29.9.2025 11:33 Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Aatu Kivimäki pääsee pelaamaan Mestarien liigan lohkovaiheessa. (Kuva: FIBA Europe)
Slovakian viime kauden mestari osallistui Mestarien liigan karsintoihin Bulgariassa pelatussa lohkossa. Avausottelussaan se kaatoi kyproslaisen AEK Limassolin ja välierässä Levice kukisti Severi Kaukiaisen Kalev/Cramon 12 pisteen marginaalilla.
Finaaliottelusta tanskalaista Bakken Bearsia vastaan muodostui todellinen jännitysnäytelmä. Levice johti ison osan ottelua, mutta Bears kampesi itsensä tasoihin viime hetkillä pakottaen ottelun jatkoajalle. Bears oli jatkoajalla hallitsevampi osapuoli, mutta tällä kertaa oli Levicen vuoro nousta rinnalle, kun Rickey McGillin kolmonen tasoitti pelin reilu sekunti ennen loppua. Toisella jatkoajalla oli Will Cariuksen vuoro toimia sankarina, kun hän upotti summerin soidessa kolmen pisteen heiton Kivimäen sisäänheitosta.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Not one, but two huge shots by Levice 😱🔥#BasketballCL pic.twitter.com/i1CIrXCKkO
— Basketball Champions League (@BasketballCL) September 25, 2025
Patrioti nappasi paikan lohkovaiheessa näin kahden jatkoajan jälkeen 100-98.
- Se oli hulluin peli missä olen ollut osallisena. Meillä oli siinä monta paikkaa voittaa peli, sitten näytti että hävitään, mutta nousimme lopulta voittoon. Tuntui ihan uskomattomalta sen voittokorin jälkeen, Kivimäki palaa finaaliottelun tunnelmiin.
Lohkovaiheen paikka oli Levicelle erityisen maukas, sillä kolmena edelliskautena sen yritykset olivat jääneet karsintoihin.
- Lohkovaiheen paikka oli tosi iso juttu etenkin seuralle. Samalla olemme ensimmäinen slovakialaisjoukkue lohkovaiheessa. Henkilökohtaisesti on tietenkin tosi siistiä päästä pelaamaan kovia pelaajia ja joukkueita vastaan.
Mestarien liigassa nähdään tällä kaudella suomalaispelaajista myös kreikkalaista Karditsaa edustava Alexander Madsen sekä valmentajista Academics Heidelbergin päävalmentaja Daniel Jansson sekä Rytas Vilnan apuvalmentaja Vesa Vertio.
Levicen kanssa samassa lohkossa pelaavat kreikkalainen AEK, latvialainen VEF Riika sekä unkarilainen Szolnoki Olaj. Lohkosta pääsee jatkoon kaksi parasta joukkuetta.
- AEK on varmaan ennakolta se kovin joukkue, mutta kyllä me mielestäni ihan realistisesti taistelemme top2-paikasta. Szolnokia vastaan pelasimme ihan hyvän harjoituspelin, mutta VEF:stä en juuri tiedä.
Kivimäki aloitti ulkomaan uransa Saksassa Janssonin alaisuudessa Tigers Tübingenissä, jossa hän pääsi pelaamaan kovatasoisessa Bundesliigassa. Nyt hänellä on menossa toinen kausi Levicessä. Kivimäki teki seuran kanssa jatkosopimuksen jo keväällä, joten jatkosuunnitelmat olivat selvät jo kesään lähdettäessä.
- Kesä sujui hyvin. Harjoittelin hyvin Susijengin open gymeissä ja sitten kesä meni golfatessa ja perheen sekä kavereiden kanssa. Sain olla myös terveenä koko kesän.
- Oli henkisesti helpompi valmistautua kauteen verrattuna viime kauteen, jolloin jouduin odottamaan syyskuulle saakka seuran löytymistä. Oli mukava harjoitella kesällä, kun olin menossa tuttuun paikkaan. Pystyi nauttimaan kesästä ja elokuun alussa palasin Slovakiaan. Pystyin treenaamaan terveenä ja sain hyvän harjoituskauden alle.
Levice on hallinnut Slovakian korisparketteja viime kaudet voittaen neljä edellistä mestaruutta. Slovakian liigan kausi alkaa keskiviikkona, kun Levice kohtaa Pieti Poikolan valmentaman Kosice Wolvesin.
- Saimme hyvän onnistumisen näistä karsinnoista heti tähän kauden alkuun ja voimme lähteä puolustamaan mestaruutta hyvillä mielin. Tarkoitus on, että mestaruuksia tulisi taas yksi lisää.
- Omalta osaltani yritän kantaa vastuuni ja roolini parhaani mukaan ja pysyä terveenä.
Euroopassa sarjoista yhä useampi saatiin viime viikolla, kun pallo nousi ilmaan muun muassa Espanjassa, Ranskassa ja Unkarissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salin jatkoi siitä mihin EM-kisoissa jäi ja säkitti 26 pistettä Estudiantesin aloittaessa kautensa Primera FEB:ssä selvällä voitolla Oviedosta. Salin nakkasi kolmen pisteen viivan takaa 5/9 ja pelitilanneheittonsa 8/13. Teemu Suokkaan Cartagena puolestaan aloitti kautensa voittamalla Mallorcan niukasti 72-70 ja Suokas käytti saamansa seitsemän minuuttia tehokkaasti heittäen kuusi pistettä.
Mikael Jantunen pääsi juhlimaan Turkin Super Cupin voittoa, kun Fenerbahce kaatoi Besiktasin 85-83 Jantusen loistaessa 19 pisteen ja seitsemän levypallon saldolla. Mikko Larkaksen valmentama Trefl Sopot sen sijaan hävisi Puolan Super Cupin finaalissa Lublinille.
Jacob Grandisonin 11 pistettä johdattivat Boulazacin avausvoittoon Ranskan liigassa, mutta Edon Maxhunin 15 pistettä jäivät ilman palkintoa, kun hallitseva mestari Paris Basketball oli kauden avauksessa vahvempi.
Kecskemetin suomalaiskaksikko Ilari Seppälä ja Okko Järvi olivat isossa roolissa joukkueen aloittaessa Unkarin liigan 86-83-voitolla Zalaegerszegista. Järvi heitti 14 pistettä ja Seppälä säesti 12 pisteellä.
- Teimme hyvän työn, pysyimme pelisuunnitelmassamme ja sen vuoksi voitimme. Ensimmäisellä puoliajalla meillä oli vielä ongelmia hyökkäyslevypallojen kanssa, mutta myöhemmin kiinnitimme niihin enemmän huomiota. Ensimmäinen ottelu on aina erityisen vaikea kauden alussa, joten tämä voitto oli hyvin tärkeä ja arvokas meille, Seppälä pohti pelin antia sarjan verkkosivujen mukaan.
Touko Tainamo avasi vahvasti USK Prahan paidassa ollen lähellä tupla-tuplaa 16 pisteen ja yhdeksän levypallon saldolla, mutta Decin oli kauden avauksessa vahvempi 81-77.
Mestarien liigan karsinta:
Kalev/Cramo-Patrioti Levice 69-81 (välierä)
Severi Kaukiainen (Kalev/Cramo): 14 pistettä, 2 levypalloa, 8 syöttöä, 1 riisto
Aatu Kivimäki (Levice): 4 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö
Ottelutilastot
Patrioti Levice-Bakken Bears 100-98 2.ja. (finaali)
Aatu Kivimäki (Levice): 5 pistettä, 1 syöttö, 1 riisto
Ottelutilastot
Heroes Den Bosch-Trepca 80-68 (puolivälierä)
Mustapha Amzil (Trepca): 2 pistettä, 4 levypalloa
Ottelutilastot
Turkin Super Cup:
Fenerbahce-Besiktas 85-83
Mikael Jantunen (Fenerbahce): 19 pistettä, 7 levypalloa
Ottelutilastot
Espanjan Primera FEB:
Oviedo-Estudiantes 87-101
Sasu Salin (Estudiantes): 26 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 2 riistoa
Ottelutilastot
Cartagena-Mallorca 72-70
Teemu Suokas (Cartagena): 6 pistettä
Ottelutilastot
Ranskan LNB:
Boulazac-Saint-Quentin 94-76
Jacob Grandison (Boulazac): 11 pistettä, 6 levypalloa, 2 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot
Gravelines-Dunkerque-Paris Basketball 66-109
Edon Maxhuni (Gravelines-Dunkerque): 15 pistettä, 3 levypalloa, 2 syöttöä, 4 riistoa
Ottelutilastot
Unkarin liiga:
Zalaegerszeg-Kecskemet 83-86
Ilari Seppälä (Kecskemet): 12 pistettä, 4 syöttöä, 1 riisto
Okko Järvi (Kecskemet): 14 pistettä, 5 syöttöä
Ottelutilastot
Tshekin liiga:
USK Praha-Decin 77-81
Touko Tainamo (USK Praha): 16 pistettä, 9 levypalloa, 1 riisto
Ottelutilastot
Saksan Bundesliiga:
Bayern München-Jena 93-77
Gordon Herbert (Bayern München, päävalmentaja)
Daniel Herbert (Bayern München, apuvalmentaja)
Ottelutilastot
Rasta Vechta-Academics Heidelberg 86-76
Daniel Jansson (Heidelberg, päävalmentaja)
Ottelutilastot
Puolan Super Cup:
Legia Varsova-Trefl Sopot 82-96 (välierä)
Mikko Larkas (Sopot, päävalmentaja)
Ottelutilastot
Trefl Sopot-Lublin 77-82 (finaali)
Mikko Larkas (Sopot, päävalmentaja)
Ottelutilastot
Australian NBL:
New Zealand Breakers-Perth Wildcats 78-89
Petteri Koponen (NZ Breakers, päävalmentaja)
Ottelutilastot
Liettuan liiga:
Rytas Vilna-Gargzdai 99-73
Vesa Vertio (Rytas Vilna, apuvalmentaja)
Ottelutilastot
Juventus Utena-Rytas Vilna 85-92
Vesa Vertio (Rytas Vilna, apuvalmentaja)
Ottelutilastot
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.
Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.
Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.
Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.
Pelaamisen lisäksi Olivier Nkamhoua on myös järjestämässä koripalloleiriä isänsä kotikylässä Kamerunissa. Toukokuussa järjestettävä leiri pidetään nyt toisen kerran.
Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.
Slovakian liigassa saatiin runkosarja päätökseen viime viikolla ja Aatu Kivimäen Patrioti Levice nappasi itselleen runkosarjan voiton. Kivimäki lähtee luottavaisin mielin mestaruusjahtiin.
Edon Maxhuni siirtyi helmikuun alussa italialaisjoukkue Scafatiin. Susijengin takamies haluaa auttaa joukkuetta säilyttämään paikkansa Serie A1:ssä.
Karkkilan koripallokaupungista ponnistavan Aatu Kivimäen, 27, edellisestä miesten maaottelusta on ehtinyt vierähtää vuosi, ja silloinkin vastassa oli Tanska. Kuluneen vuoden aikana Saksan Bundesliigan Tübingenista Slovakian mestari Patrioti Leviceen siirtynyt Kivimäki luottaa siihen, että samat reseptit, joilla Tanska peitottiin vuosi sitten Espoo Metro Areenalla, pätevät myös tänä iltana Kööpenhaminassa.