Alexander Madsen: ”Paras tilanne on, kun ratkaisut tulee suoraan selkärangasta”

19.8.2025 12:18 Alexander Madsen, 30, pelasi vuosi sitten elämänsä ottelun, kun Susijengi nousi viidentoista pisteen takaa voittoon Puolasta Valencian olympiakarsinnoissa. Sunnuntaina riitti kuitenkin oma, varma peruspelaaminen, kun EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi haki Puolasta vierasvoiton. Ja mitä rutiininomaisemmin voitto tulee, sen parempi, Madsen arvioi.

Alexander Madsen nauttii roolistaan Susijengissä. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Jos Madsen olikin runsaan vuoden takaisessa olympiakarsintaottelussa ihan omaa luokkaansa säkittämällä päätösneljänneksen kirin aikana 16 pistettä, olivat eilispäivän saavutukset tipahtaneet kummankin joukkueen mielistä Sosnowiecissä sunnuntaina pelatun ottelun alkuun mennessä.

- Tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Eiköhän ole tullut aika monta kymmentä ottelua kaikille pelaajille niiden Valencian pelien jälkeen kuitenkin. Oli kyllä virheineen ja kestoineen varmasti pisin varsinaisella peliajalla päättynyt koripallo-ottelu minun urallani, Madsen naurahtaa kysyttäessä, josko olympiakarsintaottelun täysonnistuminen olisi tuonut lisälatausta uuteen Puola-kohtaamiseen.

Videota ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee hyväksyä markkinointievästeiden käyttö.

Kolmen vuoden takaisissa EM-kisoissa mm. Luka Doncicin Slovenian puolivälierissä kaatanut ja siten mitalipeleihin edennyt Puola on Madsenin mukaan hyvin harkittu tasonmittari Susijengille tässä vaiheessa.

- Meidän pelityyli ei ole sellainen, mitä Puola haluaisi hirveämmin pelata. He haluavat tuoda pelin puolelle kentälle, me halutaan juosta kenttää. Nähtiin, että meille tuli vaikeaa heti pystypainiin mentäessä, kun taas heti meni paremmin, kun mentiin meidän ehdoilla, Madsen arvioi.

- Meille oli hyvä haaste joutua pelaamaan jonkin aikaa vastustajan mukaista peliä kaikkine paineineen ja repimisineen ja kammeta sieltä takaisin meidän tapaiseen peliin pelata. Hienoa, että päästään pelaamaan juuri heitä vastaan vielä uudelleen.

”Jokainen pelaaja on parhaimmillaan, kun saa pelata täysillä ja vaistoilla”

Vaikka valkealaislähtöisellä Kouvolan Poikien kasvatilla Madsenilla tulikin tammikuussa 30 ikävuotta täyteen, on hän pysynyt koripalloilijana pelityyliltään jotakuinkin samana: kenttää juoksevana nykyaikaisena rim runner -isona, joka on parhaimmillaan päästessään pelaamaan vaistoilla.

Jos Susijengin rotaation leveneminen EM-kisakesään lähdettäessä on hyödyttänyt erityisesti jotain joukkueen pelaajaa, Madsen voisi olla listan kärjessä.

- Tykkään meidän pelityylistä tosi paljon. Tykkään pitää tempoa yllä ja ollaan myös tilanteessa, missä se palvelee joukkuetta pitkällä aikavälillä, hän hymyilee.

- EM-turnaus on tietenkin pitkä kaikkine perättäispeleineen ja on oma haasteensa pystyä ylläpitämään tempoa koko joukkueena, mutta sitä varten me on koko kesä treenattu. Tempo ja kollektiivisuus ovat meille sellaisia aseita, joilla voidaan saada yliote sellaisiakin joukkueita vastaan, jotka on paperilla meitä kovempia.

Jos jokin taito-ominaisuus Madsenin pelissä on vuosien myötä kehittynyt, niin hänen heittämisensä.

Madsen ei epäröinyt laittaa satunnaista kolmosta ilmaan nuoruusvuosinaan Korisliigan Kouvoissa, mutta erityisesti Susijengin pelatessa Madsenin tarjoama pick and popin jälkeinen heitto on ollut jo hyvän aikaa yleinen näky. Valencian olympiakarsintaturnauksessa Madsenin kolmoset upposivat 71,4% tarkkuudella, Okinawan MM-kisakentillä 40% ja Prahan ja Berliinin EM-kisoissa 50% tarkkuudella.

- Kyllä mun periaatteena aina on ollut, että kolmonen otetaan, kun paikka aukeaa. Vuosien aikana heittoon pistetty työ näkyy sitten ehkä siinä, että heitto menee varmemmin sisään. Siinäkin päätarkoituksena on pistää vastustajan isot liikkeelle ja avata enemmän tilaa kentälle, mikä palvelee koko joukkuetta.

Kaiken kaikkiaan Madsen kokee olevansa EM-kisoihin valmistautuvassa Susijengissä vahvasti mukavuusalueellaan. Erityisesti joukkueen ison kaartin leveys ja materiaali takaa sen, että Madsen voi pelata 10-15 peliminuuttiaan vapautuneesti ja säästelemättä omilla vahvuuksillaan.

- Kaipa jokainen pelaaja on parhaimmillaan, kun saa pelata täysillä ja vaistoilla. Paras tilanne on, kun ratkaisut tulee suoraan selkärangasta ja voi olla varma siitä, että omalla pelipaikalla tulee laatua penkiltä, jos vaikka joutuisikin virhevaikeuksiin. Silloin voi lähteä useamminkin peliin all in -mentaliteetilla katsomaan, minkälainen päivä on.

”Avoimuus on yhdistänyt tätä joukkuetta”

Mitä joukkueen rotaatioon tulee, Susijengi on samalla viivoilla muiden eurooppalaisten joukkueiden kanssa siinä, että kauden aikaiset arvokisakarsinnat pelataan eurooppalaisissa sarjoissa pelaavien ammattilaisten kesken, kun taas arvokisakesät tuovat mukaan NBA- ja NCAA-pelaajat.

Laadun lisäämisessä kokoonpanoon arvokisakesinä on myös oma haasteensa, sillä usein karsintoja pelanneet, tiiviimmät maajoukkuekokoonpanot ovat saaneet pelata kauemmin yhdessä ja muodostaa siten oman sisäisen koheesionsa. Tämä nähtiin viimeksi Okinawan MM-kisoissa, joissa Susijengi oli paperilla kenties parempi kuin koskaan, mutta kentällä joukkueella oli etenkin alkusarjassa vaikeuksia pysytellä sovitussa.

Madsenin mukaan Okinawan kokemuksiin on kiinnitetty kuluvan kesän aikana erityisen paljon huomiota.

- Kommunikointimme on paljon parempaa verrattuna kahden vuoden takaiseen. Me pidetään koko ajan kentällä huoli siitä, että niin jokainen pelaaja kuin joukkuekaverikin tekee sovitun duunin ja jos joissain tilanteissa emme ole varmoja, mitä tehdään, niin ratkomme ongelmia porukalla, Madsen kiittelee.

- Musta tuntuu, että tällainen avoimuus on yhdistänyt tätä joukkuetta. Meillä on lupa sanoa toisillemme, mikä menee mönkään, missä on parantamisen varaa ja mitä meidän kannattaa tehdä useammin. On ollut hieno nähdä, miten me ollaan kasvettu yhteen tämän kesän aikana.

Samaan aikaan Madsen totuttelee vähitellen asemaansa Susijengin ”pappaosastossa”. Jos Sasu Salin onkin 152 pelaamallaan maaottelulla omassa kategoriassaan, on Madsenilla mahdollisuus rikkoa 80 pelatun miesten maaottelun haamuraja jo tänä kesänä ja jatkaa matkaansa kohti sadan maaottelun rajapyykkiä.

- Onneksi tuolla on vielä Sasu ja Ilari (Seppälä) vielä vanhempina herroina mukana, niin ei pääse vanhuus iskemään, vaikka välillä onkin vähän vaikea ymmärtää joukkueen nuorten poikien käyttämiä termejä. On etuoikeutettu olo siitä, että on saanut edustaa Suomea näin monessa ottelussa ja toivottavasti tulee vielä monta peliä lisää.

Susijengin torstaiseen EM-kenraaliharjoitukseen Puolaa vastaan Madsenilla on selvät sävelet.

- Lähdetään parantamaan viime matsista. Hyvä, että pelataan Puolan tasoista ja tapaista joukkuetta vastaan ja saadaan lisätietoa pelaamisemme heikoista kohdista. Meidän pitää lähteä keräämään itseluottamusta ja löytämään avaimia nostaa tempoa silloin, kun tempo on alamaissa. Siihen vielä fanit mukaan niin hyvä siitä tulee.

Susijengi ja Puola kohtaavat EM-kenraaliharjoituksessaan torstaina 21.8. klo 18.30 alkaen Espoo Metro Areenalla. Liput EM-kenraaliin täällä!

Henkilöt

 
18.8.2025 11:33 Susijengi

Elias Valtonen: ”Sitoudutaan pakkiin, uhrataan kroppaa ja pelataan toisillemme”

Susijengi on saalistanut EM-kotikisalohkoon valmistavissa maaotteluissaan kolme voittoa yhtä monesta ottelusta. Kun Tampereen EM-huumaan on enää yhden harjoitusviikon ja toisen Puola-maaottelun verran matkaa, arvioi Susijengin monitoimikone Elias Valtonen, 26, ryhmänsä tekemisen olevan kautta linjan hyvässä mallissa.

14.8.2025 12:08 Susijengi

Jacob Grandison: “Joukkuekemiamme on parempi kuin koskaan”

Susijengissä kesällä 2021 debytoinut ja vuosi vuodelta yhä suurempaa roolia joukkueessa ottanut Jacob Grandison, 27, arvioi kesän harjoitusviikkojen ja kahden Belgia-pelin lupaavan hyvää. Sen lisäksi, että tunnelma joukkueen sisällä on erinomainen, kokee Grandison päässeensä henkilökohtaisella tasolla sinuiksi FIBA-koripallon kanssa vuosien myötä.

6.8.2025 12:10 Susijengi

Andre Gustavson: ”Mä olen valmiimpi ottamaan tilanteet koriskentällä vastaan”

Pitkän koripalloilijanpolun HBA-Märskyn ja Yhdysvaltain NCAA-liigan kautta kulkenut Andre Gustavson, 26, löi itsensä läpi Susijengin rotaatioon vuoden takaisissa olympiakarsinnoissa Valenciassa. Toisen EM-kisaleiritysviikon alussa Gustavson kertoo saaneensa ensimmäisestä ammattilaiskaudestaan mukaansa entistä paremmat valmiudet pelata huipputasolla.

5.8.2025 10:41 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Meillä on optioita, mitä ei välttämättä muilla ole”

Susijengin isojen pelien mieheksi profiloitunut Ilari Seppälä, 32, on saapunut EM-kotikisaleiritykseen uransa parhaan ammattilaiskauden jäljiltä. Erinomainen kausi, sitä edeltänyt onnistunut kuntoutus ja perhearki muodostavat lapualaislähtöiselle pelinrakentajalle erinomaiset lähtökohdat tavoitella paikkaa EM-kotikisajoukkueessa.

4.8.2025 12:26 Susijengi

Henri Kantonen: ”Oma fiilis on, että olen parhaassa kunnossani koskaan”

Korisliigan mestaruutta Helsinki Seagullsin kanssa keväällä juhlinut Henri Kantonen, 198 cm ja 27 vuotta, toivoo, ettei suomalainen koripalloväki ole jättänyt häntä laskuista puhuttaessa paikoista EM-kotikisajoukkueesta. Jo edellisissä EM- ja MM-kisoissa kykynsä kansainvälisessä pelissä osoittanut Kantonen kertoo olevansa parhaassa iskussaan koskaan.

1.8.2025 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Omat vahvuudet korostuu pelatessa koko kentällä”

Perttu Blomgrenille, 23, lankesi viime kesänä Susijengin pahanonnensankarin rooli, kun loukkaantuminen pakotti hänet syrjään juuri Valencian olympiakarsintojen kynnyksellä. Lapuan Korikobrien kasvatti kuitenkin uskoo olevansa Latviassa pelatun läpimurtokevään jälkeen valmiimpi Susijengi-rooliinsa kuin koskaan.

31.7.2025 11:05 Susijengi

Aaron Ekwere: ”Coach vihjasi, että kutsua voisi olla tulossa”

Mustapha Amzilin ohella toinen ensimmäistä miesten maaotteluaan kärkkyvä pelaaja Susijengin EM-kisakesän avaavalla Kisakallion leirityksellä on viime vuodet Drive Basketballissa pelannut Tampereen Pyrinnön kasvatti Aaron Ekwere, 196 cm ja 18 v., joka on väläytellyt kansainvälisen tason potentiaaliaan Suomi-paidassa kahtena perättäisenä kesänä.

30.7.2025 11:30 Susijengi

Mustapha Amzil: ”Mä oon innoissani pääsystä vihdoin Susijengiin”

Kotkalaisesta KTP:sta maailmalle lähtenyt Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, on yksi viime vuosien odotetuimpia Susijengi-tulokkaita. Susijengin Open Gymissä ensimmäisen kerran jo kuusi vuotta sitten treenannut Amzil on palannut viiden vuoden Yhdysvaltain NCAA-taipaleelta Eurooppaan valmiina lunastamaan paikkansa Susijengiltä.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

Näytä lisää vastaavia