Annika Holopaisesta Islannin liigan korikuningatar

9.5.2021 11:51 Islannissa saatiin runkosarja päätökseen tällä viikolla ja samalla päättyi Annika Holopaisen kausi. Holopainen oli koko sarjan korikuningatar.

Annika Holopainen oli Islannin liigan tämän kauden korikuningatar. (Kuva: Ville Vuorinen)

Holopaisen joukkue KR päätti kautensa tällä viikolla kahteen otteluun.

Aluksi viikolla KR hävisi Fjölnirin vieraana selvästi 67-105 (41-59). Holopainen oli tuttuun tapaan joukkueensa pistetykki 19 pisteellä ja lisäksi tilastoihin kertyi kuusi levypalloa.
Ottelutilastot

KR:n kausi päättyi viikonloppuna 57-103 (34-47)-tappioon Haukarille. Holopainen loisti jälleen 27 pisteen ja kahdeksan levypallon tilastoilla.
Ottelutilastot

KR:lle kausi oli vaikea, sillä se sijoittui sarjassa viimeiseksi voitettuaan vain kaksi ottelua. Holopaiselle kausi oli kuitenkin menestys ja hän oli sarjan pistekuningatar 25,9 pisteen keskiarvolla. Hän tilastoi myös keskimäärin 9,3 levypalloa ja 1,6 syöttöä.

Henkilöt

 
16.10.2021 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinin oli helppo palata Espanjaan – ”Tämä oli minulle hyvä vaihtoehto”

Marianne Kalin, 24, on aloittanut toisen kautensa Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueessa. Joukkueen alkukausi on ollut vaikea, mutta Kalin on kuulunut joukkueen avainpelaajiin.

11.10.2021 07:14 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuier palasi ryminällä Italiaan – 19 pisteen ja 16 levypallon tupla-tupla

Awak Kuier pelasi kauden ensimmäisen pelinsä Ragusan paidassa WNBA-kauden jälkeen. Kuier oli heti kentän tähti 19 pisteen ja 16 levypallon tupla-tuplallaan Ragusan ottaessa komean voiton. Helmi Tulonen aloitti kautensa myös tupla-tuplalla ja Annika Holopaisen vahvat otteet Ranskassa saivat jatkoa. Joukkoon mahtui myös useita muita onnistujia sekä ripaus draamaa.

10.10.2021 09:56 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen halusi Espanjasta uudenlaiseen ympäristöön – ”Nyt saan yrittää ja kokeilla vähän eri asioita”

Anniina Äijänen, 26, jätti viime kauden päätteeksi Espanjan kentät taakseen kolmen maassa vietetyn kauden jälkeen. Äijänen halusi uralleen uuden suunnan ja sellainen löytyi Saksan Bundesliigassa pelaavasta Royals Saarlouisista.

3.10.2021 10:07 Suomalaiset ulkomailla

Useat Susiladiesin pelaajat kaksinumeroisille Euroopan korissarjoissa

Veera Pirttisen ja Anni Mäkitalon joukkueet jäivät ulos EuroCupin lohkovaiheesta, mutta Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa nähtiin suomalaispelaajien vahvoja otteita.

30.9.2021 13:15 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander hamuaa Saksan mestaruutta – ”Sitä varten täällä ollaan”

Sofia Pelander teki kesällä jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa. Viime kausi päättyi joukkueen osalta pettymykseen välierissä ja tällä kaudella tähtäin on mestaruudessa.

27.9.2021 09:40 Suomalaiset ulkomailla

Holopainen ja Koskimies hyvässä iskussa kauden avauksessa

Annika Holopainen ja Elina Koskimies olivat joukkueidensa tähtiä, kun kaudet pyörähtivät käyntiin Euroopan kentillä. Ranskan ja Saksan lisäksi pelit saatiin käyntiin Espanjassa ja Ruotsissa.

24.9.2021 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen palasi Ranskaan vahvempana – ”Pelikovuus ei tule yllätyksenä”

Annika Holopainen palasi yhden kauden tauon jälkeen Ranskan Ligue Feminine 2 –sarjaan, kun hän teki jo viime keväänä sopimuksen Montbrisonin kanssa. Islannin liigan viime kauden korikuningatar palaa hyvillä mielin tuttuihin maisemiin.

14.9.2021 08:42 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisen uusi osoite on Piestanske Cajky, Slovakian pääsarja

Susiladiesin luottopelaajiin kuuluva Veera Pirttinen, 24, on tehnyt sopimuksen Slovakian pääsarjassa pelaavan Piestanske Cajkyn kanssa. Pirttinen oli menneellä kaudella naisten Korisliigan toiseksi paras kotimainen pistenainen 16,9 pisteellä per ottelu.

10.9.2021 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Silja Viita on tehnyt sopimuksen Ruotsiin, Eos Lundiin

HBA-Märskyssä viime kaudella naisten Korisliigaa pelannut, kesällä Susiladies-debyyttinsä tehnyt Silja Viita, 19, on tehnyt sopimuksen Ruotsin pääsarjaa, Basketligan damia pelaavan Eos Lund IK:n kanssa.

3.8.2021 08:39 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimies siirtyy Saksan Bundesliigan Nördlingeniin

Edelliset kaksi vuotta Espanjassa pelannut Elina Koskimies, 24, vaihtaa tulevana kautena maata ja liigaa, kun Wartti Basket -kasvatti on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.

11.7.2021 14:54 Suomalaiset ulkomailla

Anni Mäkitalo siirtyy Kreikan pääsarjaa ja EuroCupia pelaavaan PAOK Thessalonikiin

Edelliset kaksi kautta Forssan Alkua naisten Korisliigassa edustanut Anni Mäkitalo, 29, on tehnyt sopimuksen Kreikan pääsarjassa ja EuroCupissa pelaavan, legendaarisen PAOK Thessalonikin kanssa.

5.7.2021 13:03 Susiladies

Helmi Tulonen siirtyy Italian kakkossarjaan, Carugateen

Helmi Tulonen, 22, siirtyy tulevaksi kaudeksi Italian Serie A2:ssa pelaavaan Carugateen. Susiladiesissa jo 19 ottelua pelannut Tulonen pelasi kaksi edelliskautta Espanjan kakkostasolla.

2.7.2021 09:05 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander jatkaa Saksan Bundesliigassa, Herner TC:ssä

Susiladiesin luottosentteri Sofia Pelander, 29, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa.

1.6.2021 12:31 Susiladies

Anniina Äijänen siirtyy tulevaksi kaudeksi Saarlouis Royalsiin, Saksan Bundesliigaan

Päättyneellä kaudella Universitario de Ferrolia Espanjan pääsarjaan nostamassa ollut Anniina Äijänen, 25, vaihtaa tulevaksi kaudeksi maisemaa Keski-Eurooppaan. Susiladiesin luottopelaajan uusi osoite on Saksan Bundesliigassa pelaava Saarlouis Royals.

24.5.2021 08:38 Susiladies

Marianne Kalin jatkaa Espanjan pääsarjan Bembibressä myös ensi kaudella

Espanjan pääsarjassa pelaava Bembibre ja Susiladiesin iso pelaaja Marianne Kalin, 23, ovat solmineet jatkosopimuksen. Tällä viikolla 24 vuotta täyttävä Kalin tilastoi Bembibrelle päättyneellä kaudella 3,2 pistettä ja 2,0 levypalloa ottelua kohden.

15.5.2021 16:41 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopaisen kausi vaiherikas – ”Todella mielenkiintoinen, erilainen ja vaikea kausi”

Islannin liigan korikuningattaruuden voittaneen Annika Holopaisen kauteen mahtui paljon käänteitä. Holopainen teki kovia tehoja sarjassa, mutta samaan aikaan kautta varjostivat pitkät tauot sekä joukkueen heikko menestys.

4.5.2021 14:17 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderille jäi kaudesta karvas maku – ”Ihan uskomattoman paljon epäonnea”

Sofia Pelanderin kausi Saksan Bundesliigassa päättyi pettymykseen, kun Herner putosi välierissä ja hävisi myös pronssipelin. Pelanderin, ja koko joukkueen, kauteen mahtui paljon sekä hyvässä että pahassa.

2.5.2021 11:14 Suomalaiset ulkomailla

Kuierin kausi päättyi välierätappioon

Awak Kuierin kausi Italiassa päättyi, kun Ragusa hävisi toisessa välierässä Famila Wuber Schiolle.

29.4.2021 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin 17 pistettä eivät riittäneet voittoon

Awak Kuier oli Ragusan pistetykki, mutta se ei riittänyt voittoon Italian liigan ensimmäisessä välieräottelussa. Annika Holopainen sen sijaan jatkoi pistetehtailuaan Islannissa.

26.4.2021 09:02 Suomalaiset ulkomailla

Susiladiesin Annika Holopainen palaa ensi kaudeksi Ranskaan

Susiladiesin luottopelaaja, tällä hetkellä Islannin pääsarjan pistekärkipaikkaa hallussaan pitävä Annika Holopainen, 27, palaa tulevaksi kaudeksi Ranskaan. Holopaisen tulevan kauden osoite on BC Montbrison Feminines ja sarjana Ligue Feminine 2.

Näytä lisää vastaavia