15.7.2022 09:08 Edelliskauden Saksan Bundesliigassa pelannut Anniina Äijänen, 26, on tehnyt sopimuksen Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren kanssa. Äijänen on jo ennestään ehtinyt pelata kolme kautta Espanjassa, joista yhden pääsarjassa.
Anniina Äijänen tekee paluun Espanjan pääsarjaan. Kuva: Ville Vuorinen.
Bembibre on jo ennestään suomalaisille tuttu joukkue, kun sitä lähivuosina ovat edustaneet Marianne Kalin ja Sara Rokkanen. Bembibre sijoittui edelliskaudella Liga Femeninassa 13. sijalle.
– Marianne Kalin, ystäväni Suomesta, on kertonut minulle hyviä asioita seurasta. Muistan heidän areenansa ja fanit, koska tunnelma peleissä oli todella hyvä, Äijänen kertoo seuran tiedotteessa.
Äijänen tilastoi viime kaudella Saarlouis Royalsin Bundesliiga-joukkueelle keskimäärin 8, pistettä ja 5,9 levypalloa ottelua kohden. Ennen Saksaa Tampereen Pyrinnön kasvatti pelasi kolme kautta Espanjassa, jossa hän edusti ensimmäisellä kaudellaan Sedisiä Espanjan pääsarjassa ja viimeiset kaksi kautta Ferrolia kakkostasolla, Liga Femenina 2:ssa.
– Hän on päässyt jo sopeutumisvaiheen ylitse ja hän tietää, mitä Espanjan pääsarja vaatii. Hän tietää, että hänellä on kannukset olla tämän tasoisen sarjan joukkueessa, Bembibren päävalmentaja Pepe Vázquez kommentoi.
Äijänen on Tampereen Pyrinnön kasvatti, joka pelasi ennen ammattilaisuraansa täydet neljä vuotta Xavierin yliopistossa. Äijänen aloitti ammattilaisuransa Espanjan pääsarjan Sedi Basquetissa, josta hän siirtyi sarjatasoa alemmaksi Ferroliin. Edelliskauden hän vietti Saksassa, Saarlouis Royalsissa.
Suomen naisten maajoukkueessa, Susiladiesissa, Äijänen on pelannut urallaan yhteensä 32 ottelua.
Ensimmäiset naisten korissarjat pyörähtivät käyntiin Euroopassa, kun pallo nousi ilmaan Espanjassa ja Belgiassa. Elina Aarnisalo ja Lotta-Maj Lahtinen tekivät samalla debyyttinsä ammattilaissarjoissa.
Lotta-Maj Lahtinen, 23, ja Espanjan Liga Femeninassa pelaava AE Sedis Bàsquet ilmoittivat viikonloppuna tehneensä pelaajasopimuksen. Häkellyttävän yliopistouransa jälkeen Catz Lappeenrannan kasvatti ei pelannut viime kaudella loukkaantumisen vuoksi.
Elina Koskimies, 26, jatkaa Saksassa myös ensi kaudella, kun Rutronik Stars Keltern tiedotti sosiaalisessa mediassa tehneensä sopimuksen Susiladiesin luottopelaajan kanssa. Keltern on Saksan Bundesliigan hallitseva mestari, joka pelaa ensi kaudella myös EuroCupissa.
Susiladiesin Helmi Tulonen, 24, vaihtaa ensi kaudeksi joukkuetta Italian pääsarjassa Serie A1:ssä. Viime kaudella Le Mura Luccassa pelannut Tulonen siirtyy sarjanousija Sanga Milanoon.
Suomi-koriksen huippulupauksiin lukeutuvat Elina Aarnisalo, 17, siirtyy kaudeksi 2023-24 Belgian huippujoukkue Kangoeroes Basket Mecheleniin. Kangoeroes pelaa Belgian ja Hollannin yhteissarjan lisäksi Euroliigaa. Aarnisalo itse siirtyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopistoon.
Susiladiesin luottopelaajiin lukeutuva Annika Holopainen, 29, on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Gisa Lions MBC:n kanssa, jonka kotipaikkana on Halle (Saale). Bundesliiga on Holopaiselle tuttu sarja, kun hän aloitti ammattilaisuransa juuri Saksassa kuusi vuotta sitten.
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.
Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.
Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Linda-Lotta Lehtoranta pääsi juhlimaan Saksan mestaruutta, kun Keltern pyyhkäisi finaalisarjan suoraan kolmessa pelissä. Awak Kuierin Reyer Venezian kausi Italiassa päättyi välieriin.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern on enää voiton päässä Saksan mestaruudesta. Awak Kuierin Reyer Venezia piti puolestaan finaalihaaveensa elossa Italiassa.
Saksan Bundesliigassa alkoivat finaalit ja Linda-Lotta Lehtorannan Keltern nappasi avausvoiton. Awak Kuierilla puolestaan alkoivat välierät Italiassa.
Linda-Lotta Lehtorannan Keltern eteni Saksan Bundesliigan finaaliin. Sofia Pelanderin Norrköping puolestaan jäi voiton päähän finaalista Ruotsissa.
Awak Kuierin Reyer Venezia eteni suoraan kahdella voitolla Italian Serie A1:n välieriin. Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on voiton päässä Ruotsin SBL Damin finaalipaikasta.
Italiassa pudotuspelit alkoivat Awak Kuierin Reyer Venezian osalta voittoisasti ja Linda-Lotta Lehtorannan Keltern otti otteen finaalipaikasta Saksassa. Marianne Kalinin kausi Espanjassa päättyi nousujuhliin.
Awak Kuierin Reyer Venezia ei pystynyt haastamaan Italian cupin finaalissa Schiota ja kanaalikaupungin joukkueen oli tyydyttävä cup-hopeaan.
Awak Kuier iski donkin, kun Italiassa vietetään cup-viikonloppua. Kuierin Reyer Venezia raivasi tiensä myös cup-finaaliin. Saksassa Linda-Lotta Lehtorannan Keltern eteni jatkoon pudotuspeleissä ja Anissa Pounds pamautti peräti 30 pistettä, mutta Angels Nördlingenin kausi tuli päätökseen.