajalisenssin tai suorittaa I-tason vapaavalintaiset opinnot.

27.12.2025 16:07 Valmentajat

Koutsi, sinä voit synnyttää koriskipinän!

Joukkuepelien lajiliitot Suomessa ovat muodostaneet yhteisen näkemyksen siitä, millaista on laadukas lasten valmentaminen. Katso herättelevä video ja poimi tärpit tekemiseen!

15.12.2025 11:27 Pääjuttu

NVS 2026: Lotta Vesiluoman puheenvuoro täydentää seminaarin ohjelman

Nuorisovalmennusseminaarin viimeinen esiintyjä on vahvistunut Lotta Vesiluoman muodossa. Seminaariin voi ilmoittautua 5.1. saakka.

1.12.2025 11:36 Pääjuttu

NVS 2026: Jussi Immonen ja Janne Hänninen esiintyvät seminaarissa

Tammikuun Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on auki. Esiintyjälistalle on saatu täydennystä, kun Jussi Immonen ja Janne Hänninen ovat lupautuneet avaamaan ajatuksiaan.

21.11.2025 11:19 Juniorivalmennusverkosto

Juniorivalmennusverkoston seuraava toimintakausi käynnistyy syksyllä 2026

JVV 2025 päättyy joulukuussa ja uusi toimintakausi käynnistyy aiemmasta poiketen vasta seuraavana syksynä. Muutoksen taustalla on koulutusohjelman päivitys ja siirtyminen koripallokauden kanssa samaan rytmiin.

Näytä lisää vastaavia