20-vuotiaat miehet ylempään EM-jatkosarjaan

16.7.2012 Suomen 20-vuotiaat miehet hyytyivät hyvän alun jälkeen B-divisioonan EM-kisojen alkusarjan päätösottelussaan Unkaria vastaan ja taipuivat lukemin 70–85 (34–38). Tappiosta huolimatta Suomi jatkaa positiivisen korieron turvin kisojen ylempään jatkosarjaan taistelemaan paikasta Euroopan A-divisioonassa.

Joonas Cavénin suoritus oli maanantaina Suomelle kullanarvoinen. Kuva: Ville Vuorinen.

Vahvoilla jaloilla puolustanut ja maltilla hyökännyt Suomi ampaisi runsaassa kymmenessä minuutissa 14–23-johtoon näyttäen karistavansa Unkarin kannoiltaan, mutta puolustuspään taktisten muutosten myötä Unkari sai pakotettua Suomen perinteiseen ”puolen kentän koripalloon”.

 

Kun Suomen kolmoset eivät uponneet, levypallot ajautuivat unkarilaiskäsiin ja Suomi ei päässyt juoksemaan, venytti Unkari johtonsa parhaimmillaan 18 pisteeseen. Joonas Cavén (14/5) herätti kuitenkin Suomen loppuhetkillä viimeisteltyään perättäisissä hyökkäyksissä donkin, kolmosen ja vapaaheiton, ja summerin soidessa 15 pisteen tappiolukemat kertoivat, että Suomen, Sveitsin ja Unkarin keskinäisten otteluiden koriero on Suomelle positiivinen.

 

- Saatiin otteluun todella hyvä alku, mutta sen jälkeen oli kyllä tahmeaa. Jalat eivät riittäneet alkuunkaan. Hävisimme puolustuspäässä 1-1-tilanteet, Unkari vei levypallot 44-27 ja teki kolmen pisteen alueelta 54 pistettä meidän 26 pistettämme vastaan, harmitteli 20-vuotiaiden miesten päävalmentaja Pekka Salminen.

 

– Joonas Cavénilta hieno esiinnousu lopussa. Hän sai puolustuspäässä pari ratkaisevaa stoppia loppuhetkillä ja teki meille tärkeitä koreja, Salminen kehui.

 

Cavénin lisäksi Suomelta keräsivät kaksinumeroiset pisteluvut Alex Murphy (15/4/3 blokkia) sekä Villematti Kopio (13/1/3 syöttöä).

 

Tappiosta huolimatta Suomi eteni B-divisioonan EM-kisojen ylempään jatkosarjaan. Suomen jatkosarjapaikan varmisti Tshekki kukistamalla iltaottelussa Sveitsin 65-58. Ylemmässä jatkosarjassa Suomi kohtaa kivikovat Kroatian ja Iso-Britannian.

 

Unkari – Suomi 85–70 (14–20, 38–34, 59–50), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, B-divisioonan EM-kisat (alkusarjaa), Sofia (Bulgaria) 16.7.2012

 

Suomi: Alex Murphy 15/4/3 blokkia, Joonas Cavén 14/5, Villematti Kopio 13/1/3 syöttöä, Osku Heinonen 9/0, Markus Molenius 7/3, Ilari Seppälä 6/2/5 syöttöä, Alex Vaenerberg 3/6/4 syöttöä, Daniel Dolenc 2/0, Aleksi Akpaso 1/1, Henri Välimaa 0/1, Kristofer Clement 0/0, Marcel Liukko.

Unkari:
Mate Meszaros 14/7, Bence Bödör 11/3, Laszlo Polyak 10/4/5 syöttöä/3 riistoa.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

20.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet historialliseen B-divisioonan EM-kisojen mestaruuteen!

Suomen 20-vuotiaat miehet varmistivat jo eilen nousunsa A-divisoonan EM-kisoihin, mutta tänään joukkue teki sen, mitä kukaan muu Suomen nuorisomaajoukkue ei ole ennen pystynyt tekemään: Suomi pääsi juhlimaan B-divisioonan EM-kisojen mestaruutta, kun Sudenpennut voittavat jännittävien vaiheiden jälkeen Ruotsin finaalissa 80-76 (40-38).

18.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet finaaliin Unkarin kustannuksella, nousu A-divisioonaan varmistui!

20-vuotiaiden miesten maajoukkue varmisti nousun EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla isäntäjoukkue Unkarin semifinaalissa 69-58 (27-24). Suomi on edelleen B-divisioonan EM-kisoissa voittamattomana ja pelaa huomenna finaalissa kello 21:15. 20-vuotiaiden miesten nousu varmistaa, että jokainen Suomen poikamaajoukkueista pelaa nyt A-divisioonan EM-kisoissa.

16.7.2015 Maaottelu

20-vuotiaat miehet edelleen lyömättömiä, Montenegro jäi jyrän alle

20-vuotiaat miehet jatkavat voittokulkuaan B-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Sudenpentujen tassujen alle jäi Montenegro 65-87 (31-49). Suomi eteni kisoissa välieriin, joissa lauantaina vastaan tulee isäntämaa Unkari. Kolme parasta joukkuetta nousevat ensi kesäksi A-divisioonaan.

Näytä lisää vastaavia